Pihanurmikoilla, joutomaakentillä ja tienpientareilla yleinen pihasaunio
(Matricaria matricarioides) on yksi luontomme uusimmista ja nopeimmin asemansa vakiinnuttaneista tulokkaista.

Pohjoisamerikkalainen pihasaunio havaittiin ensi kerran Euroopassa Uppsalan kasvitieteellisestä puutarhasta vuonna 1840. Suomeen laji ilmaantui pian tuon jälkeen. Vanhin kokoelmista löytyvä pihasaunionäyte on Helsingistä, Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta kesältä 1849.

Muutamassa vuodessa laji löytyi jo niinkin kaukaa kuin Lappeenrannasta ja Turusta. Kymmenessä vuodessa pihasaunio valtasi Turun kadut ja kujat. Seuraavalla vuosikymmenellä saunio oli kulkeutunut jo Kuopion seudulle ja taas seuraavana vuosikymmenenä – 30 vuodessa ensiesiintymisestään – Ouluun ja ulkosaaristoon Utön linnakesaarelle.

Pohjoisimman Lapin tulokas valtasi hitaammin, mutta vakaasti tieverkoston kehittymisen tahtiin. Ivalosta laji löydettiin vuonna 1925, eikä pihasaunio mitenkään yleinen ole maamme pohjoiskolkissa vieläkään.

Erinomaisen valloitusretken onnistumista auttaa pihasaunion pikkuruisten
siementen kyky kiinnittyä kosteisiin pintoihin ja kulkeutua niin jalkineiden,
eläinten kuin ajoneuvojen pyörienkin mukana uusille kasvupaikoille. Mutta on tulokkaan menestymistä autettukin, sillä voimakastuoksuista rohtoa on kylvetty pihanurmikoille. Vanhan kansan antamat nimet kartanokukka ja herrainheinä viittaavat siihen, että pihasaunio ilmaantui uusille paikkakunnille useimmiten suurtilojen puutarhoihin.

Lyhyestä esiintymishistoriastaan huolimatta pihasaunio on hyvin tunnettu kasvi, sillä lajille on annettu poikkeuksellisen paljon kutsumanimiä. Jo vuonna 1936 pihasauniolta kirjattiin maassamme 80 erilaista nimeä.

Yleisimpiä pihasaunion vanhoja nimiä ovat ulkonäköön viittaavat nappikukka, pihapöllö ja saunamaija. Kasvin käyttöön rohdoksena viittaavat nimet apteekkiheinä, luuleinheinä, teeruoho, kuminaheinä ja kamelsaju.

Pihasauniosta valmistettua teetä on käytetty ainakin vilustumisen ja vatsavaivojen hoidossa. Hyötykäytöstä kirjallisuudessa mainitaan erityisesti lounaissuomalainen tapa kastella ja hoitaa yhtenäisiä pihasauniomattoja talojen ovenpielissä, jotta kulutusta kestävään kasvikerrokseen voitiin puhdistaa saviset jalkineet. Lajin sopivuuden kynnysmatoksi voi epäsuorasti todistaa nykyistä kaupunkikasvistoa tarkkailemalla. Pihasaunio on kivierämaiden asukas, joka kasvaa, tuottaa kukkia ja siemeniä hyvin yleisenä esimerkiksi Turun kauppatorilla.