Aina puhutaan vain syysmasennuksesta. Onko keväällä lupa olla yhtälailla maissa tulevasta kesästä, jos siltä tuntuu. Koska ei minua syksyn synkkyys ja kesän kadonnut valo ahdista, mutta kesän tuoma kiireen tuntu kyllä vähän puristaa. Joskus puristaa aika paljonkin.

Kesälle kun ladataan aina helvetillisiä odotuksia siitä, millainen sen pitäisi olla. Kuinka se aika pitäisi keritä käyttämään kaikin tavoin hyödyksi. Aivan kuin muut vuodenajat olisivat jotenkin sellaista autopilotti-aikaa, jonka joutuu surkeana kahlaamaan läpi, jotta taas tulisi kesä. Oo, miten suloinen kesä.

Välillä tuntuu, että kesä saa ihmisen stressaamaan ja huolehtimaan siitä, että kerkiää hoitaa kaikki vuoden suuret juhlinnat ja menot, ennen kuin tulee taas pimeä. Koska silloin on kesä, ja kesän lämpöinen vapaus. Pitää juosta läpi terassit, rannat ja festarit. Viettää lämpimät puistopäivät ja kaikki ihanat reissut.

Tehdä, mennä ja suorittaa.

Kokea, tuntea, nauttia ja elää. Tarttua tilaisuuksiin ja mahdollisuuksiin.

Ettei mitään vain menisi ohi, koska kesällä ihmisen pitää olla ELOSSA. Onko ihminen sitten muun ajan kuin puolikuollut suomustettu lahna, joka sätkii henkeään haukkoen. Ahdistava ajatus.

Pitää kuitenkin muistaa, että lopulta kaikki tuo elämää ravistava toiminta täytyy suorittaa siinä 3 kk aikana, jonka meidän ihana ja lämmin kesä kestää. Jos edes on lämmin kesä. Aivan helvetilliset paineet on ladattu osaan vuotta, jotta taas jaksaisi kärvistellä ne 9 kuukautta ennen seuraavaa kesää.

Pitäisikö sittenkin muuttaa vain johonkin, jossa se kesä olisi ihan joka päivä. Voisi pitää sitä kesäkiimaa päällä tauotta, 365 päivää vuodessa.

No, on kesässä myös niitä arkisia murheita. Päiväkotiin pitäisi ilmoittaa, että kuinka lapsi lomailee. Haluaisin sydämeni pohjasta ilmoittaa, että hän saa pitää lomaa koko kesän. Vailla kiirettä. Ihanaa lapsen leikkiä ja suloista aikaa. Mutta näin yrittäjänä on oikeasti hirveän vaikea sanoa päiväkotiin mitään, varsinkin kun korona kaikkine rajoituksineen kuritti aika rajusti pienen yrittäjän arkea. Toisin sanoen, kun työt oli vähemmässä, niin yllättäen on ollut hankalampi varautua kesän lomailuun ja töistä poissa olemiseen. Ainoa, minkä voi todeta on se, että kesä menee niinkuin menee. Ja lomaillaan, jos pystytään.

Lisäksi on tietty koulujen lomat. Tuolle kesän ajalle pitäisi keksiä myös isommalle jälkikasvulle jotain muutakin tekemistä kuin vain kotona makaamista. Kyllä paljon kerkiää nuoren villi mieli suunnitella pahojansa, kun käy kotona oleminen tylsäksi. Ymmärrän toki, että tämä tuleva lomailu on heillekin sitä juhlaa, kun ei ole kouluja ja on sitä vapaata aikaa. Ja tietysti haluaisin, että heidän kesä sisältäisi paljon reissuja ja tekemistä, joista heille jäisi niitä ihania nuoruuden muistoja.

Ehkä tämä on vain tällaisen rikkinaisen ja käyttäytymyksellisesti introvertin ihmisen pelonsekainen kuva kesästä, joka on ladattu täyteen odotuksia ja vaatimuksia. Ehkä sitä, että kun aletaan maalaamaan liian suurella pensselillä niitä toiveita, niin on suurempi mahdollisuus myös sotkea kaikki. Pettyä.

Yhtä asiaa tässä tulevassa kesässä jaksan oman ahdistumisen seassa hieman ihmetellä. Ihminenhän ei tietenkään ole mitenkään turhamainen ja kauneusihanteiden paineita mukaileva otus, mutta kovin monella on tarve päästä kesäksi siihen rantakuntoon. Toki aina sanotaan, että ei tietenkään muiden takia haluta olla paremmassa tikissä, vaan ihan oman itsensä vuoksi. Tuosta voi toki olla montaa mieltä, mutta minun mielestä jokainen on ihan hyvä sellaisenaan. Kantakoon vain ylpeänä ja varmuudella sitä omaa kehoa, niin silloin se näyttää hyvältä. Aina.

Mutta kohta on kesä. Oo, miten ahdistava kesä. Sitten se kesä myös loppuu. Tulee taas pimeää, viileämpää ja rauhallista.

Hieman sen jälkeen alkaakin muuten uusi stressin ja ahdistuksen aikakausi. Se vitun joulu. Mutta ei mennä siihen aiheeseen vielä.

Sitä odotellessa nauttikaa tulevasta lämmöstä…..se kun kestää vain hetken.