S-marketin sisäänkäynti

S-market jälleen mukana Vegaanihaasteessa – kasvisvaihtoehtojen kokeilua vauhditetaan nyt myös hinnan voimalla

Suomen suurin päivittäistavarakaupan ketju S-market tekee taas yhteistyötä Vegaanihaasteen kanssa. Etenkin sosiaalisen median kanaviin painottunut yhteistyö näkyy tänä vuonna aiempaa enemmän myös myymälöissä.

2.1.2024

S-ryhmän myyntidatan perusteella voidaan todeta, että kasvipohjaisten tuotteiden kasvuvauhti viime aikoina on hidastunut hieman. Maito- ja juustohyllyjen kasvipohjaisissa tuotteissa myynti on kasvanut tänä vuonna pari prosenttia, kun taas maitotalousvälipalahyllyssä kasvipohjaisten vaihtoehtojen myyntivolyymi on hieman miinuksella, kuten myös lihaa korvaavien kasviproteiinituotteiden.

”Tiedämme, että inflaation myötä asiakkaat tinkivät ensimmäisenä sellaisista tuotteista, joille löytyy edullisia korvaavia vaihtoehtoja, mikä osaltaan vaikuttanee myös näiden tuotteiden myyntiin. Erityisesti tämä näkyy sekasyöjien valinnoissa”, pohtii S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Antti Oksa.

S-ryhmän vastuullisuusohjelman tavoitteena on, että 65 prosenttia myymästämme ruoasta on kasvipohjaista vuonna 2030. Osuuskaupparyhmä on myös yhtenä perustajajäsenenä loppuvuodesta perustetussa Pro Vege -yhdistyksessä, jonka tarkoituksena on edistää kasvipohjaisen ruoan kehitystä ja kasvua Suomessa. Yhdistys tuo esiin ruokajärjestelmän kytkeytymistä ilmastonmuutokseen, luontokatoon, ruokakulttuuriin ja terveyskysymyksiin. Keskeinen tavoite on tehdä kasvipohjaisesta ruoasta houkuttelevaa mahdollisimman monelle.

”Vegaanihaasteessa mukana olo on S-marketille näistäkin syistä hyvin luontevaa. Haluamme kannustaa asiakkaitamme lähtemään mukaan haasteeseen ja kokeilemaan erilaisia tuotteita ja vaihtoehtoja avoimin mielin. Päätimme tänä vuonna madaltaa kynnystä kasvipohjaisten tuotteiden valitsemiseen myös siten, että kaikki Muu- ja Alpro -sarjojen tuotteet ovat S-marketeissa jopa -20 % alennuksessa tammikuun ajan. On kiinnostavaa nähdä, miten näin selkeä hinnan lasku vaikuttaa kasvipohjaisten tuotteiden kysyntään”, sanoo myös Pro Vege ry:n hallituksen jäsenenä toimiva Oksa.

Vegaanihaaste on kaikille avoin ja maksuton kampanja, johon on osallistunut jo yli 170 000 suomalaista. Mukaan ilmoittautuneet saavat päivittäin sähköpostiinsa reseptejä ja muuta hyödyllistä tietoa. Lisäksi Vegaanihaasteen sosiaalisen median kanavissa julkaistaan S-marketeissa kuvattuja videoita, joissa jaetaan esimerkiksi vegaanisia tuotevinkkejä.

”Kasvisruoan kokeileminen on nyt helpompaa kuin koskaan, sillä hyviä kasviperäisiä tuotteita on jokaisessa tuoteryhmässä ja kaikille löytyy varmasti omia uusia suosikkeja. Vegaanihaaste auttaa tässä kokeilussa: saat tammikuussa ilmaiseksi helppoja ja herkullisia reseptejä, tuotesuosituksia, vinkkejä sujuvaan arkeen sekä paljon tietoa ja inspiraatiota vegeruokaan liittyen. Kannustamme kaikkia vegeuteliaita aloittamaan vuosi vegen voimalla ja haastamaan itsensä mukaan testailemaan reseptejä ja uusia tuotteita. Terveys ja ympäristö kiittävät jokaisesta vegevalinnasta, kannustaa Vegaanihaasteen kampanjapäällikkö Mia Muhonen.

Lisätietoja Vegaanihaasteesta: https://vegaanihaaste.fi/

Runsaasti vegaanisia reseptejä löydät myös Yhteishyvästä: https://yhteishyva.fi/vegaaninen

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.