Tämä puutarhakarkulainen on asustellut mummolan mailla iät ja ajat. Sitä kasvoi yleensä kuivaamorakennuksen takana ja jo lapsena, kun hain niitä maljakkoon, opin tietämään, että ne ovat siellä vanhana jäänteenä talon entisiltä emänniltä. Sinipihlajiksi me niitä silloin kutsuimme. Nykyisinkin siemeniä on myynnissä ja lajikkeissa on myös valkoinen. Muutama vuosi sitten minäkin tilasin Hyötykasviyhdistykseltä omat, kesätaivaansiniset kukkani, nyt niitä kasvaa vähän kaikkialla. Juuriversoja ne eivät tee, mutta siemenet kulkeutuvat kai lintujen mukana. Kasvupaikan suhteen ne ovat vaatimattomia, kuvan kaunottaret kukkivat parhaillaan kompostin nurkalla, johon niitä tosiaankaan ei ole istutettu! Toisinaan siirtelen keväällä pieniä alkuja ”vääristä” paikoista kukkapenkkiin…

Tuoksu on ihana, mutta maljakossa kukat kuihtuvat aika pian. Tuentaakin ne saattavat kasvaessaan tarvita. Kuitenkin kestävinä, vaatimattomina, vanhan ajan perennoina, niitä kyllä kannattaa vaalia!