Kajaani matkavinkit

Matkaopas
Kajaani
Kainuun keskuskaupunki on täynnä muistoja Elias Lönnrotista, Eino Leinosta ja Urho Kekkosesta. Upea metsäluonto kutsuu virkistymään läheisiin kansallispuistoihin.

Metsä-Suomen sydämessä sijaitseva Kajaani on Oulujärveen virtaavan Kajaaninjoen kummallekin puolelle rakentunut kaupunki, joka on historiansa aikana ollut monien merkkihenkilöiden asuinpaikka. Kajaanin-lomalla pääset tutustumaan myös aluetta muokanneen tervanpolton historiaan. Suuren Pohjan sodan aikana rakennetun Kajaanin linnan rauniot muistuttavat vielä varhaisemmasta historiasta. Kajaanista on myös helppo suunnata Vuokatin rinteille laskettelemaan.Aloita kaupunkiloma Kajaanissa tutustumalla aivan kaupungin keskustassa sijaitsevan Kajaanin linnan raunioihin, jotka sijaitsevat Ämmä- ja Koivukoskien välissä. Kuningas Kaarle IX:n käskystä rakennettu ja Pietari Brahen aatelisasunnoksi muokkaama linna räjäytettiin vuonna 1716, mutta kunnostettuihin raunioihin voi nykyään käydä tutustumassa omatoimisesti. Ämmäkoskessa on myös toinen olennainen osa seudun menneisyyttä, sillä siellä on maailman ainoa toimiva tervakanava, jossa järjestetään kesäisin historiallista elinkeinoa esitteleviä tervansoutunäytöksiä. Käy samalla tutustumassa Lussitupaan, jossa kanavan sulunvartija aikanaan majaili.Kajaanissa on asunut useita Suomen historian merkkihenkilöitä, joita on kaupungissa muistettu monella tavalla. Kajaanissa kahden vuosikymmenen ajan lääkärinä toiminut Elias Lönnrot suuntasi kaupungista käsin ympäri Karjalaa runonkeruumatkoille, joiden tuloksena syntyi Kalevala. Vähän matkan päässä linnanraunioista on Elias Lönnrotin patsas, joka pystytettiin jatkosodan vuosina. Aivan lähellä on myös Kajaanissa koulunsa käyneen Urho Kekkosen abstrakti pronssinen muistomerkki ”Suuri Aika”, joka komeilee keskellä presidentin mukaan nimettyä puistoa.Toisin kuin Lönnrot ja Kekkonen, Eino Leino on Kajaanin omia poikia. Lomalla Kajaanissa kannattaa käydä Leinon lapsuudenkodin Hövelön mukaan rakennetussa Eino Leino -perinnetalossa, jossa pääsee tutustumaan runoilijan elämään ja tuotantoon. Hövelössä on myös näyttely Lönnrotin elämästä, sillä runonkerääjä asui lääkärivuosinaan Leinon synnyintorpassa. Käy samalla reissulla myös Paltaniemen kuvakirkossa, joka on tunnettu upeista katto- ja seinämaalauksistaan.Kajaani on erinomainen paikka tutustua Kainuun kauniiseen luontoon, sillä Oulujärven rannalla sijaitsevasta kaupungista pääsee helposti rentoutumaan useille luonnonsuojelualueille. Läheisessä Paljakan luonnonpuistossa näet satoja vuosia vanhaa kuusimetsää sekä kaskeamisen jälkeen syntyneitä koivikoita. Käymällä lisäksi Hiidenportin ja Tiilikkajärven kansallispuistoissa pääset näkemään rotkoja ja harjuniemiä ja saat samalla halvan matkan Kajaanin seudun upeimpiin maisemiin. Hiidenportin rotko tai Tiilikan tummat vedet ovat Kainuun luontoa parhaimmillaan.Monet matkailijat suuntaavat lisäksi Kajaanin kautta viettämään hauskaa laskettelulomaa Vuokatin rinteille. Talvisin Vuokatin kolmetoista hyvin hoidettua rinnettä pitävät eri taitotasoiset laskettelijat tyytyväisinä, ja kesällä voi kokeilla rinneautoilua tai golfia. Matkustaminen Vuokattiin ja Kajaaniin on helppoa, sillä Kajaanissa on lentokenttä ja rautatieasema.

Karolineburg Manor House Hotel
Karolineburg Manor House Hotel
3 out of 5
Karoliinantie 8, Kajaani
Hinta on 104 € per yö ajalle 7. toukok. viiva 8. toukok.
104 €
per yö
7. toukok.–8. toukok.
Yövy tässä 3 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Kajaani. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, saunasta ja terassista. Lähellä sijaitsee ...
8,6/10 Excellent! (195 arvostelua)
"Dog friendly enviroment and staff!"

Arvosteltu 31.3.2024

Karolineburg Manor House Hotel
Hotel Kajanus
Hotel Kajanus
3 out of 5
Koskikatu, 3, Kajaani, Kainuu
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 114 € per yö ajalle 11. toukok. viiva 12. toukok.
114 €
per yö
11. toukok.–12. toukok.
Yövy tässä 3 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Kajaani. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
7,6/10 Good! (474 arvostelua)
Perhe matkalla.
"Perhehuone tilava. Alakerrassa keittiö jossa helppo käydä lämmittämässä vauvan maito/ruoka. Uimahalli/spa oli positiivinen yllätys. Lämmin vesi. Aamiainen todella kattava ja hyvä. Henkilökunta täysi kymppi. Ihania ihmisiä respassa vastassa. Huone hieman vanhahko. Yöllä bändin musiikki kuului huoneeseen ..."

Arvosteltu 10.2.2024

Hotel Kajanus
Original Sokos Hotel Valjus
Original Sokos Hotel Valjus
4 out of 5
Kauppakatu 20, Kajaani
Hinta on 134 € per yö ajalle 1. kesäk. viiva 2. kesäk.
134 €
per yö
1. kesäk.–2. kesäk.
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Kajaani. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huonepalvelusta. ...
7,8/10 Good! (166 arvostelua)
"Perushyvä hotelli. Ei valitettavaa, ei loistoa. Paikallisten mukaan Kajaanin paras, muualle ei kannata mennä. Hyvä sijainti. Vähän kalsea ravintola."

Arvosteltu 7.4.2024

Original Sokos Hotel Valjus
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Kajaani Cottages
Kajaani Cottages
3.5 out of 5
Meritie 37, Kajaani, Kajaani
Yövy tässä 3,5 tähden mökissä kohteessa Kajaani. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja terassista. Lähellä sijaitsee Kuluntalahden uimaranta ...
9,2/10 Wonderful! (26 arvostelua)
Kiitos erinomaisesta majoituksesta
"Vietimme viikon Kajaani Cottagessa. Majoitus oli erinomainen. Talossa oli mietitty kaikki loppuun asti. Kuivauskaappi, keittiön varustus ja siistit tilat. Majoitus oli järkevän matkan päästä Vuokatin rinteistä n. 20min. Auton lataus onnistui ongelmitta. Poreallas oli todella iso plussa. Oli ihana ..."

Arvosteltu 1.1.2024

Kajaani Cottages
Pursiranta by Interhome
Pursiranta by Interhome
Kajaani, Kainuu
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Kajaani. Nauti saunasta, paikan päällä olevasta pysäköinnistä ja grilleistä. Oikeiden asiakkaiden arvosteluja majoituspaikalle ...
Pursiranta by Interhome
Rajala by Interhome
Rajala by Interhome
Kajaani, Kainuu
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Kajaani. Nauti saunasta, paikan päällä olevasta pysäköinnistä ja televisiosta. Lähellä sijaitsee Paltaniemen uimaranta ja ...
Rajala by Interhome
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kajaani: Arvostelut

4
Huippukohde
5 - Loistava
2
" "5 - Loistava 12.5%
4 - Hyvä
12
" "4 - Hyvä 75%
3 - OK
2
" "3 - OK 12.5%
2 - Pettymys
0
" "2 - Pettymys 0%
1 - Hirveä
0
" "1 - Hirveä 0%

5/5 - Loistava

Tarkistettu asiakas
24. maalisk. 2020

Tykkään koti kaupungista mutta ikävä tilanne coronan takia niin paljon liikkeitä ja ravintoloita kiinni

Kohteen Kajaani lähellä sijaitsevat kaupungit