Heinänkorteen pujotetut ahomansikat ovat monelle tuttu jo lapsuuden kesiltä, mutta kuinka moni tuntee ukkomansikan? Ukkomansikka on oikeastaan suomalaisten ensimmäinen puutarhamansikka, ja sitä esiintyy luonnonvaraisena aina Etelä-Lappia myöten. Maamme nykyinen mansikkasato saadaan kuitenkin pääasiassa kahdesta amerikkalaisesta lajista risteytetystä tarhamansikasta, jota kookas ja isokukkainen ukkomansikka muistuttaa aika lailla.
Huomasin kesäkuussa pyöräretkilläni leirintäalueen läheisyydessä notkelman, jossa oli valtavan paljon mansikoitten kukkia. Kuvasin ja kuvittelin, että sillä paikalla oli ollut joskus aikoinaan talo kasvimaineen ja mansikkapenkkeineen. Samana päivänä tuli kälyltäni Sastamalasta sähköpostia ja kuva komeasti kukkivista mansikoista. Siinäpä sain yllättäen kaipaamani tiedon kasvista, joka olikin ukkomansikka!
Heinäkuussa odotin näkeväni tutun notkelman punaisenaan mansikoita, jotka jatkuisivat metsään saakka. Kesän helteet tekivät kuitenkin tepposensa, ja marjat kuivuivat tuottamatta satoa. Onneksi käly tuli taas hätiin; hänen pihassaan ukkomansikat olivat nimittäin tuottaneet runsain mitoin marjoja, joista sain valokuvia.
Turun yliopiston dosentin Terttu Lempiäisen mukaan ukkomansikka on vanha viljelykasvi 1700-luvulta, siis ajalta ennen nykyistä puutarhamansikkaamme. Sitä ennen jo keskiajalla ahomansikkaa on siirretty seinän vierustoille puutarhakasviksi, vaikka yleensä villimansikoita kerättiinkin luonnosta. Ukkomansikka on parempi leviämään ja säilymään kuin nykyinen tarhamansikkamme. Valoisissa ja puolivarjoisissa lehtomaisissa metsiköissä ja pensaikoissa tämä viljelyjäänne tai -karkulainen kasvaa usein aivan alkuperäisen luonnonkasvin oloisena.
Ukkomansikalla hede- ja emikasvit ovat eri kasveja; jos halutaan saada mansikoita, samalla kasvupaikalla pitää olla molempia kasveja. Elias Lönnrot mainitsee jo vuoden 1860 Flora Fennicassa, että jotkin kasvustot eivät lainkaan tuota mansikoita, mutta ei selitä syytä. Kasvitieteilijät puhuvat ihan yleisesti myös akkamansikoista eli emikasveista, jotka tuottavat marjan kasvin pölyttyessä. Pölytyksen ja hedelmöityksen jälkeen mansikan kukka on tehnyt tehtävänsä pölyttäjien houkuttelijana, mutta osa siitä kehittyy kukinnan jälkeen herkulliseksi mansikaksi, joka suojaa siemeniä ja toisaalta auttaa niitä leviämään.
Sen sijaan rönsyjen avulla eli vegetatiivisesti levittäytyvät kasvustot koostuvat usein vain toisesta sukupuolesta, jolloin satoa ei tule. Meikäläiset kasvustot ovat jostain syystä valtaosin hedekasveja eli ukkomansikkakanta on ukkoutunut – kuten sen nimikin kertoo.
Ukkomansikka on kotoisin Etelä-Euroopasta, muun muassa Romaniassa ja Bulgariassa sitä kasvaa luonnonvaraisena. Euroopan pohjoisosiin ja tänne Pohjolaan se tuotiin hyötykasvina viljeltäväksi. Puutarhamansikka syrjäytti ukkomansikan viljelykasvina vain reilut sata vuotta sitten.
Ruotsinkielinen nimi parksmultron kuvaa ukkomansikan alkuperää, sillä se on ollut alkujaan puistojen koristekasvi. Ukkomansikat olivat meillä yleisiä kartanoiden puistoissa ja puutarhoissa, pappilat levittivätkin kasvia kansan keskuuteen hyötykasviksi. Elias Lönnrot mainitsee sen hyötömansikka-nimellä Flora Fennicassa, mikä kertoo ukkomansikan olleen todella tärkeä hyötykasvi vielä 1800-luvulla.
Ukkomansikan voi tavata nykyisin aivan kaupungin keskustassakin. Luonnonhistorian ja talousopin dosentti Pehr Adrian Gadd perusti 1750-luvulla Turkuun Kakolanmäen rinteeseen puutarhan. Sen liepeillä on nyt valtavan suuri ukkomansikkakasvusto, koska tämä luonnonvarainen alue vankilan edustalla on saanut rehottaa ja levitä rauhassa. Myös Liedon historiallisen Linnavuoren rinteillä on massiivinen ukkomansikoiden kasvupaikka.
Niin puutarhakarkuri kuin ukkomansikka onkin, sen ei tarvitse pelätä vievän elintilaa ns. kotoperäisiltä kasveiltamme, eikä se muutenkaan rinnastu nykyisin huolta aiheuttaviin tulokaslajeihin. Ukkomansikka on nimenomaan meille tuotu tulokaslaji.
Ukkomansikan erottaa ahomansikasta sen karvaisempi varsi ja molemmin puolin karvaiset lehdet. Kukat ovat ahomansikan kukkia suuremmat. Nykyisiin puutarhamansikoihin verrattuina ukkomansikan marjat ovat epämuotoisia, pitkulaisia, kuhmuraisia ja ennen kaikkea pieniä, joskin ahomansikoita suurempia. Maku on mielenkiintoinen, hieman myskiä muistuttava.
Kälyni on saanut tänä kesän runsaan sadon ukkomansikoistaan. Hänen suussaan ukkomansikat ovat lempeänmakuisia, hieman makeita, aavistuksen verran metsämansikalta maistuvia, ja marjat ovat makoisia kalpeinakin. Virallisesti ukkomansikka on pähkylätön marjamainen pohjushedelmä.
keijukaisten leipää, voita!
Kun syöt niitä aamutuimaan
pilviveteen pääset uimaan,
opit unten lentotaidon,
kottaraiselta saat maidon.
Sinikellomukista
sitä juot, ja kukista
jälkiruuaksi saat mettä.
Nyt siis, veli, tiedät, että
mansikat on taikaruokaa.
Keijut! Lisää niitä tuokaa.
varssyja.wordpress.com
Lähteet: Jouni Koutonen, Yle Uutiset 15.7.2013. Luonto. Dosentti Terttu Lempiäinen/Turun yliopisto; Köyliist 12, Kansallismaiseman kainalossa, Köyliö-seura; Levinneisyyskartta: Lampinen, R. & Lahti, T. 2021: Kasviatlas 2020. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki; LuontoPortti; Panu Savolainen, Näkymättömien puutarhojen varjoissa Ruotsin vallan ajan lopun turkulaispihojen puut, viljelmät ja istutukset tonttikatselmusten valossa; Seppo Vuokko, Suomen luonto. Kasvit; varssyja.wordpress.com. Molemmat mansikkakuvat ovat Heli Niskasen.
Lähetä kommentti