Kun lähdimme vuosia sitten raivaamaan alapihan peltoa, mielessäni siinteli kaunis unikkopelto. Ihan peltoon asti en ole vieläkään päässyt. Joka kesä unikkoja löytyy vähintään kasvimaata kaunistamasta ja kukkapenkkien reunoilta. Tänä keväänä istutimme pellolla kaksi omena- ja kaksi päärynäpuuta. Puiden reunuksille istutin runsaan määrän unikkoja.
Upeita kerrottuja, tummia, kirkkaanpunaisia, suuria ja pieniä. Unikonsiemenet vasta ovat surkeita. Pussin pohjalla on pieni kasa mustia mikroskooppisen kokoisia siemeniä, jotka hukkuvat tuoreeseen multaan. Kaukaiselta tuntui toukokuussa ajatus kukkivasta unikkomerestä.
Mutta heinäkuu palkitsi. Aamuauringossa aukeavat unikot, osa nuopallaan ja nupullaan, toiset jo kurottelemassa kohti aurinkoa. Jotain uskomattoman viehättävää näissä kaunottarissa on. Niin herkän keveitä ja silti vahvoja.
Suuri purkillinen siemeniä on nyt syksyllä kerätty talteen. Iloisessa sekamelskassa idän-, siperian- ja tarhaunikot. Vajaan vuoden kuluttua paljastuu millainen sekoitus syntyy. Mutta ensi keväänä siemeniä riittää.
Villabranten kasvaa pihasta puutarhaksi 