Muutamia vuosia sitten sain vinkin että Liperin Komperon kylässä kuohuva Siikakoski on hieno valokuvauskohde. Ensimmäisellä retkelläni sinne oli kunnon pakkanen ja näkymät sen mukaiset. Kosken höyryt olivat kuorruttaneet rannan puut paksuun kuuraan.

Kosken yli kurottuva vanha kivisilta oli vain tynkä entisestä, mutta yhä upea näyte entisestä kivirakentamisesta.

Komea on myös Komperon kylän menneisyys. Taipaleenjoki on ollut aiemmin huomattavasti runsasvetisempi. Koski ja kova virtaama mahdollistivat teollisuuden syntymisen. Kylällä oli 1830-luvulla ajankohtaan nähden suuri sahalaitos. Höytiäisen pinnanlasku 1859 pienensi virtaaman joessa puoleen ja sahan toiminta vaikeutui.

1800-luvun loppupuolella Komperoon perustettiin sarka- ja verkatehdas. Silloin kylä oli varsin vilkas teollisuuspaikkakunta, jossa asukkaita oli noin 200. Sarka- ja verkatehdas toimitti tuotteitaan Venäjälle aina Venäjän vallankumoukseen asti. Suomen itsenäistymisen jälkeen tuotteita tehtiin kotimaan markkinoille vuoteen 1935 asti. Toiminnan loputtua tehtaan tiloihin perustettiin vehnämylly. Siikakosken vehnämylly, saha ja höyläämö paloivat marraskuussa 1965.

Jälkiä teollisesta menneisyydestä on yhä näkyvillä. Jokeen on aikoinaan kaivettu kolme kanavaa, kaksi vielä nykyäänkin toimintakunnossa olevalle ruismyllylle ja kolmas sahalle. Tämän kanavan koillispäästä löytyy turbiinikammion jäännökset.

Ajaessani Siikakoskelle mietin Joensuun ympäristön luonnon erikoisuutta. Pohjoiseen mentäessä löytyy todellinen Vaara-Karjala, kuten jutussani Suppuravaaroilta kerroin. Valtakunnan rajalle kuljettaessa taas ovat rannattomat suot kuten Patvinsuo ja Koivusuo.

Liperi on näihin verrattuna aivan erilainen. Jos minut vietäisiin silmät sidottuna Komperoon vievälle tielle, voisin siteen poistamisen jälkeen uskoa olevani tutuilla Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla. Peltoa on lähes silmänkantamattomiin. Eipä ihme, että Liperiä kutsutaan leipäpitäjäksi.

Ensimmäinen ajatus astuessani ulos autosta Komperon museoalueen parkkipaikalle oli pieni pettymys. Kosken pääuoma näytti kaljulta. Koski oli aikoinaan perattu uittoa varten ja sen keskelle oli rakennettu uittamista helpottavat kivisuisteet. Edellisellä kerralla käydessäni niillä kasvoi vielä komeita lehtipuita. Paikalle osunut kyläläinen kertoi, että puut oli kaadettu noin vuosi sitten. Ehkä niiden pelättiin kaatuvan koskeen.

Kahden kanavan väliin jäävällä saarella on viehättävä Komperon kotiseutumuseo jota ylläpitää Komperon kotiseututoimikunta. Vanhin rakennus on Ollilan tilan savutupa, joka on noin kaksi ja puolisataa vuotta vanha.

Museoalueella on savutuvan lisäksi muun muassa riihi, savusauna, nuottakota ja luhtiaitta. Savusaunaa kuulemma lämmitetään yhä kesäisin. Täytyy nostaa hattua kotiseututoimikunnalle, joka jaksaa pitää aluetta kunnossa. Kyläläisiä ei enää ole läheskään yhtä paljon kuin Komperon kulta-aikana 1800-luvulla.

Sää oli upea, aurinko paistoi eikä juuri tuullut. Muita kulkijoita ei ollut ja sain kuvailla museorakennuksia omassa rauhassa. Vanhoissa rakennuksissa on jotain hyvin viehättävää. Rakennustyötä on tehty huolella ja niin että rakennukset kestävät vuosisatoja eikä vain vuosikymmeniä.

Pienet yksityiskohdat niin myllynkivessä kuin luhtiaitan rappusissa saivat sulkimen raksuttamaan.

Siikakoski ja sen vieressä olevat kanavat ovat maisemallisesti ainutlaatuisia. Ruismylly ja hovi näyttää siltä kuin elettäisiin vielä vanhoja hyviä aikoja. En usko Suomesta löytyvän montakaan yhtä hyvin säilynyttä toimivaa vanhaa myllymiljöötä.

Miksi tälläiselle hiljaiselle kyltielle on joskus rakennettu komea kivinen kaarisilta? Tie ei ole aina ollut syrjässä vaan se on ollut päinvastoin aikansa valtatie. Liperin vauraasta pitäjästä johti tie Varkauteen Komperon kautta. Silta valmistui vuonna 1834. Sitä korjattiin hätäaputöinä nälkävuosina 1868- 1869.

On melkoinen harmi, että sillan eteläpuolen kaksi kaarta on purettu uittosuisteitten rakentamisen yhteydessä vuonna 1912.