Kuivan alkukesän seurauksena kukkien kukinta on ollut näyttävää mutta lyhytvartista ja -aikaista. Moni onkin ihmetellyt, mitä me sitten elokuussa katselemme ja maljakkoon kokoamme, kun loppukesän kukat kukkivat jo juhannuksen aikaan. En muista ennen nähneeni kesäkuun puolen välin aikaan kukassa pietaryrttiä, valvatteja enkä sarjakeltanoa, jotka yleensä muodostavat loppukesän keltaisen kauden pientareille. Aika näyttää, kuinka käy. Tuskin alkukesän kukat kuitenkaan alkavat uudelleen kukkia.
Vuosien varrella olen seurannut tienreunan kukkia Padankoskelta Pälkäneen kirkolle ajaessani. Moni muukin on seurannut, koska kyselyitä kasveista tulee, ilmoituksia oudoista kukkijoista ja mietteitä niiden alkuperästä. Meillä on kokonainen kasviryhmä, joka leviää teiden reunoille liikenteen tai soran mukana. Alkuperältään näiden kasvien kotiseutu on aivan muualla. Usein ne ovat kukkiessaan hyvinkin näyttäviä ja tulevat siksi huomatuiksi.
Mitä nämä tienreunan tulokkaat sitten ovat? Yleisin taitaa olla keltamaite, sitten tunturikurjenherne, idänkeulankärki, masmalo ja ketotuulenlento. Yhteistä näille kasveille on kasvupaikka aivan asfaltin ja tien reunaluiskan välisellä alueella usein nauhamaisena kasvustona. Kaikki ovat viime vuosien aikana yleistyneet ja runsastuneet. Vain masmalo lienee taantunut ja jopa hävinnyt Luopioisten puolelta.
Mistä nämä ovat tänne tulleet? Kaikki ovat hiekkamaiden kasveja ja kasvavat luonnossa harvinaisina soraharjuilla ja sittemmin myös hiekkakuopissa. Teiden sorastukseen on vuosien ajan käytetty Kollolanharjun soraa ja niinpä näiden kasvien alkuperä onkin siellä. Runsaasti siemeniä tekevinä kasveina ne leviävät tien sorareunalla helposti. Ohiajavien autojen ilmavirta vielä kiihdyttää leviämistä. Tuulenlentoa lukuunottamatta ne ovat hernekasveja, joiden siemenet kulkeutuvat helposti soran ja liikenteen mukana jopa syrjäisille metsäautoteille.
Alkuperäisinä nämä kasvit ovat luonnossa harvinaisia. Keltamaite on monimuotoinen hiekkamaiden ja merenrantojen kasvi eteläisimmässä Suomessa. Tunturikurjenherne on nimensä mukaan pääasiassa Lapin kasvi, mutta kasvaa harvakseltaan myös etelämpänä. Keulankärki on etupäässä itäisen Suomen harjukasvi esim. Punkaharjulla. Alkuperäinen masmalo on rauhoitettu Salpauselän kasvi ja tuulenlennon tapaa yleensä juuri pientareilta Etelä-Suomesta. Olen itse ollut joskus perkaamassa Jyväskylässä pusikkoa pois alkuperäiseltä masmalopaikalta ja seurannut keulankärjen suojelua itärajan tuntumassa. Tienreunan kasveina ne ovat tulokkaita, mutta eivät kuitenkaan mitään vieraslajeja, sillä ne kuuluvat kuitenkin meidän alkuperäiseen kasvistoomme. Monet ovat jääkauden jälkeisiä muuntumia ja siksi monimuotoisia.
Muitakin tien reunalle tulleita tulokkaita täällä esiintyy, joiden alkuperä on kuitenkin enemmän hämärän peitossa ja jotka yleensä jäävät lyhytikäisiksi. Ketomaruna kasvoi Pälkäneen ja Luopioisten vanhan rajan kohdalla Aitoossa, mutta katosi muutama vuosi sitten pientareiden niiton yhteydessä. Onkkaalassa Rauniokirkon kohdalla valtatien laidassa rentoapila on nauhamaisena kasvustona ilahduttanut ohikulkijoita jo usean vuoden ajan. Vanukehirvenjuuri ilmaantui valtatien laitaan lähellä Hauhon rajaa 1980-luvulla. Sen nykytilaa en tiedä.
Luonto muuttuu koko ajan. Koetetaan pysyä mukana.
Tuomo Kuitunen
