Vieraslaji valtaa tilan kemiallisella sodankäynnillä – ”Leviäminen pääsi aika pitkälle, ennen kuin alettiin puuttua”

Tienpiennar kukkii sinisenään korkeaa, kaunista kasvia. Näky on Suomen kesässä niin tuttu, ettei siihen oikein kiinnitä enää huomiotakaan.

Lupiini, tarkemmin sanottuna komealupiini, on levinnyt viime vuosikymmeninä pitkin Suomea Lapin eteläosiin saakka. Monin paikoin pientareita voi olla lupiinin peitossa kilometrikaupalla.

Nätiltähän se näyttää. Vaikka kyseessä on vieraslaji, mitä haittaa siitä on?

Auton ikkunastakin näkee helposti sen, että lupiinikasvustot ovat melkein katkeamattomia mattoja. Muita kasveja ei juuri joukosta pilkistä. Komealupiini osaakin muokata maaperää juuri itselleen sopivaksi ja voi jopa haitata muiden kasvien elämää erittämillään yhdisteillä.

Sen takia lupiini on niin haitallinen laji. Se iskee Suomen luonnossa jo valmiiksi heikoilla oleviin kasveihin ja hyönteisiin.

Lupiini tuotiin koristeeksi ja rehuksi

Komealupiini saapui Eurooppaan jo parisataa vuotta sitten. Kirjallisuudessa saapumisvuodeksi mainitaan 1826, kertoo Suomen ympäristökeskuksen Syken projektipäällikkö Anne Raunio.

Lupiini kasvaa luontaisesti Pohjois-Amerikan länsireunalla, Alaskasta Pohjois-Kaliforniaan ulottuvalla maa-alueella. Siellä komealupiini elää lähinnä vuoristoisilla, viileämmillä seuduilla.

– Eurooppaan lupiini tuotiin kirjallisuuden mukaan koriste- ja rehukasviksi. Puutarhassahan se onkin hienon näköinen kukkiessaan, mutta rehukasviksi käyttäminen on vähän erikoista, sillä komealupiini on jonkin verran myrkyllinen. Muita lupiinilajeja kyllä käytetään rehuna ja ihmisravintonakin niiden sisältämän proteiinin vuoksi, Raunio sanoo.

Kasvia levitettiin ilmeisesti varsin nopeasti myös Suomen alueelle, sillä jo 1800-luvun lopulta on Suomessa ensimmäinen maininta puutarhasta luontoon karanneesta komealupiinista.

Tosissaan lupiini on alkanut vallata alaa Suomen luonnosta vasta muutaman viime vuosikymmenen aikana. Miksi leviäminen kiihtyi niin myöhään?

– Sitä en tiedä. Ehkä ilmaston lämpeneminen auttoi lupiinia. Kyseessä voi myös olla vain luonnollinen ryöpsähdys, joka on seurannut siitä, että vieraslaji on saanut vähitellen jalansijaa.

Komealupiini muodostaa monesti tiiviin kasvuston, josta tulee ajan mittaan yksilajinen, kun lupiini raivaa muut kasvit tieltään.

Lupiini on erittäin ahne leviämään. Lähinnä se leviää siemenistä.

Komealupiini kukkii kesä-heinäkuussa, joskus myöhemminkin. Kukinnan päälle sen siemenet kasvavat ruskeassa, harvakarvaisessa palossa. Kun palko halkeaa, siemenet singahtavat metrienkin päähän kasvupaikastaan.

Alkupurskahdusta oleellisempaa on se, että siemenet säilyvät itämiskykyisinä pitkään.

– Lupiinia on vaikea hävittää, kun maaperään jääneet siemenet työntävät uusia taimia useita vuosia. Siemenet voivat säilyä itämiskykyisinä jopa vuosikymmeniä ja lähteä kasvamaan, kun maata myllätään tai siirrellään.

Siementen sitkeyden vuoksi lupiini voi levitä vaikkapa kompostijätteistä. Siksi siemeniä ei pitäisi laittaa kompostiin lainkaan. Raunio kertoo, että siemeniä voi tarttua myös laitteisiin, joilla niitetään tienpientareita, ja siten vieraskasvi leviää vahingossa taas uuteen paikkaan.

Lupiini iskee muihin kasveihin maaperän kautta

Komealupiinia on siis vaikea hävittää pysyvästi tietystä paikasta. Vahingollisen siitä tekee se, miten hyvin se valloittaa kasvupaikan omakseen.

Lupiini on hernekasvi, joten sen juuristossa on bakteereja, joiden avulla kasvi voi ottaa typpeä käyttöönsä suoraan ilmasta. Samalla se ohjaa osan typestä maaperään.

Typpipitoisempi maaperä kiihdyttää lupiinin kasvua entisestään – kasvi lannoittaa itse itseään. Samalla typen määrän kasvu maaperässä haittaa kotoperäisten kasviemme elämää.

– Se on usein hyvin haitallista muille lajeille. Lupiini leviää kuiville, aurinkoisille ja hiekkaisille paikoille. Niillä taas elää niitty-, keto- ja harjulajistoa. Monilajinen kasvillisuus koostuu melko matalista kasveista, jotka ovat heikkoja kilpailijoita.

Sen vuoksi lupiini valtaa kasvupaikat kokonaan itselleen ja syrjäyttää kotoperäiset lajit. Samalla häviävät hyönteiset, jotka ovat riippuvaisia niistä.

Lannoittamisen lisäksi lupiini näyttää käyvän suorastaan kemiallista sotaa muita kasvilajeja vastaan. Komealupiini erittää kemiallisia yhdisteitä, jotka vaikuttavat muihin kasveihin.

– Turun yliopistossa tehtyjen tutkimusten perusteella komealupiini haittaa joidenkin ketokasvien itämistä. Yksi niistä on mäkitervakko, Raunio kertoo.

Mäkitervakko on tummanpunakukkainen ruohokasvi, joka kasvaa yleisenä eteläisessä Suomessa. Se on myös hyvä mesikasvi pölyttäjille. Sen sijaan lupiinin siitepölyn sisältämä lupaniini vaikuttaa haittaavan kimalaisten lisääntymistä.

Lupiinin kukat voivat olla sinisiä, violetteja, vaaleanpunaisia tai valkoisia.

Lupiini viihtyy siis kuivilla ja aurinkoisilla paikoilla. Valitettavasti juuri sellaisten elinympäristöjen lajit ovat Suomessa jo valmiiksi hyvin ahtaalla. Niitty- ja ketolajeja on vähentänyt maatalouden muutos, varsinkin laiduntamisen vähentyminen. Lisäksi typpeä tulee ilman lupiinejakin maaperään turhan paljon ilmasta ja maatalouden lannoitteista.

– Ilmastonmuutos vahvistaa kielteisiä kehityskulkuja, joiden alkusyy ei välttämättä ole ilmastonmuutoksessa. Yleinen rehevöityminen kiihtyy, ja avoimet alueet kasvavat umpeen. Lupiinien leviäminen on osa sitä kehitystä.

Olot ovat jo nyt selvästi otolliset komealupiinille melkein koko Suomessa, mutta ilmaston lämpeneminen tuskin ainakaan haittaa sen menestymistä.

Torjunta ei ole onnistunut kovin hyvin

Komealupiini on pohjoisen Euroopan riesa, mahdollisesti juuri vuoristoalkuperänsä vuoksi. Sitä ei ole määritelty haitalliseksi vieraslajiksi EU:ssa, mutta Suomessa ja naapurimaissamme kyllä.

Anne Raunion mukaan lupiinia ei enää saada hävitettyä Suomesta.

– Leviäminen pääsi lupiinin osalta aika pitkälle, ennen kuin siihen alettiin aktiivisesti puuttua.

Käytännössä kunnon torjuntatoimet alkoivat vasta sen jälkeen, kun vieraslajilainsäädäntö pantiin kuntoon viime vuosikymmenen puolivälissä. Miten torjuminen on sen jälkeen tepsinyt lupiiniin?

– No, ei se kovin hyvin ole onnistunut, se on hyvin vaikeaa. Paikallisesti komealupiinin torjuminen on onnistunut, mutta oma käsitykseni on, että lupiini leviää edelleen Suomessa.

Valtioneuvostolle vuonna 2020 tehdyssä torjuntaehdotuksessa kehotetaankin poistamaan komealupiineita ripeimmin suojelualueiden ja muiden arvokkaiden ja herkkien ympäristöjen läheltä.

Raunion mukaan haitallisia vieraslajeja onkin yritettävä rajoittaa, vaikkei lajia enää kokonaan saisikaan Suomesta kitkettyä.

– Haitalliset vieraslajit määritellään riskiarviointien perusteella, ei määritelmiä tehdä hävittämisen ilosta. Haitallisten lajien riskit ovat paljon hyötyjä isompia joko luonnolle tai ihmisen toiminnalle.

Kukkiva komealupiini on tuttu näky kesäisen Suomen tienpientareilla ja pelloilla.

Lupiinin hävittäminen vaikkapa omalta tontilta ei ole aivan helppoa.

Mutta kun kyseessä on kansallisesti haitalliseksi määritelty vieraslaji, lupiinin kasvattaminen kotipihassa on kiellettyä.

Jos lupiinikasvusto on pieni, sen voi kaivaa ylös juurineen. Näin vieraslajin saa parhaassa tapauksessa hävitettyä kerralla. Jos lupiineja on enemmän, ne voi esimerkiksi niittää. Koska uusia taimia voi nousta maahan varisseista siemenistä tai juurakon palasista, lupiinit joutuu luultavasti niittämään useana vuotena peräkkäin, ennen kuin niistä pääsee kokonaan eroon.

Lupiineja voi joutua niittämään useamman kerran myös saman kesän aikana. Tärkeää on katkoa kasvit, ennen kuin siemenet ehtivät kypsyä. Jos lupiinit niittää niiden kukkiessa, ne voi laittaa vaikka maljakkoon koristeeksi.

Jos katkaistut lupiinit eivät ole ehtineet tuottaa siemeniä, ne voi laittaa kompostiin. Jos epäilys siemenistä itää, lupiinit kannattaa heittää tiiviissä jätesäkissä sekajätesäiliöön. jotta ne päätyvät poltettaviksi.