Perämeren pikku Riviera: Tällainen on klassinen kesäkohde Kalajoki

Vohveleita, pehmistä, grilliruokaa! Churroja, kahvia, alkometrejä!

Jo Kalajoen hiekkasärkille saapuminen saa pulssin nousemaan. Tuossa kohoavat massiiviset liikekeskukset hampurilaispaikkoineen ja vaate­liikkeineen. Sitten ohitetaan perinteikäs vesipuisto Jukupark, jossa kaikenikäiset jonottavat toinen toistaan hurjempiin vesiliukumäkiin.

Myös puiden latvoissa näkyy ihmisiä: tuolla on Pohjois­maiden suurin seikkailupuisto Pakka, jossa vierailun voi kruunata yli 300 metrin vaijeriliu’ulla hiekkarannan yli. Vai kiinnostaisiko frisbeegolf tai benji-trampoliinit?

Perillä ollaan. Laajan parkkipaikan vierestä särkkien laidalla alkaa aidattu leirintäalue. Asuntovaunujen pihamailla kahvitellaan, pelataan petankkia naapurin kanssa ja soitetaan suomipoppia. Meno on melkein kuin koko perheelle sopivilla juhannusfestareilla.

Ensi hetkistä lähtien on selvää, että Kalajoella on kaikkea, kaikille.

Kalajoen rannikolla sujuu moni aktiviteetti, kuten purje- ja leija­lautailu.

Seudulla on pitkä ja kiehtova historia. Tätä Perä­meren rannikkoa asuttivat 1300-luvulle saakka saamelaiset, ja pääelinkeinot olivat kauan kalastus ja hylkeenpyynti. Virallisesti Kalajoen kaupunki perustettiin vuonna 1865.

Hiekkasärkkiä mainostettiin kiinnostavana matkailu­kohteena jo 1920-luvulla, jolloin alueelle saapui viikon­loppuisin väkeä eväineen kauempaakin. Paikalliset juhannusjuhlat olivat legendaarisia, ja niiden aikaan seudun asukkaat pystyttivät virvokekioskeja pitkin rantaa.

Viimeistään 1960-luvun lopulla Kalajoen tunsi kesä­kohteena koko Suomi. Kun Tapani Kansa tehtaili hittejä 1970-luvulla ja sanoitti California Dreamin’ -kappaleen suomeksi, hän ei laulanut Kaliforniasta vaan Kalajoen ­hiekoista. Tuon vuosikymmenen aikana Hiekkasärkkien leirintäalue nousi Suomen suosituimmaksi. Vaikka paikka on oikea retroklassikko, majoituksen ja palveluiden määrä on kasvanut tällä vuosituhannella suuresti.

On kävijästä kiinni, miten seudun virikesirkukseen suhtautuu. Mutta rauhaa kaipaavallekin löytyy Kalajoelta sopivia majapaikkoja, niin arkisia mökkejä kuin ylellisiä lomahuoneistoja (niitä listaa visitkalajoki.fi).

Meidän yösijamme on aivan rannan tuntumassa sijaitseva saunallinen yksiö, jonka upein ominaisuus on suuri, lasitettu terassi sohvineen. Terassilta voi astua suoraan upottavan pehmeään rantasantaan. Vastaavaa kohtaa Suomessa vain Lohtajan Vattajanniemellä (noin 40 kilometrin päässä Kalajoelta) sekä Porin Yyterissä.

Kalajoen hiekka­särkät levittäytyvät yli kolmen kilometrin pituiselle alueelle.

Auringon paisteessa on ihana kavuta muutama askel korkeimman dyyninhuipun yli ja nähdä edessä aukeava maisema. Hiekkaa, loputtomasti hiekkaa.

Kalajoella on vähintään fifty shades of hiekka: kultaa, kauraa, kinuskia, kaakaota.

Vaikka poikkeuksellisen panoraaman on jo ennen seudulle tuloa nähnyt lukemattomissa kuvissa, se hätkähdyttää. Näkymä jatkuu silmänkantamattomiin. Rantaviiva aaltoilee pehmeästi ja muodostaa pitkän rimpsun laguuni­maisia poukamia. Niiden välissä merestä kohoaa suikalemaisia särkkiä, joita pitkin voi kävellä häkellyttävän pitkälle veteen.

Ja uimaan.

Auringonlaskut hiekkasärkillä ovat taianomaisen kauniita.

Särkkien taika on ihmeellinen. Kun pistäytyy loma­keskuksen palveluiden parissa ja palaa hiekkasärkille, hulina vaimenee. Tunnelma muuttuu ajattomaksi. Epäsuomalaisen maiseman ansiosta se tuntuu jopa hieman epätodelliselta.

Dyynien syntyyn ovat ajan saatossa vaikuttaneet keveä hiekkalaatu, seudun voimakkaat tuulet sekä ranta­vehnä, joka on auttanut hiekan kasaantumista. Särkkien korkeimmat kohdat ovat paljastuneet merestä noin vuosituhat sitten.

Kun avaraa tilaa riittää kilometrikaupalla, rantaelämä on heinäkuun hektisimpinäkin lomaviikkoina rauhallisen oloista. Oman, väljän paikan löytäminen ei ole täällä vaikeaa. Vesi syvenee todella hitaasti, joten ranta on turvallinen pienillekin lapsille.

Kulinaristi voi jäädä kaipaamaan alueella persoonallisia ja hinta-laatusuhteeltaan ilahduttavia ravintoloita, mutta särkiltä saa kaikkea pizzasta pihveihin ja thai-buffetista koti­ruokaan. Tankkaamista tarvitaan, sillä vesiaktiviteettien lisäksi Kalajoella voi nauttia vaikka kävelylomasta.

Se onnistuu niin Siiponjoen luontopolulla reippaillen kuin vaikka maleksien rauhassa dyynien usean kilometrin mittaisella lankkupolulla. Leveän ja helppokulkuisen reitin varrella on penkkejä ja näköalapaikkoja, jotka kutsuvat katselemaan merelle.

Siellä odottaa myös tunnelmallinen käyntikohde.

Maakallan saaren tunnelmaan pääsee mantereelta Kalajoelta kesäisin veneristeilyillä.

Puhelin soi heti aamulla.

”Kiiran kapteeni tässä huomenta”, merikarhumainen ääni tervehtii. ”Nyt kannattaa hakea apteekista muutama pahoinvointipilleri. Tuuli on tänään kovaa, mutta perille meidän pitäisi päästä.”

Vaikka merenkäynti jännittää, tälle reissulle on päästävä. Kalajoen edustalla sijaitseva Maakalla on joidenkin kotimaanmatkailijoiden keskuudessa miltei myyttinen saari ja mainio päiväretken kohde kenelle vain. 18 kilometrin merimatkan mantereelta Maakallan karille voi kesäisin taittaa monenlaisilla vesikyydeillä, kuten 12-paikkaisella teräslaiva Kiiralla tai verkkaisemmalla purjealus Ansiolla.

Horisontti kääntyilee kuin keinulauta, kun Kiira kyntää vedessä. Pärskeet lyövät laidan yli kannella istuvien kasvoille saakka. Lapsia naurattaa, aikuisia vähemmän.

Perille pääsy palkitsee. Maakallassa on vuosisatoja vanha kalastajakylä, joka koostuu noin kolmestakymmenestä perinteikkäästä kalamajasta. Niiden omistus kulkee suvuissa.

Pasi Pääkkönen myy matkailijoille taatusti tuoretta kalaa voipaperikääreessä.

Hienointa on, että tönöjen lisäksi täällä ei ole paljon muuta. Ainoat palvelut ovat ulkohuussit ja pikku kalastus­museo. Mukaan on syytä pakata omat eväät. Tosin hyvänä päivänä saaren länsipäästä voi ostaa kalastajilta vasta savustettua kalaa. Maksa tähän, kertoo kyltti siika­laatikon vieressä.

Tänään paikalla sattuu olemaan siianpyytäjäkin. Pasi Pääkkönen on kalastanut näillä vesillä noin 40 vuotta. Kesät levollisella karilla katkoo vain joskus asiointi Kalajoella.

”Jäänhakureissulla pitää mantereella käydä kerran viikossa”, hän harmittelee.

Maakallan saaren punamullattu kirkko on muodoltaan pitkänomainen kahdeksankulmio.

Sympaattisten kalamajojen ja maiseman ihastelun lisäksi Maakallassa kannattaa piipahtaa vuonna 1780 valmistuneessa puukirkossa. Sen muoto on saanut innoituksensa tietysti ­laivoista. Autiokirkossa järjestetään enää satunnaisia palveluksia, karihartauksia, mutta paikan seinistä voi yhä löytää kalastajien vanhoja puumerkkejä. Kirkon puupenkkiä epä­ergonomisempaa istumakokemusta saa hakea.

Soman pyhätön kyljessä sijaitsee vähintään yhtä nätti pappila, tiettävästi Suomen pienin. Kävijä voi lukea siellä muun muassa edesmenneiden kirkkoherrojen raapustamia terveisiä ja saaren lakia. Vaikka Kallankarien saariryhmä kuuluu Suomeen, kalastajien yhteisöllä on täällä jo 1700-luvulta asti juontuva itsehallinto.

Maakalla on pieni ja koruton, mutta silti pari tuntia perillä kuluu hujauksessa. Paluukyydin myötätuulessa merenkäyntikään ei enää hirvitä.

Maakallan puukirkon teki useita pyhättöjä Suomessa rakentanut Simon Silvén, ja kirkko valmistui vuonna 1780.

Mitä rantalomakohteessa voi tehdä viileämpinä tai sateisina päivinä? Kalajoen hiekkasärkillä ei ole silloinkaan autiota: mitä rivakampi tuuli, sitä innokkaammin purje­lautailijat puuhailevat rannassa ja vesillä. Muiden on kuitenkin keksittävä jokin toinen huvi.

Varsinainen Kalajoen taajama sijaitsee kymmenen minuutin ajomatkan päässä särkiltä. Moderni keskusta on ankea bulkkikokemus, mutta vanhakaupunki jokirannassa yllättää. Siinä missä Rauma, Naantali ja Porvoo vilisevät kesällä jäätelökioskeille jonottavia matkailijoita, Kalajoen vanhakaupunki Plassi on keskikesälläkin hiljainen. Se on vähemmän kulissimainen kuin koreat verrokkinsa: täällä eletään vielä ihan tavallista arkea pitsiverhojen takana. Sisäpihoille tekee mieli kurkkia.

Kalajoen vanhassa­kaupungissa Plassissa voi piipahtaa pienessä kalastusmuseossa.

Kierros Plassissa ei kestä pitkään: maltillinen kaupunkikaistale on tunnissa nähty, ellei yhdistä siihen käyntiä vajaan tehdyssä Kalastusmuseossa.

Plassin pohjoislaidalla sijaitsee myös Havulan kartano. Entisen sahanomistajan jugend-unelma on täytetty uljailla tyylihuonekaluilla. Pihamaa on suoraan Suomi-filmistä, ja tiluksilla voi tutustua vaihtuviin taidenäyttelyihin. Vierailun aateloivat ruusukuppikahvit ja klassinen korvapuusti museokahvilassa. Tarjotin kannetaan tietysti puutarhaan.

Seudun kiinnostavin ostospaikka on muodikkaista brändi-­outleteistä huolimatta Iso-Pahkalan keramiikkapaja. Sieltä voi napata kotiinviemisiksi tyylikkään minimalistisia vaaseja tai astioita. Monen suosikkeja ovat Kallankarien läheisyydestä muistuttavat majakkatuotteet, joiden karhean mattaisessa lasituksessa on käytetty särkkien hiekkaa.

Kalajoen hiekkasärkillä riittää retkeilyreittejä: pyörän vuokraaminen kannattaa.

Kun päivä on ollut lämmin, illan tullen tunnelma hiekkasärkillä on melkein kuin Balilla. Matkailijat kuljeskelevat pitkin särkkiä ja kerääntyvät seuraamaan Kalajoen kehuttuja auringonlaskuja – erikseen, mutta vähän kuin yhdessä.

Valon sävyt vaihtelevat illasta riippuen neonoranssista ­polttavan punaiseen ja hattaranpinkkiin. Kännykkäkamerat käyvät kuumina, mutta tätä tyrmäävää kokemusta on mahdotonta tallentaa kuviin niin, että sen voima välittyisi. Silti näky ei unohdu.

Vielä viikkoa kotiinpaluun jälkeen päiväkirjan sivujen välistä rahisee jotakin syliin. Kalajoen hiekkaa, tietenkin.