Tällaisen puheen tasavallan presidentti piti
Arvoisa puhemies, arvoisat Suomen kansan edustajat
Vuosia sitten lähtöään täältä tehnyt kansanedustaja kertoi, miten hän oli kerran illan jo hämärtyessä, talon hiljennyttyä ja valojen himmennyttyä kävellyt läpi valtiosalin. Yksin ja syvissä mietteissä, omaa jälkeään arvioimassa. Valtiosalin nelisenkymmentä metriä olivat hänelle henkinen peninkulma.
Ehkä hänen mielessään liikkui jotain sellaista, että näinhän minä ajattelen ja tunnen, mutta tulenko aina toimineeksi niin. Tai että minulle on paljon uskottu, mutta olenko ollut sen väärtti.
Kuohuvien tunteiden ja maailman myllerrysten aika vie helposti mukanaan, hetkestä toiseen ja tunnelmiin laidasta laitaan. Siksi itse kullekin meistä on hyväksi aina joskus palauttaa itsensä juurilleen. Sieltä käsin on helpompi jäsentää tapahtumien jatkuvaa virtaa ja löytää oma ymmärrys niistä.
Euroopassa eletään nyt sotaista aikaa. Konkreettisesti Ukrainassa Venäjän jatkaessa hyökkäystään, mutta puheissa pitkin mannerta. Myös ja ehkä erityisesti siellä, missä turvallisuus on pitkään koettu itsestään selvänä annettuna hyvänä.
Suomessakin on tunnettu huolta. Oma vastaukseni on ollut, että me emme pelkää, mutta olemme valveilla. Niin kuin olemme vuosikymmenet olleet. Se on myös havaittu: kautta lännen Suomen malli on kerännyt ihailua. Ei niinkään Natoon liittymisestä, vaan oman turvallisuutemme rakentamisesta. Suomen puolustusvoimien kyvykkyys, reservit, asevelvollisuus sekä maanpuolustustyö ja -tahto ovat kovassa huudossa.
Tämä Suomen malli on rauhan tae. Ajatellaanpa, että Euroopan Nato-maat toimisivat samoin – yhteinen voima olisi valtava. Niin vahvan kimppuun ei kukaan käy. Hyvä, että Eurooppa herää. Se vahvistaa myös transatlanttista linkkiä.
Ukraina on aktiivisesti ajamassa rauhaa, viimeksi Davosin kokouksessa. Rauhasta puhutaan, mutta vielä sitä ei näy. Davosissa suunta oli oikea: osanottajia oli aiempaa enemmän. Siitä on hyvä jatkaa toivottavasti mahdollisimman laajaan päämiestason huippukokoukseen.
Suomessa ei ole ollut merkittävää reaalista talouskasvua kuuteentoista vuoteen. Samana aikana julkisen sektorin huolestuttavan tuntuva velkaantuminen on jatkunut. On siirrytty pysyvästi velkaperusteiseen ylläpitoon.
En usko, että yksikään käsi nousee kannattamaan, että jatketaan näin vaan. Kaikki kädet taitavat nousta kannattamaan, että pannaan talous sitten toimimaan. Sitä kyllä onkin kannatettu näinä vuosina jo monta kertaa. Ja tässä sitä silti vielä ollaan.
Pikainen vertailu Pohjoismaihin osoittaa, että Suomessa sakkaa pahasti ja pysyvästi. Ei se siitä muutu, että etsitään syypäitä ja pysytään juoksuhaudoissa. Siitä se voisi muuttua, että nostetaan paljas totuus pöydälle ja heitetään ennakkoasenteet ja vakiofraasit nurkkaan. Pohjaksi voisi päättää lopputuloksen, että dynaaminen talous ja työelämän perusturva eivät ole toisiaan poissulkevia. Sitten on vain perille puskettava. Olisikohan eduskunta valmis vetämään tällaista puolue- ja vaalikaudet ylittävää työtä?
Lait ovat olleet suomalaisten miekkana ja kilpenä vuosisatojen ajan. Nyt tätä miekkaa pyritään kääntämään meitä itseämme vastaan. Venäjä käyttää ihmisiä välineenä tarkoituksenaan heikentää Suomen rajaturvallisuutta, horjuttaa sisäistä järjestystä ja synnyttää eripuraa. Tästä taidamme olla yhtä mieltä.
Emme tiedä, millä perusteella rajoillemme tulevat valikoituvat. Monet näyttävät tulevan maista, joihin palauttaminen ei ole teoriassakaan mahdollista.
Turvapaikkaa koskeva kansainvälinen säännöstö jättää mahdollisuuden johdetusti ja ilman humanitaarista tavoitetta siirrättää ihmisjoukkoja tai houkutella niitä siirtymään maasta toiseen. Välineen käyttäjälle se on kuin Troijan puuhevosen nykyaikainen kehikko, vaikka tarkoitusperä poikkeaisikin tarustosta. Sitä Genevessä 1951 tai jälkeen tehdyissä säädöksissä ei osattu kuvitellakaan.
Suomessa on pää pidetty kylmänä, eripuran kylväminen ei ole onnistunut. Tilannekuva on pysynyt yhteisenä ja toimista on vallinnut suhteellisen laaja yksimielisyys.
Haaste on kuitenkin kova ja kahtalainen: miten turvaamme lakeihin ja miten taas turvaamme niitä. Pian koittava kevät voi tulla haastamaan molemmissa suhteissa. Voi olla, että poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellista ajattelua. Samalla laillisen järjestyksen ydin on varjeltava.
Olen nyt avaamassa valtiopäivät viimeistä kertaa. Haluan kiittää eduskuntaa hyvästä yhteistyöstä vuosien varrella. Eduskunnan puhemiehenä totesin 2011 että eduskunta on uuden valtiosäännön mukaan nostettu sille kuuluvaan asemaan ylimpänä valtiomahtina: siis ei vain parlamentaarisen katteen haltijana, vaan itsenäisenä toimijana myös ulkopolitiikassa.
Juuri siksi olen aina pitänyt ensiarvoisen tärkeänä vahvan yhteydenpidon eduskuntaan; väliin mielestäni jopa hallituksia avoimemmin.
Kaudellani aloitettiin säännöllinen, joskin säätelemätön, tapaaminen valiokuntien kanssa, joka luonnollisesti painottui ulko- ja puolustusvaliokuntiin. Ne ovat olleet enemmän kuin kuulemisia, oikeastaan keskustelutilaisuuksia.
Olen pitänyt niitä suuressa arvossa ja ne ovat antaneet aineksia myös omaan ajatteluuni. Jo alkutaipaleella totesin, että niistä syntyy epämuodollista parlamentaarista katetta presidentin toimille.
Arvoisa puhemies, arvoisat kansanedustajat
Vakavia ovat ajat ja asiat pöydillänne. Ehkä edessänne on monet mietteiset kävelyt läpi valtiosalin. Demokratiamme juuret ovat kuitenkin syvällä ja jälki sitä vakaampaa mitä isommasta asiasta on kyse, esimerkiksi Natoon liittymisessä. Sivustaseuraaja voi olla luottavin mielin.
Onnittelen puhemiehistöä saamanne tuen johdosta. Toivotan teille kaikille menestystä ja viisautta vaativassa työssänne Suomen hyväksi. Julistan vuoden 2024 valtiopäivät avatuiksi.
