Lumoava Loviisa: koe pikkukaupungin idylli, aisti historiaa ja herkuttele leivoksilla

Oi, kuinka ihania vanhoja puuhuviloita ja idyllisiä kahviloita! Ruotsin kuningattaren mukaan nimensä saanut Loviisan kaupunki on kaunis, ja aikoinaan se oli vilkas kauppapaikka. Se oli myös merkittävä raja­kaupun­ki vielä 1700-luvulla, kun Kymijoki jakoi kahta valtiota, Venäjää ja Ruotsia.

Nyt Loviisaa ei Suomessa moni tunne, vaikka syytä olisi. Hyvä puoli seudun maineen vähäisyydessä on se, että kaupungissa käydessä saa lähes aina liikkua mukavan rauhallisessa tunnelmassa.

Sepänkatu on vanhinta Loviisaa. Taloista iäkkäin on 1690-luvulta.

Merenkulku ja laivat ovat aina kuuluneet Loviisan historiaan. Laivasillan satamassa on nyt kesäisin huviveneitä, mutta aikoinaan siellä oli suuria purjealuksia, jotka kulkivat Espanjaan asti. Laivat toivat Välimereltä Suomeen mausteita ja suolaa. Kivenheiton päässä rannasta on kauppa­paikkana toiminut Suolatori.

Laivasillan punaisissa suola-aitoissa on nykyään pieniä puoteja ja kuppiloita. Yksi niistä erottuu erityisen värikkäänä: Karamaloo on kesäisin toimiva kauppa, jossa myydään afrikkalaisia tuotteita, kuten koreja, vaatteita ja sisustus­tarvikkeita. Tarjolla on myös putiikkia pyörittävän Oona Ritarin suunnittelemia kenkiä, joissa on käytetty somisteena niilinahventa.

”Porvoossa on joki, mutta meillä Loviisassa on meri rantoineen”, Ritari sanoo.

Hän asuu lastensa kanssa kesällä Loviisassa ja viihtyy pikku­kaupungin yhteisöllisessä ilmapiirissä. Puodin naapurissa Loviisan merenkulkumuseo johdattaa valo­kuvineen ja esineistöineen kävijöitä merenkulkijoiden aikaan.

Oona Ritari myy suola-aittaan tehdyssä Karamaloo-kaupassaan afrikkalaisia koreja ja käsitöitä sekä itse suunnittelemiaan kenkiä. Ritarin vierellä istuu hänen poikansa Nooa Pujals.

Rannan historiallisten kortteleiden kylteissä lukee Alakaupunki, mutta loviisalaiset itse puhuvat mieluummin Vanhastakaupungista. Ja vanhojahan Kuningattarenkadulle ja Mariankadulle keskittyneet puutalokorttelit suomalaisittain ovatkin. Ne kuuluvat maan yhtenäisimpiin säilyneisiin 1700-luvun puutalokaupunginosiin.

Kun kulkee puukortteleiden kaduilla, entisöintitöissä oleva asukas innostuu tarinoimaan ohikulkijoille talonsa historiasta. Itsestään mies ei välitä puhua eikä kertoa lehti­jutussa nimeään, mutta se talo! Siitä hän puhuu ylpeänä. Hän osti sen parikymmentä vuotta sitten huonokuntoisena ja on käyttänyt paljon aikaa paikan remontoimiseen.

Omistaja kertoo talon nähneen 1700-luvulta alkaen monia vaiheita. Täällä on valmistettu olutta, sitten purjeita ja tynnyreitä. Välillä rakennus on toiminut köyhäintalona ja Krimin sodan aikaan 1800-luvulla sairaalana. Nyt se on perinne­rakentamiseen hurahtaneen miehen tunnelmallinen koti.

Loviisan rantakatujen kortteleissa riittää viehättäviä näkymiä.

Vanhinta Loviisaa on Sepänkuja. Sillä asui aikanaan ­merenkulkijoita ja käsityöläisiä, jotka tekivät kaikkea sitä, mitä laivat tarvitsivat: purjeita, köysiä, taontatöitä.

Sepänkujalla on 1690-luvulta peräisin oleva Degerby Gille, joka lienee Pohjoismaiden vanhimpia säilyneitä puurakennuksia. Talossa toimii ravintola, joka on avoinna torstaisin lounasaikaan.

Loviisan idyllisten mukulakivikatujen keskellä on pieniä ojia muistuttavia uomia. Kun kuulee niiden toimineen aikanaan viemäreinä, melkein jo tuntee vuosisatojen takaisen hajunkin. Asukkaat tyhjensivät uomiin likaämpärinsä.

Loviisa on vanha kylpyläkaupunki

Loviisa on Hangon tapaan vanha kylpyläkaupunki. Täältä haettiin hoitoja ja virkistystä yli sadan vuoden ajan 1700-luvulta aina vuoteen 1930 asti.

Kaupungin hienohiekkainen ranta sai tuolloin nimekseen ranskalaisittain Plagen, ulkomaisia vieraita kosiskellen. ­Läheisellä leirintäalueella on paikallisen kauppiaan mukaan ristitty puuhuvila Willa Björksten, jossa monet kylpylävieraat yöpyivät ja joka toimii edelleen majatalona.

Loviisan houkutuksia oli lähteistä löytynyt radonpitoinen vesi, jonka uskottiin parantavan monia sairauksia. Vieraan tuli juoda tätä vettä 2–8 lasia päivässä kokeakseen sen tervehdyttävän vaikutuksen.

Kaupunki ei ole iso: sen laidalta toiselle kävelee parissa­kymmenessä minuutissa. Kannattaa kiivetä myös Myllyharjulle ­Kukkukiven tornille. Harjukävelyt kuuluivat entis­aikoina ­kylpylävieraidenkin hoito-ohjelmaan.

Punaista jugendtyyliin rakennettua Kukkukiven valurautatornia pidetään Suomen kauneimpana näköalatorni­­na. Puut ovat alkaneet jo peittää Loviisanlahdelle avautuvaa maisemaa, mutta itse tornikin on näkemisen arvoinen.

Jugendtyylinen Kukkukiven näköala­torni ja Myllyharju sopivat leppoisan kävelyn kohteiksi.

Kappelinpuistossa Kuningattarenkadulla on näyttävä vanha huvila, Loviisan Kappeli. Sen terassilla soivat nyt ranskalaiset sävelmät. Kahvila on avoinna osan vuodesta viikonloppuina, kesällä laajemmin.

Ravintolasalien seinillä on valokuvia kylpyläkaupungin kukoistuksen ajoilta, jolloin elegantisti pukeutuneet rouvat ja herrat aterioivat talon verannalla. Jean Sibelius kävi nuoruutensa kesinä isoäitinsä luona Loviisassa, ja myöhemmin hän joskus viihdytti ravintolan asiakkaita soitollaan.

Kappeli eli kukoistustaan 1800-luvun lopulla ja 1900-­luvun alussa, kun kylpylässä kävi saksalaisia ja venäläisiä vieraita. Sen jälkeen koristeellinen huvila on nähnyt monia vaiheita. Sellaisiakin, jotka eivät perinteille pokkuroi. Sotien jälkeen paikka toimi suurena tanssiravintolana, ja 1990-luvulla katossa pyöri diskopallo.

Loviisan Kappelin vanhoina kukoistuksen aikoina Jean Sibelius soitti ravintolassa ja kylpylävieraat viihtyivät terasseilla. Historiaa näkee paikan seinien kuvista.

Kieltolain aikainen salakapakka

Monen hiljaisen vuoden jälkeen Kappeli avattiin taas 2013. Kahvilan vitriinissä on kesällä tarjolla tuulihattutorttua ja kuin terveisinä Porvoosta Runebergin nougatkakkua.

Loviisan viehättävimpiä istuskelupaikkoja on puolestaan Tuhannen Tuskan Kahvila puutarhoineen ja sisä­pihoineen. Nimellä on historiallinen tausta: kielto­lain aikaan talossa toimi salakapakka. Mariankadulla sijaitsevan, aiemmin ­hevostallina toimineen rakennuksen vanhin osa on 1720-­luvulta, uudempi 1800-luvulta. Keskellä pihaa on omenapuu, ja seinustoilla kirkuvat keltaisina tarha-alpit.

Kahvilanpitäjä Leena Huttunen kertoo naureskellen olevansa jo yli seitsenkymppinen, mutta hän hyörii kuin väkkärä kantaessaan asiakkaille herkkuja pöytään. ­Sesonkiaika täällä on toukokuusta elokuulle, ja syyskuullekin, jos ilmat suovat.

Tuhannen Tuskan kesäkahvilassa nautitaan meheviä voileipiä ja leivonnaisia.

Loviisassa käsillä tekemisen taidot yhdistyvät perinteiden kunnioittamiseen, myös muualla kuin herkkuja tarjoa­vissa kahviloissa. Suolatorilla sijaitseva Krinti-puoti on kuin vanhanajan seka­tavara­kauppa. Siellä on uusia ja vanhoja sisustustavaroita sopuisasti vierekkäin. Kaupanteon ohella Krinti toimii huonekalujen verhoomona.

Jos haluaa yöpyä entisajan tunnelmissa, Loviisasta löytyy siihen useampiakin paikkoja. Leirintäalue Loviisa Camping on kauniissa maisemissa merenrannalla, ja sen yhteydessä vanhassa huvilassa Willa Björkstenissä on huone­majoitusta.

1800-luvun lopulla rakennettu Ulrikanhovi-hotelli sijaitsee Kuhlefeltinkadulla kaupungin laidalla. Retrotyylinen Majatalo Loviisa on keskustassa kirkon vieressä ja jugendhuvilassa toimiva Villa Baumgartner Puistokadulla.

Käsityötaidot ovat Loviisassa arvossaan. Suolatorilla Krinti myy vanhaa ja uutta, ja puoti tarjoaa myös kalusteiden verhoilua.

Hyviä ravintoloita kaupungissa ovat muun muassa Salt­bodan Laivasillan rannassa sekä italialaistyylinen Locale Mannerheiminkadulla.

Elokuussa Loviisassa pidetään Wanhat talot -tapahtuma, jonka aikana pääsee tutustumaan joihinkin puuhuviloihin ja niiden pihapiireihin. Avoimet puutarhat -tempaus opastaa kukkien ja kasvien maailmaan pari kertaa kesässä.

Tapahtuu kaupungissa toki muinakin vuodenaikoina: syyskuussa on Sibeliuspäivät ja jouluna tunnelmoidaan Wanhan Ajan Joulukodeissa. Tuhannen Tuskan Kahvilassa on silloin tarjolla riisipuuroa.

Ravintola Locale tarjoaa makoisaa ruokaa italialaiseen henkeen mutta paikallisten yrittäjien tuotteista.

Svartholman linnoitus on kuin Suomenlinnan pikkuveli

Jos Loviisa on pikku-Porvoo, niin Svartholma on ­pikku-Suomenlinna. Se on linnoitussaari, jonne pääsee Loviisasta kesäisin puolen tunnin veneyhteydellä. Linnoitus rakennettiin maan puolustukseen samaan aikaan Helsingin Suomenlinnan kanssa, 1700-luvun puolivälissä.

Svartholmalla on mukava kierrellä merenrantaa seuraillen. On katajia, ja linnoitusten lomassa niittyjä. Loppu­kesästä aniliinit horsmat kukkivat harmaita kiviseiniä vasten. Syreenipensaiden sisältä pilkottaa lehtimaja.

Kun lounaasta puhaltaa navakka myrskytuuli ja taivaalla roikkuvat sadepilvet, voi täällä mielessään kuvitella, millainen on ollut meritaistelujen uhkaava tunnelma.

Svartholman linnoitussaarelta on käyty meritaisteluita. Nyt se on kivimuureineen ja vehreine maisemineen tunnelmallinen retkeilypaikka.

Svartholman kiertää tunnissa tai parissa, mutta kauniilla ilmalla siellä on rattoisaa retkeillä pidempäänkin. Saarella on kesäravintola ja myös pari nuotiopaikkaa.

Kun vene kyydittää takaisin Loviisaan, on hauska huomata, kuinka pikkukaupungin kujat tuntuvat jo melkein tutuilta. Jos kävijällä on aikaa ja autokyyti, voi lähteä vielä ­lähiseudulle pistäytymään kauniissa Strömforsin ruukki­kylässä. Mutta siinä tulee jo lähes liian paljon suloista tunnelmaa yhteen reissuun.

Loviisa kannattaa nähdä jo Suomessa harvinaisen hyvin säilyneiden puutalokorttelien vuoksi.