Kevätaurinko polttaa auton ikkunan läpi antaen valheellisen kuvan ulkoliikkumiseen tarkoitetun lämpötilan määrästä ja ajatus t-paita kelistä vaihtuu talvitakki -peliin vasta autosta poistumisen yhteydessä. Oikealle puolelle jää Kemiön keskustan laajentunut kokonaisuus uusine kauppoineen ja palveluineen sekä surullisen kuuluisa Amos Frisbeegolf. Ainakaan vuonna 2022 tehdyn tutkimusretken perusteella en osaa sinne ketään hyvällä tahdolla lähettää hävittämään kiekkoja.
Nyt kuitenkin suuntana on Taalintehtaan Frisbeegolfkenttä, mutta pienellä kiertoreitillä varustettuna sillä vahingossa silmiin osunut uusi tuttavuus Västanfjärdissa on mukavasti matkan varrella jos ajelee eteläistä reittiä Dalsbrugiin. Ratakarttaa tutkimalla tarjolla näyttäisi olevan Tuskasoturille järkevän mittaista väylää onnistumisten ja hyvän mielen kannalta.
Parkkipaikka löytyy hyvin ja helposti sillä päätiellä on selkeä kyltti ja ohjeet osuvat muutenkin tällä kertaa kohdilleen. Autolta on muutama kymmenen metriä mäkeä pitkin ylöspäin missä infotaulu näyttää suuntaa ja antaa askelmerkit jatkaa vieressä kulkevaa tietä pitkin eteenpän metsän siimekseen kohti ykköstiitä. Odotukset ovat maltillisen varovaiset, mutta oletettevasti suurin osa heitoista menee putteriosaltalta ja hyvä niin koska mikään ei olisikaan hienompaa kuin päästä heittämään tiukkoja gäppejä puiden lomassa eri kulmiin ja päästä taiteilemaan ja testaamaan todellista lähäriosaamista.
VÄYLÄ 1
Ykköstiin näkymä on juurikin sitä mitä olin toivonut näkeväni. Väylä on lyhyt, mutta tekninen. Keskellä on tiukka väli mistä pitäisi melkoisen suoraan saada kiekko lentämään pieneen ylämäkeen. Heittoalustat on tukevan näköiset ja riittävän isot joten siltä osin loukkaantumisilta voitaneen välttyä tällä kertaa.
Onnistumisen tunne on melkoinen kun kiekko lentää juurikin pyydetysti korin juureen ja tällä kertaa ihan ensimmäisellä heitolla. Puiden läsnäolo reunoilla laittaa kyllä miettimään montakohan mulligania tällä ykkösellä on nähty?
VÄYLÄ2
Väyläopasteen mukaan kori löytyy vähän vasemmalta, mutta nopea kurkkaus kulman taakse antaa uuden suuntiman aavistuksen tiukemmin kääntyvästä väylästä. Matkaa ei ole paljon, mutta tarkkana saa silti olla.
Korin edessä on hyvin tilaa tulla joten tähän pirkko lienee ainoa oikea vaihtoehto?
VÄYLÄ 3
Nyt näyttääkin sitten jo aavistuksen tiukemmelta väylältä. Ylöspain mennään ensin mutkitellen puiden lomassa ja kori luultavammin tulee sitten jossain veiheessa vastaan. Oma valinta on putteri kouraan ja väylää pitkin varman päälle eteenpäin. Tosimies kaivaisi varmasti leveärimmistä esiin?
Ensimmäiseen vasemmalle kääntyvään mutkaan tultasessa voi huomata, että matkaa metalliin on vielä jonkin verran. Kori näkyy kyllä, mutta ihan varma en ole mistä välistä olisi tarkoitus reittiä löytää korille, joten päätän pistää silmät kiinni ja heittää sinnepäin. Tällä kertaa se toimii.
Sen verran pitää kyllä tarkka olla, että olisi mielenkiintoista päästä näkemään miten isot pojat tähän heittää ykkösellä mukille.
Siirtymät on tehty helpoiksi ja seuraava tiipaikka näkyy useimmilla väylillä jo edelliseltä korilta.
VÄYLÄ 4
Heittääkö vaan kaiken yli vai pitäisikö kuitenkin ottaa treenin kannalta ja kokeilla josko osuisi tuohon väliin. Porttiteorian mukaan kun saattaa olla että se tuottaisi jatkossa lisää hyviä heittoja. Vai miten se nyt menikään.
Malttia ja pituuskontroillia saa heitoissa kyllä olla hyvin sillä kallion kivinen pinta tarjoilee liitäville kiekoilla kyllä lisämatkaa skippien muodossa. Ehköpä pikkaisen stallaava heitto, joka jarruttelee pehmeästi korin juureen voisi olla hyvä?
Vitosväylälle tultaessa alkaa ratakokonaisuus hahmottua peremmin kun muutamalla silmäyksellä voi huomata useamman tiipaikan ja korin, jotka tarjoilevat kuvaa siitä kuinka rata kiertää kallioiden päällä je reunoilla vieden pelaajan todelliselle luontopolulle.
VÄYLÄ 5
Nyt on pakko käydä sen verran kurkkaamassa, että tietää missä kori sijaitsee vaikka ratakarttaan heitto onkin suoraksi merkitty. Ainakin itselle vaikuttaa heittoon melkoisesti jos on nähnyt missä kori sijaitsee suhteessa siihen, että heittää vain väyläopasteen mukaan.
Tähän väylään taas malttia sillä tämä menee helposti pitkäksi. Suora tatsiheitto joka ei liikaa pääse liitämään niin putilla ollaan melko varmasti joka kerta.
VÄYLÄ 6
Ensimmäinen väylä mihin Tuskasoturi joutuu jo aavistuksen pohtimaan kiekkovalintaa. Matkaa on kuitenkin melkein ysikympin verran ja vielä mennään aavistus ylämäkeen. Väylän muoto on melkeimpä must-fore ja itsetuntonsa huipulle liitelevä Soturi päättää tarttua haasteeseen. Raivokas repäisy ja niin kiekko kuin heittokäsikin on valmis toteamaan, että se varmaankin riittää tällä kertaa. Muovilautanen vaappuu oikealla sijaitsevaan pöpelikköön ja itsetunto on painettu jälleen normaalille tasolle kohtaan – ”realisti”.
Tähän kun onnistuu saattamaan kiekon korille saakka niin voi olla itsestään ihan ylpeä. Linja on kuitenkin melkoisen tarkka ja griini viettää heittosuunnasta katsottuna vasemmalle joten laskeutumispaikka muoville pitää olla myös hyvin hallussa.
VÄYLÄ 7
Nyt on pakko käydä katsomassa onko tuolla jossain ihan oikeasti kori. Sen verran tiukka on taas väli mihin pitäisi osua ja varmuus heittosuunasta on pakko tarkistaa. Vaativa väylä, mutta minä tykkään ja isosti!
Korilla on hyvin tilaa tulla kunhan tuosta ensimmäisestä puuviidakosta pääsee kunnialla läpi.
VÄYLÄ 8
Kori näyttää sijaitsevan aavistuksen oikealla puolella heittolinjasta, mutta tähän riittää ihan suora heittokin kunhan sen ei anna feidata liikaa vasemmalle lopussa.
Korilla on tilaa jälleen mukavasti eli putille päässee kyllä kunhan ensimmäisestä välistä on selvinnyt kunnialla.
VÄYLÄ 9
Hysseeeee! Tähän vaan kieko taivaalle ja toivotaan, että löytyy korin luota.
Tilaa on tulla ja birkulla ollaan joka kerta. Varsinkin jos putiksi lasketaan kaikki kolmosringistä alaspäin.
VÄYLÄ 10
Tämä tuntuu jotenkin pitemmältä kuin merkitty 65 metriä. Ehkäpä siihen vaikuttaa se, että keskellä heittolinjaa sijaitseva mänty pakottaa heittämään kiertoreittiä tai sitten riittävän alas liitävää putteria. Kolmas vaihtoehto on paiskata kiekko liian ylös ja katsella luottoratsun tippumista mäntypuun oksien kautta takaisin maan pinnalle.
Kunhan keskellä olevan Männyn saa selätettyä niin korilla on kiitettävästi tilaa temmeltää.
VÄYLÄ 11
Mahtava pieneen alamäkeen heitettävä väylä. Tiipaikan välittömässä läheisyydessä sijaitsevat puun oksat pakottavat heittämään aavistuksen matalampaa linjaa kuin normaalisti ja se taasen tarkoittaa Soturille spessuheittoa.
Koria vartioi useampi mänty joten avausheitto jää helposti pitkäksi putiksi.
VÄYLÄ 12
Taas on tiukkaa ja ahdasta. Ensin suoraan ja sitten oikealle pitäisi päästä. Siihen auttaa Prodigy PA4.
Vaikka ensimmäisestä gäpista pääsisikin läpi niin korilla on vielä vartoita pitämässä huolta, että tässä pitää todellakin onnistua jos kiekon haluaa korin jalkaa vasten makaamaan.
VÄYLÄ 13
On jännä huomata miten se reilu kymmenen metriä lisää heittopituutta täällä totuttuun siihen reiluun kuuteenkymppiin vaikuttaa omaan tekemiseen. Nyt kädessä on midari ja tuntuu, että nyt pitää sitten heittää jotenkin eri tavalla. Miksi?
Suoran heiton päätteeksi kori on vielä korotetttuna joten tähän kun pääsee nostolle niin voi taputella itseään olalle.
VÄYLÄ 14
Nopeasti katsottuna kapein väylä täällä tähän mennessä ja toiminta Soturilla sitten sen mukainen. Hiljainen rukous, kaunis pyyntö ja kiekko ilmaan.
Tuosta kun läpi pääsee niin melkeimpä uskallan sanoa, että siinä on ollut myös tuuria mukana. Vai pelkällä taidolla?
VÄYLÄ 15
Melko tutun näköinen maisema ja tähän mennessä tämä olisi pitänyt jo oppia täällä. Ja joku vielä sanoo, että vanha koira ei uusia temppuja opi.
Tilaa on ja kunhan välttyy huonolta skipiltä niin nostobirkkua on tarjolla säännöllisesti.
VÄYLÄ 16
Vähän erilaista tarjolla. Kori löytyy oikealta ja kun vielä rinne viettää koko matkan oikealta vasemmalle saa se luotua ainakin näille silmille mielenkintoisen illuusion siitä, että nyt pitäisi heittää joku sirkustemppu. Pääsylippuja ei palauteta eikä kiekkoa heitetä uudestaan tiiltä. Toinen heitto lähtee rajusti tiiltä katsottuna oikealta puiden keskeltä.
Tähän olisi siis riittänyt ihan tavallinen pienessä antsassa laitettu liitävä putteri.
VÄYLÄ 17
Pieneen alamäkeen ja suora ystävä käteen. Edellisen väylän nöyryytys kuitataan korin alapantaan osuneella holariyrityksellä.
Nostobirdieta suorittaessa pohdin hetken ”Mitäpä jos kori ei olisi ollut korotettu?”
VÄYLÄ 18
Radan päättävä väylä tuntuu mukavalta sillä pienessä hyssessä saa kiekon laitettua ilmaan vaikkei lajia olisi liiaksi pelannutkaan.
Kori löytyy käytävän päästä vasemmasta reunasta ja kunhan muistaa riittävän leveästi lähteä heittämään niin pirkolla on mukava lopettaa kierros.
Viimeisen väylän jälkeen tullaan ykköstiin viereen ja mahdollisuus uudelle kierrokselle lähtemiseen on tehty liiankin helpoksi. Itselle jäi sellainen tunne ensimmäisen kiessin jälkeen, että kyllähän tässä pitää toinen heittää heti perään ja saada ne muutamat väylät selätettyä, joten askellus ykköstiin matolle ja lähtölaskenta uusille pettymyksille voidaan käynnistää.
Rata menee Tuskasoturin ”Happy” -osastolle ja korkealle eli kokonaisuus, minkä jälkeen on joka kerta hyvä mieli. Vaikka väylät ovat lyhyitä niin eivät ne kaikki mitään helppoja ole. Ainakaan jos yrittää heittää väylää pitkin ja jättää taivasreitit käyttämättä. Tarjolla on monipuolista, tosin lähinnä putteriheittämistä, kiekolla eri kulmiin aina perusantsasta flexiforeen. Maasto on Soturin mieleen eli kallioista mäntymetsää mistä kiekot löytyy nopeasti ja helposti jos ne sattuvat poikkeamaan sovitulta reitiltä.
Ratakokonaisuus on siisti, heittoalustat isot ja tukevat ja kun korien kilinäkin syntyy uudenkarheista ketjusta niin eihän Tuskasoturi voi kuin hymyillä ja avata kalenteria esiin tutkiakseen koska tänne pääsisi seuraavan kerran käymään uudestaan. Iso ja lämmin suositus ihan kaikentasoisille pelaajille. Kokeneille ja osaajille rata toimii hyvänä lähäritreeniratana ja aloittelevat saavat onnistumisen elämyksiä varmasti matkaansa. Johtuen radan selkeydestä ja maltillisista väyläpituuksista sen kiertää poikkeuksellisen nopeasti ja innokkaimmat varmaankin käyvät tuplakierroksen kiertämässä.
Tähän rataan kun yhdistää Taalintehtaan kokonaisuuden niin voi melkeimpä hyvän sään sattuessa kohdalle puhua lähes täydellisestä frisbeegolfpäivästä, jonka voi hyvällä mielellä päättää vaikkapa vielä pienen ajomatkan päähän Kasnäsiin rantaan ravintolapöytään ihmettelemään vesiliikenteen jatkuvaa kasvua. Västänfjärd Discgolfpark on onnistunut ja upea kokonaisuus jolle on todellakin kysyntää kun jatkuvasti pidentyvät ja vaikeutuvat ratakokonaisuudet jättävät harrastepelaajien tarpeet usein liian pienelle huomiolle.
TUSKASOTURIT 