Virmajuuri kääntää tarinan mukaan pahat asiat hyviksi

Vanhan ruotsalaisen uskomuksen mukaan on olemassa kasvi, joka vuosittain kääntyy maassa niin, että tämänvuotinen juuri onkin seuravana vuonna varsi ja päinvastoin. Näin jatkuu vuodesta toiseen. Tarinan mukaan kasvilla on kyky kääntää pahat asiat hyviksi.

Samoin jos kuljettaa yrttiä mukanaan, ei muiden ilkeämielisillä ajatuksilla tai aikomuksilla ole vaikutusta. Taloon sisälle tuotuna kasvi karkottaa itse paholaisenkin matkoihinsa. Tämä "ihmeellinen yrtti" kasvaa myös Suomessa ja tunnetaan nimellä virmajuuri.

Virmajuuria on Suomessa kaksi tai kolme lajia: rohto- ja lehtovirmajuuri sekä merivirmajuuri. Lajit ovat alkuperäisiä ja vanhaa perua Suomessa. Rohto- ja lehtovirmajuuren erottamisen tekee vaikeaksi jälkimmäisen suuri vaihtelu. Eniten itsensä näköinen on meren rannalla kasvava matalahko sinipunainen merivirmajuuri. Suomessa rohtovirmajuuri on eteläinen kasvi.

Isompikukkaisen, rönsyilevän lehtovirmajuuren alue kattaa koko Suomen, mutta laji on yleinen vain lännessä ja etelässä. Olen oppinut tuntemaan virmajuuren Etelä-Karjalassa, kotiseudullani Savossa sitä ei ollut. Virmajuuret viihtyvät rehevillä, kosteilla paikoilla, rohtovirmajuuri tosin myös kuivahkoilla niityillä ja kesantopelloilla.

Virmajuuren kukintoviuhkojen vahvasti tuoksuvat pienet, vaaleansinipunervat tai miltei valkeat kukat avautuvat keskikesällä. Kun mesiangervot ovat kukkeimmillaan, samoilla paikoilla voi nähdä yli metrin korkeuteen kurottavia virmajuuria, tosin näin vielä elokuussakin niiden kukkia.

 

Runsaasti kukkiva virmajuuri on hyvä mesikasvi perhosille, mehiläisille ja kukkakärpäsille. Kukkien jalkahikeä muistuttava tuoksu johtuu kasvin sisältämästä isovaleriaanahaposta. Varsinkin kuivattuna kasvilla on voimakas jalkahikeä muistuttava haju, ehkäpä siksi rohdon nimi oli antiikin aikana phou, suomeksi Hyi!

Kukkivaa virmajuurta voi erehtyä luulemaan joksikin putkikasviksi, sillä kaukaa nähtynä virmajuuri ja sarjakukkaiskasvit ovat hyvin samannäköisiä. Läheltä katsottuna virmajuuren kukka on kuitenkin aivan erilainen. Rohtovirmajuuri muistuttaa erityisen paljon lähisukulaistaan lehtovirmajuurta. Lehdykkäpareja on kuitenkin eri määrä ja rohtovirmajuurelta puuttuvat lehtovirmajuurelle tyypilliset pintarönsyt.

Virmajuurella on kulttuurihistoriallinen merkitys. Se nimittäin tunnettiin jo keskiajalla Valeriaana-nimisenä rauhoittavana rohtona. ”Juurta käytettiin lääkkeeksi virmaa, matoja, päänkivistystä, lavantautia, vaimollisten tukkelusta vasten keitteenä, keitesakoina tai jauhoina”. Kasvi tunnettiin myös hammasjuurena, ruttojuurena ja äkkiheinänä.

Virmajuurta käytettiin epilepsian lääkkeenäkin. Tähän viittaa myös kasvin suomenkielinen nimi virma, joka on vanha epilepsian nimitys. Virmajuuri näyttäisi olevan Lönnrotin antama nimi. Sitä ennen kasvi tunnettiin 1680-luvulta lähtien kirjallisuudessa ruttojuurena, sillä se on ollut myös ruttolääke.

Myöhemmin Lönnrot vakiinnutti ruttojuuri-nimen Petasites-suvun kasvien nimeksi. Teoksessa Svensk Botanik suositeltiin 1800-luvun alussa virmajuurta kaikenlaisiin mielen sairauksiin, kuten ns. hysteriaan ja mielenheikkouteen, mutta myös helpottamaan ruoansulatusvaivoja ja pahoinvointia.

Eniten lääkkeenä on käytetty rohtovirmajuuren kuivattua juurakkoa, joka onkin yksi vanhimpia ja suosituimpia kasvirohtoja. Sen lääkintätehossa on todettu olevan paljon perää, ja valeriaana on osana monissa apteekkivalmisteissa, joilla rauhoitetaan keskushermoston ja sydämen toimintaa tai laukaistaan vatsakatarreja. Itse kasvi on edelleen aktiivisen lääketieteellisen tutkimuksen kohteena. Ensimmäisen maailmansodan aikana valeriaanalla rauhoitettiin pommituksissa ja etulinjoilla ylirasittuneita hermoja.

Virmajuurella on myös taloudellista merkitystä, sillä sitä on viljelty rohdostarkoituksiin 1930-luvulta lähtien useissa Keski-Euroopan maissa ja Venäjällä, tosin Suomessa viljely lienee ollut erittäin vähäistä. Euroopassa rohtovirmajuurta kasvatettiin lähes 300 hehtaarin alalla pelkästään lääketeollisuuden tarkoituksiin vuonna 2004, jolloin suurimmat viljelymaat olivat Ranska, Englanti, Hollanti, Saksa ja Slovakia sekä Unkari. Kaupallinen viljely edellyttää kuitenkin koneellista nostoa.

Lääketarkoituksiin käytetään juurimukulat hienoine lisäjuurineen. Ne kootaan syksyllä kuivilta paikoilta, puhdistetaan mullasta - mutta ei kuitenkaan pestä vedellä - ja kuivataan varjoisessa paikassa. Omituisen kuvottava juuren haju tarttuu helposti kaikkeen ympärillä olevaan, minkä takia juurta on säilytettävä tiiviisti suljetussa astiassa. Lehtovirmajuurta voi käyttää myös ravinnoksi maltillisina annoksina. Muistanet, että juurien keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.

Virmajuurten tieteellisen sukunimen Valeriana alkuperästä on oltu monta mieltä. Se tuskin kuitenkaan liittyy latinan kielen verbiin valere ´olla voimakas´, vaikka rohtojuuria on laajalti ylistetty vahvojen voimien kasveina. Nimi voisi pohjautua roomalaisten Pannoniassa eli nykyisessä Unkarissa olleeseen Valeria-nimiseen maakuntaan, jossa virmajuurta on kasvanut Tonava- ja Drava-joen välisellä alueella. Latinalaisesta nimestä on lähtöisin myös virmajuuren muutaman äänteenmuutoksen läpikäynyt saksankielinen nimi Baldrian. Lehtovirmajuuren lajinimi sambucifolia tarkoittaa seljanlehtistä.

Kissojen tiedetään villiintyvän virmajuuresta eli ”ne tulevat hulluiksi”. Muinaisegyptiläiset kunnioittivat suuresti virmajuurta, koska se sai valtaansa heidän pyhän eläimensä kissan. Kasvia onkin kutsuttu monin paikoin Euroopassa kissanyrtiksi tai kissanjuureksi. Skandinaviassa virmajuuri oli yksi Freijalle, kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalattarelle omistetuista kasveista. Virmajuuret olivat pyhiä kenties siksi, että Freija kulki kissojen vetämillä vaunuilla.

Keski-Euroopassa virmajuuriuute on tunnettu myös lemmenjuomana, ja muinoin häissä sulhanen varmisti liiton onnellisuuden virmajuurikimpulla. Kerrotaan myös taimenien olevan ihastuneita kasvin hajuun. Jos siis onkimies haluaa saada kunnon saaliin, matopurkkiin kannattaa sujauttaa virmajuurta.

Lehtovirmajuuri on Oulunsalon nimikkokasvi. Perhosista tummaverkkoperhonen tarvitsee isäntäkasvikseen nimenomaan lehtovirmajuuren. Perhonen esiintyy vain suppeilla alueilla Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla,  sen vuoksi se on erittäin uhanalainen ja rauhoitettu.

 

Syyksi lajin taantumiseen on todettu niittyjen metsittyminen ja karjan laiduntamisen väheneminen. Perhosen avuksi on Pirkanmaalla nykyisin kunnostettu ELY-keskuksen rahoituksen avulla lajin elinympäristöjä eli kosteita luonnonniittyjä, joissa on riittävästi valoa ja kasvamassa myös lehtovirmajuuria. 

Kesä on kuin perhon lento.
Kaunis, lyhyt ja hennon hento.
Aika kuluu mutta muistot jää,
ne rikastuttavat elämää.

Lähteet: Antti Halkka, Krister Karttunen, Ulla Kokko, Pertti Koskimies, Juhani Lokki, Petri Nummi, Seppo Parkkinen, Teuvo Suominen, Kalle Taipale, Kotimaan luonto-opas; Arto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo Parkkinen, Markku Varjo, Suomalaisen luonto-opas; Bertalan Galambosi, Yrttien viljely. III Yrttien merkitys. Opetushallitus; henriettes-herb.com; Fr. Virokangas, Kotimaiset Lääkekasvimme 1913; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; laji.fi; LuontoPortti; Maaseudun Tulevaisuus; Maria Salovaara, Yle. Hyönteiset 4.7.2022; Pentti Halenius ja Arto Rantanen, Kasvibongarin opas. Kukat ja niiden hedelmät; Seppo Vuokko, Virmajuurikasvit. Suomen luonto. Kasvit; Suomen perhoset.