SUONENJOEN MELONTAPOLKU
1
SUONENJOEN LYHYT HISTORIA
Pysyvän asutuksen arvellaan syntyneen Suonenjoelle 1500-luvulla, kun savolaiset levittäytyivät viimein pohjoisempiin erämaihin. Suonenjoki oli jo tuolloin tunnettu runsaista riista- ja viljelysmaistaan sekä mahtavista kalavesistä.
Suonenjoen on arveltu toimineen Pähkinäsaaren rauhan rajapaikkana vuonna 1323. Varmaa tietoa rajalinjauksista ei kuitenkaan ole, ja versioita linjan kulusta on useita, mutta rajalinjauksen muistomerkki on varmuuden vuoksi pystytetty Kruununsillan kupeeseen.
Myöhäisempänä aikana 1410-luvulta jopa 1700-luvulle saakka Suonenjoki toimi ikään kuin hämäläisten ja savolaisten välisenä rajana. Suonenjoen nimi on mainittu historian kirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1415. Paikka oli tuolloin jo tunnettu, vaikka pysyvää asutusta ei siellä vielä tuohon aikaan ollutkaan.
2
JOET, MENNEISYYDEN MOOTTORITIET
Joet ja niiden rannat ovat olleet elämän keskuksia niin kauan, kun on ollut jokia ja ihmisiä. Ihminen on osannut valjastaa joen voiman jo varhain.
Jokien mukaan on vedetty rajoja heimojen, kuntien ja valtioiden välillä. Ihminen on saanut joesta ravintoa, vettä, suojaa ja energiaa. Joet ovat toimineet tärkeinä kulkuväylinä vesistöjen ja muiden alueiden välillä, ja niitä pitkin on soudettu naapuripitäjiin tai vaikkapa kirkkoon ja kauppapaikoille.
Jokien rannoille nousi jo kauan sitten myllyjä, joiden myllynkiviä joki pyöritti. Myllyissä jauhettiin viljaa, ja ihmiset saivat täten joesta leivän. Myöhemmin joet valjastettiin tukinuittoon. Kun kaupankäynti kiihtyi, nousivat myös joet valtaväylien asemaan kauppa- ja kulkureitteinä.
Nykyisin jokia ennallistetaan takaisin siihen kuntoon, missä ne olivat ennen kuin ihminen alkoi valjastaa niiden voimaa käyttöönsä. Kalat ovat palaamassa jokiin, ja nykyään niissä kulkevat myös elämyksien metsästäjät. Kanootit, kajakit ja pienet veneet lipuvat hiljalleen jokea alas, tarjoten loistavan tavan tarkastella jokiluontoa.
3
JOKILEINIKKI
Suurikokoinen jokileinikki on kaunis kasvi. Sen lehdet ovat suikeita, kukat suurikokoiset ja varsi pysty. Leinikki kukkii heinä-elokuussa.
Jokileinikin levinneisyys painottuu Kaakkois-Suomeen, ja erityisesti sitä tavataan Järvi-Suomen seudulla. Laji puuttuu Lapista. Jokileinikin kasvupaikkoina ovat runsasravinteiset järvien luhtarannat sekä jokien ja purojen matalat rannat. Jokileinikki kasvaa usein järviruo’on kasvustoissa kurjenmiekan, myrkkykeison, leveäosmankäämän ja järvikaislan kanssa.
Jokileinikki on myrkyllinen, ja Elias Lönnrot toteaakin jokileinikistä Flora Fennica -kirjassaan vuonna 1866:
“Iholla peitettynä nostattaa rakkoja. On kirpeä ja vahingollinen eläinten syödä.”
Suonenjoelta on tiedossa muutamia lajin kasvupaikkoja. Kimpanlammella laji kasvaa lammen etelärannalla.
4
KIMPANLAMMEN LINNUSTO
Keväisin ja syksyisin Kimpanlammelle kerääntyy runsaasti muun muassa laulujoutsenia ja telkkiä sekä nauru- ja pikkulokkeja. Lähijärvien jäätilanne vaikuttaa valtavasti pysähtyvien lintujen määrään.
Jokavuotisiin Kimpanlammella pysähtyviin lintuihin kuuluvat peruslajien lisäksi myös erittäin uhanalaiset sotkat. Tukka- ja punasotkia voi parhaina vuosina havaita täällä jopa useita yksilöitä.
Satunnaisesti paikalla pysähtyy myös esimerkiksi pilkkasiipiä, uiveloita ja alleja, jotka nauttivat Kimpanlammen sulista vesistä muuttomatkan varrella.
5
SAUKKO
Saukko on yksi Suonenjoen rannalla viihtyvistä nisäkäslajeista. Saukko on helpoiten havaittavissa talvisaikaan, jolloin sen voi nähdä sukeltelemassa jään reunalta kala-aterioiden perään.
Saukko elelee kaikenlaisissa vesistöissä, ja elinpaikkansa se valitsee ravinnon saatavuuden sekä suojaisien pesä- ja leposijojen mukaan. Koska saukko ei pysty itse kaivamaan avantoa jäähän, valitsee se usein elinpaikakseen virtavesien läheisyyden.
Saukon lisäksi luontopolulla ja sen lähistöllä elelee kettuja, supikoiria, minkkejä, kärppiä, lumikoita ja jopa hirviä ja jäniksiä.
6
TAIMEN
Taimen on Suonenjoen vedenalainen kuningas. Rautalammin reitin koskissa elää yksi Suomen merkittävimmistä villin taimenen kannoista, ja siihen kuuluvat myös Suonenjoessa polskivat villit taimenet.
Voimakas taimen on kalastajien himoitsema saalis. Nykyisellään taimenien kannat ovat kuitenkin monin paikoin romahtaneet, ja taimenen pyyntiä on rajoitettu voimakkaasti kantojen elvyttämiseksi.
Taimen on sopeutuvainen erilaisiin elinolosuhteisiin. Osa taimenista saattaa viettää koko elämänsä samalla jokialueella, kun taas osa kaloista vaeltaa joesta järvi- tai merialueille aikuistumaan ja kasvamaan.
Syksyisin taimenet palaavat järvisyönnökseltään takaisin jokeen kutemaan. Pimeinä syysiltoina onkin mahdollista kuulla joesta taimenen molskahduksia, kun emokalat putsaavat kutupaikkojaan ja kutevat koiraiden kanssa.
7
ANTTI HALONEN
Antti Halonen oli taiteilija, johon Suonenjoki teki syvän vaikutuksen. Hän pääsi elämänsä aikana muun muassa Akseli Gallen-Kallelan ja Eero Järnefeltin oppiin. Halonen toimi Suonenjoen maamieskoululla myös rakennusopin ja -piirustuksen sekä käsitöiden opettajana vuosina 1924–1937.
Maineikkaaseen taiteilijasukuun kuulunut Antti Halonen syntyi 1870 Lapinlahden Linnasalmella. Taiteilijan uralla häntä auttoi eteenpäin veljensä Pekka, jonka ansiosta Antti pääsi mestarien Akseli Gallen-Kallelan ja Eero Järnefeltin oppiin.
Halonen toimi maalaamisen ja opetuksen rinnalla myös suunnittelijana ja työnvalvojana erinäisissä rakennushankkeissa. Hän myös jatkoi rakennusten suunnittelua muiden töidensä ohella läpi elämänsä.
Viimeisimmäksi toteutuneeksi Halosen suunnitelmaksi jäi omalle perheelle tehty Koskenkaarteen mökki Suonenjoen varressa. Tontin Halonen osti vuonna 1933, ja mökki valmistui vuotta myöhemmin. Halonen maalasi paljon mökillä ollessaan. Ikuistetuiksi ovat tulleet itse mökkirakennus, pyykkiranta sekä Haloselle rakas vene. Eräässä taulussaan Halonen on kuvannut myös rannalle vedetyssä veneessä istuvan Kaarina-tyttärensä.
8
KOSKIKARA
Koskikara on talvinen vieras Suonenjoella. Täällä talvehtivien koskikarojen määrä on vähentynyt huippuvuosista, mutta vuosittain lajia tavataan kuitenkin muutamia yksilöitä etenkin virtapaikoilla.
Pääasiassa pohjoisen joilla ja puroilla pesivä koskikara vaeltaa Etelä-Suomen ojiin ja puroihin talvehtimaan. Koskikara on helppo tunnistaa talvisesta jokimaisemasta, sillä se on talvella lähes ainoa lintu, joka joella asustaa. Kivien päällä ja jään reunalla pomppiva koskikara on kokonaan tummanruskea tai musta, lukuun ottamatta sen vaaleaa rintaa.
Koskikara sukeltaa ravintonsa joen pohjasta, etsien pohjaeläimiä tai jopa pieniä kaloja. Pienien, mutta jämäköiden siipiensä avulla koskikara sukeltaa vaivatta, ja tiiviin ja rasvaisen höyhenpeitteen ansiosta lintu pysyy kuivana. Koskikara onkin ainoa varpuslintumme, joka osaa sukeltaa.
9
LEHDOT
Ympärillä olevassa lehdossa kasvillisuus vaihtelee tuoreesta lehdosta kosteaan lehtoon. Kuivemmissa osissa, joissa joen vaikutus jää vähäiseksi, on tuoretta lehtoa, joka muuttuu lähempänä jokea kosteaksi lehdoksi.
Lehdot ovat Suomen rehevimpiä ja runsaslajisimpia metsätyyppejä. Lehtokasvillisuus esiintyy Suomessa pohjoisilla äärirajoillaan. Maamme lehdoilla on useita sellaisia piirteitä, joita ei esiinny muualla.
Lehtoja esiintyy koko Suomessa, mutta monin paikoin vain pienialaisina saarekkeina kangasmetsien keskellä. Niiden esiintyminen keskittyy maaperältään ja ilmastoltaan erityisen suotuisille alueille, joita kutsutaan lehtokeskuksiksi. Lehtojen osuus koko Suomen mestäalasta on vain noin yksi prosentti
Lehdot ryhmitetään niiden kosteusasteen mukaisesti kolmeen pääryhmään: kuivat, tuoreet ja kosteat lehdot. Näistä pääryhmistä on kuvattu lukuisia eri lehtokasvillisuustyyppejä.
Tämän lehdon yleisimmät ja näkyvimmät kasvit ovat ojakellukka, hiirenporras, korpi-imarre, punaherukka, huopaohdake, mesiangervo ja metsäimarre. Lehdon kasvillisuudessa ilmenee ihmisvaikutus. Tästä lehdosta puuttuvat vaateliaat ja harvinaiset lehtokasvit.
10
LINTUHARVINAISUUDET
Keväällä ja kesällä Suonenjoella vierailee lintuharvinaisuuksia, kuten kuningaskalastaja, harmaasorsa ja pikku-uikku. Syksyisiä vieraita taas ovat olleet muun muassa mustalintu, alli, uivelo sekä merimetso.
Jokivarren näyttävimpiin ja eksoottisimpiin lintuvieraisiin kuuluu kuningaskalastaja. Säihkyvän sinisen ja oranssin värinen lintu lukeutuukin säihkylintuihin. Kuningaskalastaja käyttää nimensä mukaisesti ravinnokseen kalaa, ja linnun saattaa havaita jokien virtapaikoilla. Ankarat talvet ovat kuningaskalastajille kuitenkin vaativia, ja tämän vuoksi ne harvoin asettuvat kovin pohjoiseen.
Uivelo taas on yksi Suomen vähälukuisimpia vesilintuja. Uivelo löytää helpoiten kotinsa pohjoisesta, mutta muuttomatkojen varrella saattaa uivelon nähdä myös vaikka täällä joen varrella.
11
MYLLYKOSKI
Myllykoski on Suonenjoen vanhimpia pysyvästi asuttuja alueita. Se on ollut asuttu ainakin vuodesta 1630 alkaen, jolloin paikalle asettui Konttisten suku. Tilan vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvun lopulta ja 1800-luvulta.
Myllykoski on toinen Suonenjoen koskista. Sen pudotus on noin 0,4 metriä. 1800-luvun alkupuolella kosken partaalle valmistui vesivoimalla toimivat mylly ja pärehöylä. Lisäksi Myllykoskella oli tällöin kievari. Mylly purettiin tukinuiton tieltä 1900-luvun alkupuolella. Tukinuiton takia koskea on myös perattu. Tuohon aikaan Myllykosken tila toimi ratsutilana.
Nykyään tilalla toimii Myllykosken Kievari, joka on aloittanut toimintansa vuonna 1998. Kievarista saa tilauksesta majoitus- ja pitopalvelua. Kievarissa on ravintola 138 asiakaspaikalla.
Myllykoski pysyy leutoina talvina avoimena. Tällöin sen rannoilla voi liikkua saukko ja koskessa saalistaa koskikara.
12
PETSAMO
Petsamon asuinalueen keskiosa on joelta päin katsottuna maisemallisesti yhtenäinen. Alueen keskiosaa voidaan pitää kulttuurimaisemaltaan paikallisesti arvokkaana. Petsamo on rakentunut joen itärannalle, missä on pieniä hiekan tai karkean hiedan saarekkeita.
Petsamo on suurelta osin muotoutunut 1920-luvulla. Aluetta on rakennettu myöhemminkin. Pohjois- ja eteläosa on rakennettu 40- ja 50 -luvuilla. Uusimmat rakennukset ovat 1970- ja 1980-luvuilta. Petsamoa ovat olleet rakentamassa myös siirtokarjalaiset, joita asutettiin talvisodan jälkeen Suonenjoelle.
Petsamon asuinalueen syntyminen liittyy keskeisesti Iisveden asemanseudun kehittymiseen 1920–30-luvuilla, jolloin Iisveden asema oli sisämaan suurin puutavaran lähetysasema, ja satama maamme suurimpiin kuuluva sisävesisatama.
13
SUONENJOEN MUINAISHISTORIA
Suonenjoki sai alkunsa jääkauden aikana. Jäätikön sulaessa ruhjelaakson painanteeseen muotoutui lopulta Suonenjoki. Samalla kun joki haki muotoaan, muodostui myös lähellä sijaitseva Lintharju, kun jääkausi oli lopuillaan.
Suonenjoelta on löytynyt vahvoja arkeologisia viitteitä siitä, että alueella on ollut kivikautista asutusta. Myllykosken muinaismuistokohteesta on löydetty muun muassa kvartsin ja palaneiden luiden kappaleita, ja Simolanvuoren löydökset viittaavat muinaiseen asutukseen.
Arkeologisissa inventoinneissa on onnistuttu löytämään myös kuoppia, jotka viittaisivat tervanpolttoon sekä riistan pyyntiin. On siis hyvin mahdollista, että näillä seuduilla ihminen on elänyt luonnon keskellä jo heti jääkauden väistyttyä.
14
AHTI JA MUUT VEDEN HALTIAT
Veden valtakunnassa, syvällä aaltojen keskellä, elää Ahti. Ahti on vesien ylijumala ja veden pärskeiden valtias, joka soittelee harpullaan kultaisessa valtakunnassaan. Ahti esiintyykin usein kalamiesten rukouksissa, sillä Ahdin uskotaan ohjaavan kalojen kulkua.
Vellamo on Ahdin morsian. Vellamo istuu vedenalaisessa valtakunnassaan ja paimentaa karjaa. Tarinat kertovat Vellamon nousevan utuisina aamuina rantaheinikoille karjaansa syöttämään.
Vetehistä tai vedenemää ei kuitenkaan pidä sotkea Vellamoon, sillä heidän ajatuksensa ovat levottomat. Vedenemä saattaa näyttäytyä etenkin kauniina neitona lammen rannalla, ja hänen houkuttelevat silmänsä viettelevät liittymään veden valtakuntaan.
Vetehinen taas saattaa näyttäytyä vanhempana miehenä, joka polttaa piippua rannalla. Vetehistä ei pidä kuitenkaan aliarvioida ulkonäkönsä perusteella, sillä hänen metkunsa ovat arvaamattomia.
15
NÄKILLÄ LAPSET PELOTELTIIN TURVAAN
Näkki on vesien ilkeä henki, jonka mielipuuhaa on lapsien ja nuorten pelottelu. Näkki saattaa asustaa sillan alla tai vaikkapa lammen rannassa, josta se yrittää houkutella ihmisiä astumaan veden valtakuntaansa.
Toisille näkki saattaa näyttäytyä viehkeänä nuorena neitona joen rannalla, kun taas toinen saattaa nähdä sillan alla asustavan, kauniisti viulua soittavan peikon.
Eräiden uskomusten mukaan näkin saa kuitenkin karkoitettua uimareissun ajaksi heittämällä kiven veteen ennen pulahdusta. Näkin karkoitukseen on olemassa myös loitsuja, mutta niiden tehosta ei ole saatu varmaa näyttöä.
16
TUKINUITTO
Suonenjoella tukkia on uitettu aina 1970-luvulle asti, kun Iisveden sahalle tarvittiin puutavaraa. Tavallisesti nuoret ja naimattomat miehet, jotka asuivat uittomatkojen varrella, osallistuivat tukkien uittamiseen uiton kulkiessa asumuksensa ohitse.
Suonenjoelta löytyvien vanhojen asiakirjojen mukaan jokialueiden koskia perattiin 1930-luvulla tukinuittoa varten. Matalissa koskissa tukki juuttui helposti kivikkoon, joten jokea oli perattava vähäkivisemmäksi ja syvemmäksi. Uitto oli tuohon aikaan varsin yleinen ja edullinen tapa kuljettaa raakapuuta sahalle, ja se oli jokaiselle jopa laissa turvattu oikeus.
Valmiita puutuotteita kulki myös Rautalammin sahalta veneillä tai purjelotjilla Varkauteen asti, kun vesitie kulki Iisveden, Suonenjoen ja Suonteenselän kautta. Raide- ja autoliikenteen kehitys lopetti lopulta tukinuiton lähes tyystin: nykyisin uittoa ei enää harrasteta kuin muutamilla järvillä.