Varasto oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa
Taru Mäkelän ohjaama Varasto nousi kolmantena viikonloppunaan ensimmäistä kertaa katsojatilastojen kärkeen. Viime viikonlopun 18 781 katsojaa nostavat vain 748 000 euroa maksaneen elokuvan kokonaiskatsojamäärän jo lähes 98 000:een. Filmin naispääosassa nähtävä Minttu Mustakallio voitti sunnuntaina Kultainen Venla -palkinnon yleisönsuosikkina kuluneen vuoden televisioesiintyjistä.
Varaston jälkeen toiseksi katsotuimmaksi ylsi Anders Engströmin Vares – Kaidan tien kulkijat, jolle katsojia kertyi 15 910 kappaletta. Solar Filmsin 1,4 miljoonalla eurolla tuottama kuudes Jussi Vares -tarina on kymmenessä päivässä kerännyt reilut 62 000 katsojaa. Engströmin ohjaama viimevuotinen Vares – Pahan suudelma sai yhdessätoista päivässä yli 100 000 katsojaa, joten suosionlasku on melkoinen.
Perjantain ensi-illoista eniten yleisöä kiinnosti brittiläisen Steve McQueenin ohjaama Shame, tarina seksiriippuvaisesta, menestyneestä miehestä. 14 salissa pyörinyt filmi houkutteli teattereihin 2 941 katsojaa, kun taas Jose Padilhan Tropa de Elite 2 – Eliittijoukot pyöri kolmella kankaalla 720 katsojalle. Daniel Auteuilin ranskalaisdraama Kaivontekijän tytär kelpasi 358 katsojalle.
Ensi-iltansa sai myös Mika Koskisen ohjaama dokumenttielokuva Punaisen metsän hotelli, jossa ohjaaja yrittää parhaansa mukaan kertoa Kiinan metsätaloudesta viranomaisten yrittäessä estää häntä työssään. Yhdeksän esityskopion julkaisu pyöri 327 katsojalle.
Seuraava kotimaisen elokuvan ensi-ilta on perjantaina, kun teattereihin saapuu Petri Kotwican Virossa kuvattu Rat King. Levityksestä vastaa Le Havren ja Maagisen kristallin tavoin Sandrew Metronome Finlandin ostanut Future Film.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | KATSOJIA VIIKONLOPPUNA |
KATSOJIA YHTEENSÄ |
|
1. | Varasto | Taru Mäkelä | 18 781 | 97 761 |
2. | Vares – Kaidan tien kulkijat |
Anders Engström | 15 910 | 62 159 |
3. | Sherlock Holmes: A Game of Shadows | Guy Ritchie | 15 241 | 169 834 |
4. | Alvin ja pikkuoravat 3 | Mike Mitchell | 5 652 | 86 043 |
5. | The Girl with the Dragon Tattoo | David Fincher | 4 272 | 56 095 |
6. | J. Edgar | Clint Eastwood | 3 643 | 11 685 |
7. | Shame | Steve McQueen | 2 941 | ensi-ilta |
8. | Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri | Matti Grönberg Pekka Karjalainen |
2 736 | 34 984 |
9. | New Year's Eve | Garry Marshall | 2 638 | 72 786 |
10. | My Week with Marilyn | Simon Curtis | 2 183 | 16 331 |
... | ||||
13. | Le Havre | Aki Kaurismäki | 1 399 | 120 724 |
16. | Hiljaisuus | Sakari Kirjavainen | 1 030 | 26 416 |
20. | Tropa de elite 2 – Eliittijoukot |
Jose Padilha | 720 | |
... | ||||
Kaivontekijän tytär | Daniel Auteuil | 358 | ensi-ilta | |
Punaisen metsän hotelli (dokumentti) | Mika Koskinen | 327 | ensi-ilta |
Lähde: Suomen elokuvasäätiö