Saariston säänpieksemillä luodoilla suikertaa matala kataja mattomaisesti pitkin kallion pintaa. Metsissä se kasvaa harsuina pensaina, valoisilla kedoilla ja avoimilla rinteillä sama puu nousee pylväsmäiseksi pilariksi. Siitä näkee heti, mihin sukuun se kuuluu: kataja on maamme ainoa luonnonvarainen sypressikasvi.
Kataja on monimuotoinen puu. Suurimmillaan se kasvaa kunnon puuksi. Mäntsälän Sääksjärvellä kasvaa lähes 17-metrinen katajajätti. Tampereen Villilässä kasvoi vielä suurempi, Pohjoismaiden suurimmaksi mainittu kataja. Se oli 11,8 metrin korkuinen, mutta ympärysmittaa oli 264 senttiä. Myrsky kaatoi sen vuonna 2001.
Katajan marja on oikeasti käpy. Samassa pensaassa on usein sekä raakoja että kypsiä marjoja.
Suomessa kasvaa kaksi katajan alalajia. Metsäkatajan (Juniperus communis ssp. communis) neulaset ovat melko harvassa ja niiden ilmarakojuova on valkoinen, kun se lapinkatajalla on sinertävä. Metsäkatajan komein muoto on pylväsmäinen pilarikataja (J. communis f. suecica). Saariston kallioita matalina peittävät metsäkatajat muistuttavat matalakasvuista lapinkatajaa.
Katajakedot ovat käyneet harvinaisiksi.
Tiheäneulasinen lapinkataja (Juniperus communis ssp. nana) kasvaa matalan pöytämäisenä ja jää usein alle metrin korkuiseksi. Se on Lapissa yleinen, mutta harvinaistuu etelää kohti eikä kasva lainkaan Kainuun eteläpuolella. Metsäkataja kasvaa koko maassa, Lapissa harvinaisena. Ne myös risteytyvät keskenään.
Karjan laiduntaessa maalaismaisemaan syntyi hienoja katajaketoja. Lehmille teräväneulasiset katajat eivät kelvanneet ja kun ne söivät muun kasvillisuuden lyhyeksi, riitti katajille valoa kasvaa komeiksi. Laidunnuksen loputtua suurin osa kedoista on tuhoutunut kasvamalla umpeen. Katajakedot kuuluvatkin luonnonsuojelulain mukaan suojeltuihin luontotyyppeihin.
Kataja on kasvupaikkojensa suhteen vaatimaton. Se tulee toimeen hyvinkin vähäravinteisilla paikoilla, missä muut kasvit eivät menesty.
Karuilla kallioilla ja hiekkarannoilla se kasvaa usein matalina, pyöreinä, maanmyötäisinä levyinä. Valosta se pitää, hämärissä metsissä se riutuu.
Ihminen on toimillaan auttanut katajaa, sillä se menestyy aukeiksi raivatuilla sähkölinjoilla, hakkuuaukioilla ja kedoilla.
Yleensä kataja elää vain muutaman vuosikymmenen ikäiseksi. Pienestä koostaan huolimatta lapinkatajat kasvavat kasveistamme vanhimmiksi; tunturialueella monet katajat ovat 300–400 vuoden ikäisiä. Lemmenjoen Pellisen laella kasvaa yli tuhannen vuoden ikäinen kataja.
Maailmalta löytyy vielä vanhempia katajia. Liivinmaalta Etelä-Viron ja Pohjois-Latvian rajoilta tunnetaan todennäköisesti maailman vanhin kataja, yli 2 000 vuoden ikäinen puuvanhus. Se on aloittanut taipaleensa samaan aikaan kuin ajanlaskumme.
Kataja tulee toimeen karuimmillakin kasvupaikoilla.
Kataja kukkii huomaamattomasti keväällä, tuomen kukkimisen aikoihin. Keltaiset, vain puolen sentin pituiset hedekukat pölisevät keltaista siitepölyä ilmoille, joka kulkeutuu emipensaisiin, eli kataja on kaksikotinen kasvi.
Marja mikä marja, moni ajattelee. Katajanmarja on kuitenkin eri juttu. Katajan marja on oikeasti marjamainen käpy. Siemenet ovat pehmeiksi ja meheviksi kehittyneiden suomujen sisällä. Toisin kuin kuusella ja männyllä, katajan siemenet eivät pääse varisemaan marjasta.
Katajan marjat kypsyvät vasta kolmantena kesänään sinimustiksi, siniharmaan vahan peittämiksi. Silloin niissä on runsaimmin tuoksuvia, eteerisiä öljyjä. Samassa oksassa on usein sekä raakoja vihreitä että sinisiä kypsiä marjoja. Niitä ei ole joka pensaassa, sillä marjoja kehittyy ainoastaan emipensaisiin.
Katajan laajan levinneisyyden selittää osaltaan sen hyvä leviämiskyky. Vaikka se suosiikin ravinteisia kasvupaikkoja, on se kasvualustansa suhteen vaatimaton.
Merestä nousseiden luotojen ensimmäinen puuvartinen kasvi on joko pihlaja tai kataja, kumpi kulloinkin kilpajuoksun voittaa.
Linnut tulevat apuun levittämään katajaa. Monet linnut, esimerkiksi tilhet, rastaat, taviokuurna ja metsäkanat käyttävät marjoja ravinnokseen ja levittävät siemeniä uusille kasvupaikoille.
Katajan siemenet kestävät lintujen ruuansulatuksen läpi kulkemisen ja se ilmeisesti jopa lisää siementen itävyyttä. Siemenet kulkevat marjalintujen mukana hyvinkin kauas. Meillä kataja on levinnyt Suomenlahden ulkosaaristosta Utsjoen perukoille asti.
Katajan pienet ja huomaamattomat kukat avautuvat touko-kesäkuun vaihteessa.
Katajanmarja on maukas villiyrtti moniin ruokiin. Kuivatut marjat sisältävät sokereita, hartseja ja terpeeneitä, valkuaisaineita ja hyväntuoksuista aromiöljyä. Niillä voi höystää esimerkiksi riistaruokia, marinadeja ja leipätaikinaa.
Aikanaan katajanmarjoilla on maustettu olutta ja kaljaa. Keski-Euroopassa katajanmarjoja käytettiin keskiajalla mustapippurin väärennöksenä.
Nykyisin katajaa käyttää eniten alkoholiteollisuus. Gini ja geneveri ovat saaneet nimensä katajasta, jota on ranskaksi genevrier ja italiaksi ginepro. Altia käyttää pääosin ulkomailta tuotuja katajanmarjoja ginin valmistukseen. Perinteinen sahti siivilöitiin katajahavujen läpi.
Katajaa, havupuistamme hidaskasvuisinta, on puuaineksen sitkeyden vuoksi käytetty monenlaisiin tarkoituksiin. Siitä saatiin hyväntuoksuisia astioita ja voiveitsiä, aitatolppia, ongenkoukkuja ja huonekaluja.
Kuoren sitkeistä kuiduista kudottiin mattoja ja punottiin köysiä. Juoma-astian katajantuoksu karkotti noidat, peikot ja pahat henget. Metsätaloudessa katajalla ei juuri ole merkitystä. Se on havupuistamme hidaskasvuisin.
Joustavasta ja lujasta katajasta on moni poika veistänyt jousipyssyn. Kimmoisa puu lennättää nuolen pidemmälle kuin monesta muusta puusta veistetyt jouset.
Pienet katajasääsket synnyttävät katajanoksien kärkiin ”hinkumarjoja”, kolmen yhteen kasvaneen neulasen kimppuja, jonka turvassa toukka asustaa. Hinkuyskälääkettä valmistettiin aikoinaan äkämiä maitoon keittämällä.
Katajaa käytettiin myös rohtona esimerkiksi sokeritautiin, migreeniin, kihtiin ja reumatismiin. Syyhyä parannettiin vihtomalla katajavihdalla kuumaksi lämmitetyssä saunassa. Katajaan uskottiin vankasti. Se on lievästi myrkyllinen, joten pitkiä aikoja ei marjoja kannata käyttää.
Teksti ja kuvat Timo Nieminen
