Marttila kutsuu asumaan ja harrastamaan

Koti Marttilaan -tapahtuma
(Marttila Koti Marttilaan -tapahtuma) Koti Marttilaan -tapahtuma levittäytyy viimevuotiseen tapaan Auranmaan Teräspaaluttajat Oy:n pihapiiriin. Kuva: Marttilan kunta.

Kevään aloitustapahtuma järjestetään 6.4. jälleen Auranmaan Teräspaaluttajien pihalla.

MARTTILA.

Koti Marttilaan -tapahtuma valloittaa lauantaina 6. huhtikuuta kello 10–14 Marttilan teollisuusalueen. Teemoina ovat muun muassa puutarha, sisustus, rakentaminen, remontointi ja lähiruoka.

– Poikkeusaikojen jälkeen Koti Marttilaan -tapahtuma palasi tauolta viime vuonna. Se järjestetään siis nykymuodossaan Auranmaan Teräspaaluttajat Oy:n pihapiirissä nyt toista kertaa, elinkeinoasiantuntija Jaakko Salmi Marttilan kunnasta kertoo.

– Näytteilleasettajia tulee olemaan saman verran kuin viime vuonnakin, eli noin 70, Salmi lisää.

Tilaisuuden järjestelyissä panostetaan parkkeeraukseen ja viitoitukseen, jotta alueella kulkeminen olisi mahdollisimman sujuvaa.

– Lanseerattuamme Koti Marttilaan -tapahtuman uudelleen viime vuonna kävijämäärä pääsi yllättämään meidät myönteisesti. Odotamme tapahtumaan osallistuvan jälleen toista tuhatta kävijää. Kiinnitämme siis entistä paremmin huomiota pysäköintiin, josta huolehtii kuusi liikenteenohjaajaa, Salmi toteaa.

Tapahtumassa esitellään asumisratkaisujen lisäksi Marttilan vapaa-ajanviettomahdollisuuksia.

– Kuntamme houkuttelee harrastamaan monella tapaa. Esimerkiksi kuntosalikävijöistämme 30 prosenttia on ulkopaikkakuntalaisia. Marttilan frisbeegolf-puisto ja liikennepuisto ovat esimerkiksi hyvin suosittuja vain muutamia liikkumisvaihtoehtoja mainitakseni. Kirjastossamme käydään mielellään myös lähikunnista, Jaakko Salmi iloitsee.

Viimevuotiseen tapaan paikalla on Marttilan lähituottajatori. Kuokantalon sikavankkurit tuovat tarjolle kokonaisen varraspossun. Ohjelmassa on myös muun muassa yhteislaulua erityisen merkkipäivän kunniaksi, työnäytöksiä, poniratsastusta ja teemaväreistä inspiraatiota saaneiden pinkkien Marttila-ämpärien jakoa.

Koti Marttilaan -tapahtumaa markkinoidaan muun muassa somekampanjalla.

– Osana kampanjaa viime vuonna esittelimme sosiaalisen median kanavissamme paikallisyrityksiä. Tämänvuotista tapahtumaa ennakoivissa julkaisuissa ääneen pääsevät erityisesti kunnan työntekijät, Jaakko Salmi kertoo.

Kunnan henkilöstö on kattavasti edustettuna Koti Marttilaan -tapahtumapäivässä. Mukana ovat esimerkiksi kunnanjohtaja, koulun rehtori, kirjastonhoitaja ja rakennustarkastaja. Tapahtumassa voi kysyä muun muassa Marttilan kunnan rakennusjärjestyksen uudistamisesta, jota ohjaa 1.1.2025 voimaan tuleva uusi rakentamislaki.

Viime syksynä valmistunutta Marttilan kunnan ilmasto- ja ympäristöohjelmaa 2030 esitellään vahvasti kunnan viestintäkanavissa.

– Käytännössä ilmasto- ja ympäristöohjelma näkyy eri toimialoilla monin tavoin. Maalämpö on jo otettu käyttöön kunnan kirjastossa, jonka katolle asennetaan vielä aurinkopaneelit. Käynnissä on sekä aurinko- että tuulivoimahankkeita. Panostamme lähituottajiin, ekologisuuteen ja kotimaisuuteen aina kun se on mahdollista. Esimerkiksi päiväkodissa ja koulussa tarjottavan ruuan raaka-aineista on 90 prosenttia kotimaisia, Salmi sanoo.

Koti Marttilaan -tapahtuman näytteilleasettajaksi voi ilmoittautua 31. maaliskuuta asti osoitteessa: https://link.webropol.com/s/kotimarttilaan2024.

Katariina Mäkinen-Önsoy