Hyödyllisiä tuumailuja 

Ryteikkö. Sillä sanalla kuvailisin yhtä kohtaa tontilla. En edes sano puutarhassa, vaikka siinä kasvaa kukkivia asioita, koska se on aikamoinen ryteikkö. Tai siis oli. Pääsin syksyllä vielä hommiin, kun talven tulo kesti ja olin saanut jo mahan pois tieltä. Joten piti vähän hommailla! Nyt, kun aurinko on paistanut muutamana päivänä ihanan kirkkaasti ja päivät ovat olleet lämpöasteiden kanssa jopa keväisen oloisia, ovat ajatukset tietysti alkaneet suunnitella jo seuraavaa kasvukautta. Syksyllä ryteikön raivaaminen oli yhtäkkinen päähänpisto. Silloin en tosiaan suunnitellut asiaa pidemmälle, kunhan sain pihaa hieman siistimmäksi. Mutta nyt ajatukset lentävät taas!

Kasvihuoneen vieressä oli siis iiiiso kasvusto tuoksuvatukkaa. Se on ihan kiva puska ja hyvä näkösuoja, mutta ikävä karkulainen ja aika epäsiistin näköinen. Olin suunnitellut jo muuttaessamme, että siirrän sitä jonnekin toiseen paikkaan näkösuojaksi, mutta asia on jäänyt ajatuksen asteelle. Nyt, kun olen tehnyt kaikenlaisia pikkuhommia ympäri pihaa, on ryteikönkin kohtalo muuttanut muotoaan jo muutamaan otteeseen.

Tonttiamme rajaa yhdeltä sivulta aika vanha ja hoitamaton orapihlaja-aita. Olen senkin tilalle suunnitellut erilaista aitaa, ja vähitellen olen sitä toteuttanutkin. Olen katkonut pensaasta pois huonoja ja kuolleita oksia, jotka ovat olleet jäkälän peitossa. Kaikenlaisia muitakin oksia on tullut raivattua pois, joten minulla alkoi olla käsissäni iso kasa oksia, joita oli kuitenkin sen verran vähän, että niiden silppuaminen olisi ollut turhaa. Joten päätin, että teen niistä pohjan kohopenkille. Hieman kuitenkin arvelutti kohopenkin tekeminen ihan vain vapaaksi kumpareeksi (miten se pysyisi kasassa, veisikö paljon tilaa, täytyykö sitä jatkuvasti korjailla…), joten päätin hakea lehtikompostikehikoita pari kappaletta ja tehdä kohopenkin niiden avulla.

Pystytin kehikot kasvihuoneen taakse ja päätin, että koko siitä takana olevasta tilasta tulee ”purkittamo”, eli paikka, jossa voin säilöä muutamia multasäkkejä, taimiruukkuja, hoidella siellä ruukutuksia ja muita hommia, joiden välineet pysyvät sitten siististi siellä näkösuojassa, mutta olen kuitenkin lyhyen matkan päässä kaikesta toiminnasta, eikä tarvitse seilata ympäri pihaa hakemassa sitä sun tätä. Tai tämä ainakin on nyt ajatus, katsotaan lopputoteutus sitten keväällä!

Katkoin siis orapihjalan oksia, raivasin kaikki tuoksuvatukan oksat alas, keräsin muita kuivuneita ja kuolleita oksia ja kasasin kaikki tuonne kehikkoon. Ihan hyvä kasa siitä tuli! Meni pari päivää ja kasa oli sopivasti painunut, että sain sinne päälle laitettua lehtijätettä pihalta. Nyt keväällä on tarkoitus kipata tuohon päälle toisen kompostin sisältö, siellä alkaa olla sopivasti valmista. Ja siinäpä olisi sitten kohopenkki. Minun tyylillä siis :D Tähän tulee kasvamaan kurpitsaa ja kurkkua, nehän tykkäävät olla vähän tämäntyyppisissä kasvupaikoissa.

Mitä sitten sille tuoksuvatukoista vapautuneelle paikalle tapahtuu? Noh, ensin täytyy keksiä, mitä tehdä tälle puolitoistametriselle katajalle, joka löytyi sieltä vatukoiden seasta. Juuri kaadettiin talon toiselta puolelta jättimäinen kataja, joka oli liian lähellä taloa, joten olisi kiva säästää tämä. Täytyy löytää sille sopiva paikka, jossa se voi rauhassa kasvaa.

Ja sitten yllärinä vatukoiden alta raja-aidan viereltä löytyi komposti. Se on jopa melkein täynnä multaa, mutta on ollut niin pitkään paikallaan, että vatukoiden toisella puolella kasvavat vadelmat työntyvät jo sen läpi. Hieman ihmettelen, että miten en ole huomannut tai huomioinut tätä aiemmin, mutta se ryteikkö oli tosiaan aika tiivis. Tuossa kirjoituksen alkukuvassa samainen komposti näkyy myös jo osittain raivatun ryteikön keskellä. Voitte kuvitella tuollaista tiivistö kepikkoa, jossa on kuivuneita lehtiä ja muuta roskaa myös syksyllä kiinni, niin kyllä tuo aika hyvin katoaa tausta-aitaan.Ihmistaimi ei edes päässyt ryömimään pusikosta läpi, vaikka pieni onkin.

Tämä komposti nyt ainakin menee tyhjennykseen. Se saa myös todennäköisen siirron purkittamoon, jossa komposti pääsee taas hyötykäyttöön. Pihan kaksi muuta kompostia ovat enemmän talouskäytössä. Jaetaan vähän vastuuta näiden kesken.

Ja sitten ne lopulliset suunnitelmat. Innostuin viime kesänä melkoisesti maisseista, joita otin kokeilumielessä kasvihuoneeseen. Tähän saisi hyvän maissipenkin useammallekin taimelle. Ne olisivat auringossa ja kuitenkin tuulen pölytettävinä. Mutta jos kaivelen tuoksuvatukan juurakoita ylös, niin paikalle tulisi myös kohtalainen kuoppa. Siinä on myös pieni (hyvin pieni) rinne, joten olen mietiskellyt myös maakellarin tai kylmälavan mahdollisuutta, jossa saisin talvetettua joitakin ruukkukasveja. Hyötykäyttöön se tila tulee kuitenkin, nyt annetaan ajatuksien lentää lisää!