Virroilla riittää tekemistä ja nähtävää, olipa lomasi satojen järvien kaupunkiin sitten viikonloppumatka tai pidempi reissu. Matka Virroille tarjoaa erilaisen kaupunkiloman ilman vilinää ja vilskettä, mutta sitäkin suuremmalla annoksella aktiviteetteja ja kulttuurikokemuksia.Virrat sijaitsee Pirkanmaan maakunnassa hyvien kulkuyhteyksien varrella Tampereen, Porin, Jyväskylän ja Seinäjoen välimaastossa. Vaikka Virrat sai kaupungin tittelin vasta 1970-luvulla, on sen alue ollut asutettu jo rautakaudella, kuten Härkösen kylän lähistöltä löydetyt keihäänkärjet ja miekanpalat todistavat.Nimensä kaupunki on saanut luonnollisesti sitä ympäröivistä runsaista luonnonvesistä, joista suurimmat ovat Vaskivesi–Visuvesi, Toisvesi sekä Seinäjärvi. Virtojen harva asutus on keskittynyt vesialueiden äärelle, mutta alueen 269 järvellä riittää siitäkin huolimatta runsaasti luonnonmetsää. Käy katsomassa komeita Torisevan rotkojärviä, jotka sijaitsevat kantatie 66 varrella vain parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta, ja virkisty puhtaassa suomalaisessa luonnossa.Vaella luontopolulla tai hyppää pyörän selkään ja polkaise erilaiselle lomalle Suomen luontoon Näsijärvireitille. Lähiseutumatkailu omaan tahtiin tutustuttaa sinut aivan uudella tavalla Suomen maisemiin, lähiruokaan ja kulttuuriin, olit liikkeellä sitten yksin, kavereiden kanssa tai koko perheen voimin.Sukella paikalliseen kulttuurihistoriaan Virtain perinnekylässä Marttisen saarella ja tutustu perinteiseen suomalaiseen 1800- ja 1900-lukujen talonpoikaiselämään. Kylän maalaisromantiikka on käsin kosketeltavaa etenkin perinteisellä savusaunalla, tuulimyllyllä ja sepän pajalla. Käy katsomassa myös Rajalahden taloa ja Halin metsäkämppää, pistäydy sotaveteraanimuseossa ja seuraa kauniin Herraskosken kanavan toimintaa.Virroilla riittää myös museoita ja muuta nähtävää kulttuurinnälkäisille. Käy katsomassa paikallisesta sankarista, karhunkaataja Martti Kitusesta kertovia näytelmiä Alaisen-Torisevan kesäteatterissa tai samaisen miehen jykevää muistomerkkiä Kotala-talon pihalla noin 15 kilometrin päässä keskustasta. Lähde risteilylle kuuluisalle Runoilijan tielle historiallisen höyrylaiva S/S Tarjanteen kyydissä, ja nauti matkan aikana itsensä Akseli Gallen-Kallelan suunnitteleman ravintolan tarjonnasta.Virrat on Suomen virallinen juhannuskaupunki, joten yöttömien öiden koittaessa kannattaa suunnata koko perheen voimin Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan rajan tuntumaan viettämään keskikesän juhlaa perinteiseen tapaan. Alueella on kuitenkin yllin kyllin tekemistä myös talviaikaan, jolloin aktiiviset lomailijat viihtyvät sen hyvillä hiihtoladuilla ja Pukkivuoren laskettelurinteellä. Rauhallisemman rentoutumisen ystävät voivat paeta arjen raatamista vuokraamalla mökin tai huvilan, joita on tarjolla runsain mitoin eri puolilla kaupunkia.Loma Virroilla kuljettaa sinut taianomaiselle matkalle suomalaisen kulttuurin sydämeen.
Virrat matkavinkit
Arvosteltu 12.1.2024
Virrat: Tarkista hotellien saatavuus
Suositut vierailukohteet
Virtain laivarannan uimaranta
Jos kaipaat lomaltasi rentoutumista, saattaisi Virtain laivarannan uimaranta olla loistava vierailukohde matkallasi kohteessa Virrat. Vaella alueen venesatamassa ja puistoissa.
Virtain Perinnekylä
Kun matkustat kohteeseen Virrat, voit nauttia kulttuurista vierailemalla kohteessa Virtain Perinnekylä. Vaella alueen venesatamassa ja puistoissa.
Golf-Virrat
Käy pelaamassa kierros golfia kohteessa Virrat sijaitsevalla golfkentällä Golf-Virrat. Kävele venesatamassa tai käy tutkimassa alueen museoita.
Matias-kappeli
Voit oppia lisää kohteen Virrat paikallisesta historiasta, kun piipahdat kohteessa Matias-kappeli. Kävele venesatamassa tai käy tutkimassa alueen museoita.
Killinkosken Wanha Tehdas
Kun matkustat kohteeseen Virrat, voit nauttia kulttuurista vierailemalla kohteessa Killinkosken Wanha Tehdas. Kävele venesatamassa tai käy tutkimassa alueen museoita.
Herraskosken kanavamuseo
Kun matkustat kohteeseen Virrat, voit nauttia kulttuurista vierailemalla kohteessa Herraskosken kanavamuseo. Kuljeksi alueen venesatamassa tai käy tutkimassa sen museoita.
Virrat: Arvostelut
3/5 - OK
Virrat on varmaan mukava paikka kesällä, hiukan hiljainen keskusta ja pieni asukasluku näkyy. aPalvelut on rajatut. Toki nyt työmatkalla joten ei niin väliä.
- Virtain laivarannan uimaranta
- Virtain Perinnekylä
- Golf-Virrat
- Matias-kappeli
- Killinkosken Wanha Tehdas
- Herraskosken kanavamuseo
- Toriseva Gorge Lakes
- Virtain kirkko
- Ähtärin eläinpuisto
- Kyläkauppa Veljekset Keskinen
- Helvetinjärven kansallispuisto
- Haapamäen Höyryveturipuisto
- Serlachius-museot
- Seitsemisen luontokeskus
- Alavuden kirkko
- Keurusselän liikuntapuisto
- Alavus Areena
- Keuruun kirkko
- Himmaanmäen näköalatorni
- Pohjaslahden kirkko
- Salussärkkä
- Harrin uimala
- Pohjaslahden näkötorni
- Seitseminen National Park
- Keuruun ampumaurheilukeskus
- Pohjaslahden venesatama
- Lake Tarjanne