Löydä oma ehdokkaasi EU-vaalikoneestamme

Tule mukaan | Kasvattaisitko viikset marraskuussa? Osallistu Etelä-Saimaan Movemberiin

Tule mukaan Etelä-Saimaan Movemberiin! Teemme viiksienkasvattajista juttua.

Löytyykö sinulta leikkimieltä ja kenties myös intoa kasvattaa viiksiä? Etelä-Saimaa haastaa lukijansa Movember-tempaukseen. Etsimme Lappeenrannan seudulta ja muualta Etelä-Karjalasta henkilöitä, jotka ovat valmiita kasvattamaan viiksiä marraskuun 2023 aikana ja esittelemään kasvatusprojektiaan julkisesti, omalla nimellään ja kasvoillaan Etelä-Saimaassa.

Movember-haasteessa idea on lähteä liikkeelle nollista, eli heti marraskuun alussa mahdolliset viikset ajetaan pois ja nenänaluskarvoja kasvatetaan koko kuukauden ajan.

Etelä-Saimaa esittelee haasteeseen osallistuvat henkilöt jutussa marraskuun alussa. Marraskuun päätteeksi järjestämme lukijaäänestyksen, jossa yleisö saa äänestää viiksistä voitokkaimmat.

Jos innostuit Movemberista, jätä tietosi meille alla olevan verkkokyselyn kautta. Haasteeseen ilmoittautuneiden henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon paitsi heidän osalta, jotka lopulta tulevat valituiksi haasteeseen ja esitellään jutussa ja äänestyksessä.

Ilmoittautuminen on käynnissä tiistaista 24.10. alkaen ja päättyy maanantaina 30.10. kello 23.55.

Movember-ilmiö on tullut tunnetuksi kansainvälisenä hyväntekeväisyystempauksena, jossa kiinnitetään huomiota etenkin miesten eturauhassyöpään ja sen ehkäisemiseen.

Movemberin ajankohta on vuosittain marraskuussa. Tempaus on kuuluisa siitä, että sen aikana osallistujat kasvattavat itselleen viiksiä.

Juttua muokattu 24.10.2023 kello 16:18. Jatkettu ilmoittaumisaika 30.10. saakka.

Lähde: movember.com