Infran taju Infra nyt

Toijalan tukkirumba siirtyy uusiin maisemiin: Destia rakentaa Akaalle uuden raakapuuterminaalin

Akaan Toijala on yksi Suomen vilkkaimmista rautatieliikenteen risteysasemista ja merkittävä lastauspaikka myös metsäteollisuuden raakapuulle. Ensi kesänä keskusta rauhoittuu ja puukuljetuksiin saadaan aivan uusi vaihde, kun kuormaus siirtyy Akaa Pointin logistiikka-alueelle Destian rakentamaan uuteen raakapuuterminaaliin.

Raideliikenteen kehittäminen on vuosikymmenten tauon jälkeen taas vahvassa myötätuulessa. Vireillä, suunnitteilla tai jo käynnissä on ennätysmäärä hankkeita eri puolilla Suomea ja henkilöliikenteen lisäksi kehittämisinvestointeja suunnataan myös tavaraliikenteen, lähinnä metsäteollisuuden, käyttämille rataosuuksille.

Tähän joukkoon lukeutuu myös Akaaseen parhaillaan rakennettava uusi raakapuuterminaali, joka ensi kesästä lähtien korvaa Toijalan keskustan ratapihalla sijaitsevan ahtaan ja logistisesti hankalan puunkuormausalueen. Destian urakoima kohde on avautuessaan yksi kotimaan keskeisistä raakapuuterminaaleista ja kuormauspaikoista, jonka myötä metsäteollisuuden raakapuun toimitusvarmuus saadaan aivan uudelle tasolle.

Terminaalin siirto tietää myös sitä, että tukkirekkojen lähes taukoamaton liikenne Toijalan keskusta-alueella jää historiaan. Samalla ratapiha ja sen lähialueet saadaan nykyistä monipuolisempaan ja tehokkaampaan käyttöön.

Maamassat ja murskeet uusiokäyttöön

Destia aloitti työt Väyläviraston tilaamassa urakassa alkusyksyllä 2020 ja ne ovat edenneet Destian Ratapalveluiden työpäällikkö Mika Tuokilan mukaan aikataulussaan.

Raiteita tulee kaksi ja uutta rataa runsaat kaksi kilometriä. Koko terminaalialue on pinta-alaltaan noin 10 hehtaaria ja se sijoittuu vielä pitkälti rakentamattomalle Pointin logistiikka-alueelle.

Kuormausalue rakennetaan niin, että siellä asioivat sujuvasti sekä 27 vaunusta koostuvat kokojunat että erikoispitkät HCT-rekat. Rataosuudelta poistetaan kolme vartioimatonta tasoristeystä ja yksi tasoristeys muutetaan kevyen liikenteen käyttöön.

Rataosuus myös sähköistetään, jota varten Destia tekee tarvittavat varaukset.

”Maamassojen poistot ja louhinnat alkavat olla jo takanapäin. Vaikka työmaa-alue on varsin kompakti, ovat maamassojen ja kalliolouheiden kuutiomäärät varsin mittavia. Maata on läjitettävänä yli 400 000 kiintokuutiota ja alueelta irtoaa kiviainesta noin 150 000 kuutiota”, Tuokila kertoo.

Valtaosa hyödynnetään jo työmaalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Maamassoista rakennetaan meluvalli asutuksen ja terminaalin väliin. Mursketta puolestaan hyödynnetään radan pohjarakenteissa.

”Tämä säästää kustannuksia, mutta pudottaa roimasti myös hankkeen omaa hiilijalanjälkeä, kun maa-ainesten kuljetuksista valtaosa jää pois. Ainoastaan viimeiset sepelikerrokset on tuotava työmaan ulkopuolelta. Eli tällä tavoin ilmastonmuutos ohjaa myös infrarakentajaa”, Tuokila selvittää.

Drone apuna mittaustöissä

Akaan uudella terminaalialueella on ollut parhaillaan töissä yli 200 infrarakentajaa, nyt käsiparien määrä on vakiintunut 60-70 tietämille. Mittaustöissä apuna ovat dronet, jotka ovat Destian Maa- ja kalliopalveluiden työpäällikkö Juha Syväsen mukaan olleet erinomainen seurantatyökalu.

”Projekti viedään läpi tietomallinnusta ja työkoneautomaatiota hyödyntäen. Kuvaamme työmaa-alueen kahden viikon välein droneilla ja tämän datan pohjalta saamme tarkkaa tietoa maamassoista ja louhintamääristä. Lisänä ovat tietysti hyvät ilmakuvat”, Syvänen kertoo.

Töiden sujumista on helpottanut se, että Akaan kohdalla junaliikennettä on harvakseltaan. Käytännössä rakennuspaikan ohittaa vain muutama juna päivässä.

”Tarkkana pitää silti olla, sillä yksikin kömmähdys tai viivästys täällä sotkee nopeasti Toijalan ja sitä kautta myös muun junaliikenteen. Toijala on edelleen erittäin vilkas raideliikenteen risteyskohta”, Syvänen tähdentää.

Koko Destian taidonnäyte

Akaan raakapuuterminaali voi tuntua ensikuulemalta pieneltä paikalliselta parannushankkeelta, mutta sillä on merkittäviä vaikutuksia koko seutukunnalle ja käytännössä koko Suomelle. Uusi terminaali tehostaa metsäteollisuuden kuljetuksia ja kohentaa sen kilpailukykyä, siirtää raskaan liikenteen pois kaupunkialueilta sekä tarjoaa uusia mahdollisuuksia maankäyttöön.

Akaan kaupunki onkin jo sommittelut raakapuuvaunuista tyhjentyvän Toijalan ratapihan kupeeseen uusia toimintoja ja myös asutusta. Pointin aluetta kaupunki aikoo kehittää etenkin yrityskäyttöön.

Akaan projekti on jälleen yksi uusi esimerkki siitä, kuinka monialaista osaamista Destiasta löytyy. Monipolvisten alihankintaketjujen sijaan lähes kaikki tarvittava suunnittelusta toteutukseen on saatu saman katon alta.

”On motivoivaa olla mukana hankkeissa, joilla on sekä alueellista että valtakunnallista merkitystä. Ja raideliikenteen osalta kyse on aina myös ilmastonmuutoksen torjunnasta”, Syvänen muistuttaa.

Faktaa:

Akaan raakapuuterminaali

  • Tehostaa puunkuormausta ja vähentää siihen liittyvää kuorma-autoliikennettä Toijalan keskustassa.
  • Mahdollistaa täyspitkien junien sekä HTC-erikoisrekkojen käytön puunkuljetuksissa.
  • Parantaa rautatiekuljetusten kustannustehokkuutta ja raakapuun toimitusvarmuutta.
  • Vapauttaa kapasiteettia Toijalan ratapihalla ja tuo mahdollisuuksia Akaan Pointin teollisuusalueen kehittämiseen.
  • Tasoristeysjärjestelyt parantavat alueen tienkäyttäjien turvallisuutta.
  • Kustannusarvio 8,6 miljoonaa euroa.
  • Valmis kesäkuussa 2021.