Meri ja jää voisivat olla Oulun kovin matkailuvaltti, mutta oululaisten mielestä Perämeri ei ole oikea meri – siksi sitä ei myöskään osata hyödyntää

Tänä vuonna tulee tosi hyvä jää, veikkaa oululainen Minna Haurinen. Hän on tullut Oulun seudulla paikkaan, jossa meri on haastattelu­hetkellä marraskuussa kaikkein parhaiten jäätynyt, nimittäin ­Kempeleenlahdelle, Oulun ja ­Kempeleen kuntien rajalle.

Haurinen kävelee kirkkaalla jäällä ja osoittaa, kuinka jään pinnan alapuolella näkyy toinenkin jääkerros. Hän näyttää meille, kuinka pienet railot ­viistävät jään pintaa.

– Nämä eivät ole vaarallisia railoja, vaan ne johtuvat veden jäätymisestä. Vähän niin kuin vesipullossakin vesi nousee ja halkeilee, kun se jäätyy, Haurinen kertoo.

Oleellista onkin erottaa, mitkä ovat vaarallisia railoja ja mitkä eivät.

– Oulussa on ollut marraskuussa pitkiä pakkasia yhtä mittaa. Lunta taas ei ole ollut, joten merellä on ollut aikaa jäätyä. Teräsjäätä syntyy myös lumen alla kovilla pakkasilla, mutta ei yhtä paljon.

Minna Haurinen aikanaan on oppinut isoisältään, miten jäällä liikutaan ja mistä tietää, milloin mikäkin osa vesistöistä jäätyy. Nyt hän hyödyntää tietoa työssään talvimatkailun parissa Lappis-nimisessä yrityksessä.

Haurinen tuntee meren jäätymisen ja jäällä liikkumista koskevat turvallisuusasiat kuin omat taskunsa. Hän työskentelee Lappis-nimisessä matkailuyrityksessä. Se toimii muun muassa Oulun tunnetuimmalla merenrantapaikalla, Nallikarissa.

Talvimatkailukausi jäällä alkaa Oulussa vasta ­myöhemmin joulukuussa, kun meri alkaa jäätyä ­Nallikarin kohdaltakin. Silloin Haurisen edustama yritys alkaa vastata ulkomaisten matkailijoiden toiveisiin päästä kokemaan, millaista on merenjäällä.

– Meillä on ohjelma, jonka ajatuksena on ”be like local”, ole kuin paikalliset. Oulu on pyöräilykaupunki, joten järjestämme pyöräilyä merenjäällä. Maaston vuoksi fatbikeilla, Haurinen kertoo.

Tilanteen mukaan matkailijoille tarjotaan myös liukulumikenkäilyä ja pilkkimistä. Toisen paikallisen yrityksen, Oulu Safariksen, kanssa Lappis järjestää yhteistyössä myös hieman hurjempia retkiä. Niissä matkailijat pääsevät saunomaan meren jäällä.

Haurisen mukaan Oulun seudulla meren jäälle on toisaalta helppo, toisaalta vaikea järjestää toimintaa. Oulun rannikkopaikoissa on matalaa, jolloin jää on yleensä myös kestävää.

– Jokisuiston läheisyys aiheuttaa sen, että tietyt paikat jäätyvät heikosti. Ne pitää yrittäjän tuntea, Haurinen kertoo.

Kausi on myös lyhyt: alkutalvesta ja kevättalvella meri saattaa jäätyä hitaasti ja sulaa nopeasti. Kaikkea ei voi ennustaa, vaan yhtenä päivänä meri voi olla kävelykunnossa, seuraavana päivänä sula.

– Kaikesta huolimatta merenjäämatkailu maksaa sen vaivan, Haurinen sanoo.

Mutta miksi? Mikä juttu tämä merenjää oikein on?

Tapaamme kuvaajan kanssa Oulun matkailun toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaaren. Hän kertoo, että Oulussa on herätty meren jään hyödyntämiseen matkailussa noin muutama vuosi sitten.

– Kyllä meren jää on talvella ehdoton ykkösjuttu kansainvälisessä matkailussa. Olemme ymmärtäneet, että tämä on yksi harvoista paikoista maailmassa, jossa on iso kaupunki jäätyvän meren vieressä. Jäälle on täällä helppo päästä, Kivisaari sanoo.

Hetken saa miettiä, missä muualla maailmassa meri jäätyy tiheän astutuksen lähellä: osassa Venäjää ja Kanadan itärannikolla.

Kivisaari mainitsee, että erityisesti Nallikarin ­matkailuyritykset järjestävät nykyisin merenjäälle ohjelmaa. Hänen mukaansa Sea Oulu on ensimmäisiä oululaisia yrityksiä, joka on maininnut ydintehtäväkseen merellisyyden kehittämisen Oulussa.

Lisäksi Oulussa järjestetään ensi vuonnakin Frozen People -musiikkifestivaali meren jäällä.

Oululle tyypillistä on Kivisaaren mukaan aikaisemmin ollut, että se on kiinnostanut kotimaisten matkailijoiden lisäksi lähinnä pohjoisnorjalaisia.

Sen sijaan noin sadan kilometrin päässä Oulusta sijaitseva rannikkokaupunki Kemi on jo kauan sitten ottanut omakseen talvisen merenjään: matkailijoille on ollut tarjolla lumilinna meren vieressä, rannan revontulimajoitusta ja jäänmurtaja Sampo. Niistä on tullut ulkomaisten matkailijoiden suosikkeja.

Nyt Oulukin aikoo vihdoin olla ylpeä merenjäästä. Kivisaaren mielestä Oulu voisi haastaa sen, että ulkomailla Suomesta tunnetaan yleensä Helsinki ja Lappi. Oulu on ikään kuin Suomi pienoiskoossa: aluksi ollaan keskustassa kulttuuria nauttimassa, mutta kymmenessä minuutissa pääsee meren rantaan, ­saaristoon, jokisuistoon ja metsään.

Vielä työstettävä asia Kivisaaren mukaan on se, riittääkö oululaisten itsetunto ottamaan vastaan merenjäämatkailun. Joidenkin mielestä emme ole edes oikeasti meren rannalla.

– Emme me voi täysin määrittää sitä, mikä meillä on muiden mielestä kiinnostavaa. On hyvä tarttua asioihin, jotka täällä ovat matkailuvaltteja.

– Oulun Nallikariin rakennetaan parhaillaan uutta hotellia, ja siitä yritetään kehittää Suomen tunnetuinta merimatkailukeskusta. Nallikarin rannalla paraatipaikalla sijaitsee myös entinen Edenin kylpylä. Toivon sen päätyvän vielä käyttöön, sanoo Oulun matkailun toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari.

Kivisaari pohtii, että oululaiset itse ­mieltävät, että pikemminkin kuin meri, jokisuisto on heidän juttunsa. Joen äärellä saunotaan, ja siellä uidaan kesällä ja ­talvella.

Osallistuin viime syksynä oululaisen kirjailijan ja arkeologin Katariina Vuoren työpajaan, jossa hän tutki väitöskirjaa varten merellistä kulttuuriperintöä. Yksi tärkeä asia, jota työpajassa mietittiin, oli oululaisten merisuhde.

– Totta, monikaan oululainen ei miellä olevansa meren rannalla, Vuori myöntää.

– Työpajan alussa kysyin osallistujilta, millainen suhde heillä on mereen. Sain paljon vastauksia, että tämä täällä ei ole oikea meri. Ajateltiin, että merisuhde on vain niillä, joilla on vene ja jotka osaavat lukea merikortteja ja navigoida merellä.

Tämä ei ole oikea meri. Niin Vuori ajatteli itsekin, Oulussa syntyneenä ja elämänsä aikana 60 000 merimailia maailman merillä purjehtineena, kaukaisimpana etappina Australia.”

Työpajaan osallistuessani kävimme erilaisissa oululaisissa merenrantapaikoissa ja huomasimme, että täällä on ehkä vaikea päästä aavan ulapan ääreen. Monet merenrantapaikat ovatkin Oulussa hieman järvimäisiä, kaislikkoineen ja lähellä näkyvine vastarannan puineen.

Ymmärsin, miksi oululaiset eivät ajattele olevansa meren äärellä.

Mutta kun alettiin puhua, mitä teemme merellä talvella, moni sanoi: ai niin. Kyllähän sitä tulee käytyä meren jäällä kävelemässä.

Kirjailija ja väitöskirjatutkija Katariina Vuori sanoo, että oululaiset kyllä kulkevat meren jäällä itsekin, sitä ei vain aina hoksata merelliseksi tekemiseksi. – Jää on aina ollut Oulun ihanaa meriantia. Esimerkiksi ravihevosia on treenattu jäällä, sillä ravirata on lähellä rantaa, Vuori muistelee.

Huomasimme, että kyllähän me liikumme merellä, nimittäin sen jäätyessä. Emme ehkä lähde pyöräilemään jäälle, mutta käymme retkiluistelemassa ja koiran kanssa kävelyllä.

Ulkomaisille mainostettu tapa käyttää merta hyödyksi onkin oikeastaan oululaisten elämässä jo läsnä.

– Jäällä ollessaan ihminen saa mereen ja ranta­maisemaan saman perspektiivin kuin veneilijä. Hän liikkuu samoilla alueilla. Ei tarvita venettä tai välttämättä edes uimataitoa, Vuori sanoo.

Vuori itse on aina ajatellut, että Oulun merellisyydessä parasta antia on talvi. Hän on potkukelkkaillut, ­hiihtänyt ja liikkunut koirien kanssa meren jäällä.

– Hyvä, jos sitä nyt aletaan hyödyntää matkailussa. Ehkä liikaa on ajateltu niin päin, että Oulussakin pitäisi alkaa väkisin korostaa perinteisiä meriasioita – keskittyä veneilijöihin ja toistaa sitä ­yksipuolista meritarinaa, että merimies on erimies, Vuori sanoo.

Oulun historiasta huomaa, että ei tarvitse olla konkreettisesti merellä ollakseen merellinen. ­Esimerkiksi Kainuussa poltettu terva soudettiin jokia pitkin Ouluun niin sanottuun Tervahoviin, josta se lastattiin laivoihin.

– Rannallakin on paljon toimintoja, jotka liittyvät mereen.

Perämeri vain on sikäli erikoinen meri, että sen suolapitoisuus on vain 4–6 promillea, kun valta­merissä suolaa on 30 promillea. Muualla Itämeressä suolaa on noin 12 promillea. Rannikolla elää erikoisia kasveja ja kaloja, jotka ovat sopeutuneet juuri murtoveteen.

Kempeleenlahdella alkaa hämärtää. Näemme Vihiluodon rannassa yksinäisen retkiluistelijan. Haurinen vinkkaa, että lahden toisella puolella, Oritkarissa, ­saattaa näkyä leijahiihtäjiä. Sataman ja tehdasalueen valot valaisevat merenjäätä, jolloin erikoista harrastusta voi harjoittaa myös pimeällä.

Haurinen paljastaa vielä, että hän on muuttanut Ouluun toisesta merenrantakaupungista, Turusta.

– Kyllä Oulukin selvästi meren rannalla on. En voisi kuvitellakaan asuvani paikassa, jossa ei näy koko ajan jokin vesistö.