Myrkkykasvit Mystery Cache

Myrkkykasvi-aiheinen mysteerikätkö Rymättylässä
Finnish poison plant themed mystery cache in Rymättylä.

Nykytietämys kasvien haitallisuuden tai haitattomuuden osalta ei ole vielä kovin kattavaa. Maailman kasveista alle prosentti on tutkittu niin, että niiden sisältämät yhdisteet tiedetään varmuudella. Suomessa kasvaa alkuperäisenä, kotiutuneina tulokkaina tai puutarha- ja hyötykasvien joukossa noin 200 myrkylliseksi tiedettyä kasvia. Kasveja, joiden syöminen tai maistaminenkin voi aiheuttaa systeemisiä myrkytysoireita, on yhdeksän. Kasvimyrkytyskuolemia ei maassamme ole todettu vuosikymmeniin ja vakavat kasvimyrkytykset ovat hyvin harvinaisia. Suolisto-oireita ja paikallisia ärsytysoireita aiheuttavia tai valolle herkistäviä kasveja on luonnossa mutta myös puutarha- ja hyötykasvien joukossa. Raakana tai väärin käsiteltynä syödyt hyötykasvit voivat aiheuttaa voimakkaita oireita. Paikallisesti ärsyttävät kasvit aiheuttavat oireita kasvinesteen joutuessa silmiin tai limakalvoille. Valolle herkistävät kasvit saavat auringon UV-säteilyn kanssa aikaan paikallisia palovammoja. Kasvien myrkyllisyyden arviointia ja luokittelua hankaloittaa se, että kasvi saattaa olla pieninä annoksina jopa terveellinen, mutta suurina annoksina haitallinen. Annoksen lisäksi myös altistumistavalla eli sillä mitä kautta myrkkyä elimistöön joutuu, on oma vaikutuksensa. Kasvimyrkytysten ennuste Suomessa on pääsääntöisesti hyvä. Todellisen vaaratilanteen nopea tunnistaminen on haasteellista, jos sellainen kohdalle sattuu. Suhtautuminen kasvien myrkyllisyyteen on muuttunut viime vuosina merkittävästi. Monen kasvin myrkyllisyys ihmiselle on kriittisen uudelleenarvioinnin perusteella osoittautunut liioitelluksi

Kasvimyrkytyksen diagnoosi perustuu yleensä tapahtumatietoihin. Ne kertovat, onko syytä olettaa, että kasvia on vain maistettu, vai pitääkö epäillä, että sitä on syöty runsaasti. Kasvimyrkytyksen mahdollisuuden arvioimiseksi on tärkeä tunnistaa kasvi tai ainakin varmistaa, että kysymyksessä ei ole jokin vaarallisimmista kasveistamme. Parasta olisi ottaa näyte kasvista, jotta lääkäri voi varmistaa myrkytyksen aiheuttajan. Jos kasvin nimi on tiedossa, voi sen myrkyllisyyden tarkistaa Myrkytystietokeskuksen nettisivuilta myrkyllisten ja myrkyttömien kasvien luettelosta, tai puhelimitse 09 471 977. Kasvin tunnistamiseen voi myös käyttää kasvikirjoja. LuontoPortti verkkopalvelussa lajeja voi etsiä havaittavien ominaisuuksien perusteella ja sieltä löytyy myös tiedot kasvien myrkyllisyydestä. Myrkyllisiä kasveja on myös mahdollista hakea hakusanalla. Kasvin levinneisyyden voi tarkistaa Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon kasviatlaksesta. Ensimmäisenä toimenpiteenä tulisi pyrkiä poistamaan elimistöön päässyt myrkky ennen haitta-aineiden imeytymistä. Siksi potilas pitäisi saada oksentamaan joko kurkunpäätä mekaanisesti ärsyttämällä tai käyttämällä oksennuslääkkeitä. Myrkytysvaaran aiheuttavan annoksen kasvia syöneelle annetaan lääkehiiltä myrkyn imeytymisen estämiseksi (aikuiselle 50–100g, lapselle 1g/kg). Lääkehiili tulisi antaa mahdollisimman nopeasti, mieluiten tunnin kuluessa altistuksesta. Oireiden ilmaantuessa vasta tuntien päästä ei lääkehiilestä yleensä ole enää apua. Jos ärsyttävää kasvia on syöty, huuhdellaan suu runsaalla vedellä ja annetaan pieni määrä vettä juotavaksi laimentamistarkoituksessa. Silmään tai iholle joutunut ärsyttävä kasvineste huuhdellaan runsaalla vedellä. Eräiden kasvien (kuten sormustinkukat) aiheuttamissa vakavissa myrkytyksissä voi olla aiheellista antaa digitaliksen vastaainetta, fysostigmiinia tai kalsiumia.

Vaarallisimpina pidetään usein sellaisia kasveja, joiden marjoja pikkulapset voivat luulla syötäviksi. Kasvimyrkytykset ovat kuitenkin harvinaisia, sillä usein kasvia on vain maisteltu. Pelkkä maistelu ei yleensä aiheuta myrkytysoireita. Tosin vaarallisimmat kasvimme voivat kuitenkin aiheuttaa oireita jo pienelläkin maistelulla. Kasvien aiheuttamat myrkytysoireet ovat useimmiten ruoansulatuselimistön vaivoja kuten oksentelua, mahakipua ja ripulia. Kasvit voivat aiheuttaa myös keskushermosto-oireita kuten huimausta, kouristelua ja tajuttomuutta, sydänoireita kuten sydämen tykytystä ja rytmihäiriöitä tai munuaisoireita. Osa haitallisista kasveista on paikallisesti ärsyttäviä ja aiheuttavat oireita vain kosketuskohdassa esimerkiksi iholla, suussa tai silmissä.

• Myrkkykeiso on monivuotinen 30–150cm korkea putkikasvi. Sitä pidetään Suomessa kasvavista kasveista myrkyllisimpänä. Sen varsi on paksu ja sileä. Sen juurakko on hyvin paksu ja se on poikkiseinien lokeroihin jakama. Sillä on suipot ja sahalaitaiset lehdet sekä valkoteriöinen pallomainen kukinto. Myrkkykeison vaarallisuutta lisää sen yleisyys. Kasvi on yleinen lähes koko maassa runsasravinteisissa vesistöissä: järvissä, joissa, savimaiden ojissa ja lätäköissä sekä vähäsuolaisissa merenlahdissakin. Tunturi-Lapissa se on harvinainen. Myrkkykeiso leviää kasvullisesti juurakonkappaleista, jotka keväisin saattavat ajautua rannoille kohtalokkain seurauksin: siihen on kuollut karjaa ja lapsia, jotka ovat syöneet kasvin juurakoita. Toisin kuin useimmat myrkkykasvit, myrkkykeiso ei varoita syöjäänsä pahalla hajulla tai epämiellyttävällä maulla. Kasvin varsi ja lehdet tuoksuvat tillille ja maistuvat persiljamaiselle, eniten myrkkyä sisältävä juurakko haisee sellerimäiselle ja maistuu makean palsternakkamaiselle. Juurakko onkin myrkkykeison myrkyllisin osa. Myrkkykeison kaikki osat sisältävät kikunotoksiinia, joka on jokseenkin kaikille nisäkkäille hyvin myrkyllistä. Kikutoksiinille ei tunneta vastamyrkkyä. Myrkkykeiso on yksi tavallisimmista eläinten myrkytyksiä aiheuttavista kasveistamme. Rikkoutuneet kasvinosat voivat saastuttaa jopa pieniä vesialueita, joista juotu vesi voi aiheuttaa myrkytystilan. Myrkkykeison yksi juurakko on vahvalle aikuiselle tappava, lapselle riittää juurakon palanen. Myrkkykeiso tappaa lähes 60% varmasti. Myrkytysoireet alkavat kehittyä useimmiten alle 20 minuutissa, joskus ne venyvät kuitenkin jopa tuntiin. Oireet alkavat suun polttavalla tunteella, syljenerityksen lisääntymisellä, kielen kangistumisella, nielemisvaikeuksilla, pahoinvoinnilla, sydämen tykyttämisellä ja huimauksella. Sen jälkeen alkavat pahanlaatuiset kouristukset, joiden aikana erityisesti selkälihakset jännittyvät täysin ja hampaiden kiristeleminen. Suusta voi tulla verensekaista vaahtoa. Myös ajoittaiset hengitystauot ovat hyvin mahdollisia. Lopulta hengityselimet ja keskushermosto ovat lamaantuneet ja kuolema aiheutuu n. puolen vuorokauden sisällä. Suomen kansalliseepoksessa Kalevalassa Lemminkäinen saa surmansa, kun hänet surmataan Tuonelan virralla vesikyyn eli myrkkykeisosta valmistetun taikakalun avulla.
• Myrkkykatko on kaksivuotinen 50-150cm korkea putkikasvi. Sillä on samantapaiset kukat kuin koiranputkella, mutta se erottuu siitä varren avulla. Varsi on sileä ja punatäplikäs alapäästä. Kasvin tunnistaa myös sen imelästä hajusta. Yläpäästä kasvi on uurteinen ja runsaasti haaroittuva. Myrkkykatko kasvaa melko harvinaisena Etelä- ja Keski-Suomessa asutuksen liepeillä. Typpipitoista maaperää suosivan lajin voi löytää vaikka aikojen kuluessa lannoittuneilta pihanperiltä ja seinustoilta, myöhempänä tulokkaana satamista ja viljelmiltä. Siemenet säilyvät maaperässä itämiskykyisinä pitkään, kenties vuosisatoja, ja kasvi saattaa yllättäen ilmaantua siemenpankista oltuaan kauan teillä tietämättömillä. Myrkkykatko sisältää koniinia ja sitä muistuttavia alkaloideja, joilla on nikotiinin kaltainen vaikutus. Koniini on hyvin voimakas myrkky ja se imeytyy hyvin helposti ihon läpi lamauttaen tuntohermot. Eniten myrkkyä on kukkivissa ja hedelmiään kypsyttävissä versoissa sekä raaoissa hedelmissä. Kasvia tuskin tulee syöneeksi, mutta jo yksi puhallus vaikkapa sen ontosta varresta tehtyyn puhallusputkeen aiheuttaa suun polttelua ja pahoinvointia. Aikuisen tappava annos on 6-8g myrkkykatkon tuoreita lehtiä. Myrkytyksen oireet ilmaantuvat muutamassa minuutissa. Oireita on runsaasti: polttava tunne suussa, nielun kirvely, jano, kielen halvaantuminen, runsas syljeneritys, pahoinvointi, näköhäiriöt, hikoilu ja kutina. Näiden oireiden jälkeen alkaa halvaantuminen jaloista lähtien, lisääntyvä hengenahdistus, sekä ihon sinertäminen. Lopulta kuolema seuraa hengityshalvauksen vuoksi. Sydämen toiminta sekä tajunta pysyvät lähes aina viimeiseen saakka. Antiikin Kreikassa myrkkykatkosta valmistettiin myrkkyjuomaa, jolla surmattiin poliittisia toisinajattelijoita, mm. Sokrates.
• Hullukaali on 2-vuotinen 15–100cm korkea koisokasvi. Sen varsi on pysty, vankka ja tahmeakarvainen. Sen varsilehdet ovat puikeita, isohampaisia ja sepiviä, alalehdet ruodillisia ja pian lakastuvia. Kukat ovat lyhytperäisiä, kellomaisia ja vaaleankeltaisia. Kasvi on harvinainen Etelä-Suomessa, muualla satunnainen. Hullukaali kasvaa usein vanhan asutuksen tai linnoitusten ympäristössä. Suuren siemenmääränsä (keskimäärin 8000 siementä yksilöä kohti) vuoksi se leviää tehokkaasti. Sen siemenet voivat säilyttää itämiskykynsä hyvin kauan: hullukaalin siementen on todettu varmasti säilyttäneen itävyytensä 118 vuotta ja todennäköisesti paljon kauemminkin. Itääkseen siemenet vaativat korkeaa lämpötilaa, ja vähäinenkin varjostus estää itämisen. Kun maata kaivetaan, siemenet heräävät ruususenunestaan. Ensimmäisenä vuotena hullukaali kehittää kookkaan lehtiruusukkeen, joka voi ensi näkemältä tuoda mieleen kaalin – lehtien nystykarvojen tahmeus, silmiinpistävä hapsikarvaisuus ja omituinen tuoksu saa kyllä kasveja tuntemattomankin pian toisiin ajatuksiin. Toisena – ja viimeisenä – elinvuonnaan kasvi kukkii. Tällöin lehtiruusukkeen lehdet ovat lakastuneet. Kellanruskean–mustankirjavat kukat houkuttelevat luultavasti lähinnä raatokärpäsiä pölyttämään kasvia. Parhaimmillaan maljakkomaisissa kodissa kypsyy kymmeniätuhansia siemeniä, jotka karisevat vähän kerrassaan ympäristöön. Koko kasvi on myrkyllinen, mutta erityisen vaarallisia ovat siemenet, joita yhdessä kotahedelmässä voi olla satoja. Kuolettava annos pikkulapselle on vain 15 pientä siementä. Lievä myrkytys aiheuttaa iho-oireita, suuremmista annoksista on seurauksena ensin kasvojen punotusta, myöhemmin pulssin ja hengityksen kiihtymistä, verenpaineen nousua, silmäterien laajenemista, näön hämärtymistä, kuumetta ja hallusinaatioita. Oireet voivat kestää useita päiviä. Koko kasvi sisältää mm. myrkyllisiä tropaniinialkaloideihin kuuluvia hyoskyamiinia, atropiinia ja skopolamiinia, siemenissä vielä joukko vähemmän vaarallisia alkaloideja. Hullukaali olikin keskiajalla myrkynsekoittajien suosikkeja heti ukonhatun jälkeen. Lievä myrkytys aiheuttaa hulluuteen viittaavia oireita. Moni noitarovioilla poltettu nainen oli ehkä käyttänyt hullukaalia. Hullukaalin lääkinnälliset ominaisuudet on tunnettu jo vuosituhansia. Kasvia arvostettiin erityisesti kirurgisissa toimenpiteissä välttämättömänä narkoottisena aineena. Kasvin tehoaineet ovat yhä tärkeitä lääkeaineita: skopolamiinia käytetään matkapahoinvointilaastareissa ja atropiini on puolestaan silmälääkäreiden vakiovarusteita. Kasvin nimen taustalla on monia uskomuksia, mm. ajatus, että Kirke-jumalatar taikoi Odysseuksen miehistön sioiksi hullukaalijuoman avulla.
• Hulluruoho eli okahulluruoho on yksivuotinen 20–120cm korkea koisokasvi. Okahulluruohosta on kaksi muunnosta, valkokukkainen valko-okahulluruoho ja siniviolettikukkainen ja -vartinen ruso-okahulluruoho. varsi on pysty, lehdet tummanvihreät, isohampaiset ja ohuet, kukka on valkoinen tai sinipunainen, 5-10cm leveä, hento ja hieman torvimainen. Hedelmä on piikikäs, iso, ulkoisesti hevoskastanjan hedelmää muistuttava nelilokeroinen kota. Kypsyttyään kota aukeaa paljastaen mustat, litteät ja soikiomaiset siemenet, joita on noin 300. Siemenet itävät noin seitsemässä viikossa. Kasvi haisee pahalta jo matkan päähän. Sen voi tavata satamassa, kaatopaikalla, joutomaalla tai jopa vanhana rohdoskasvina puutarhassa. Hulluruoho kukkii Suomessa heinä–syyskuussa. Koko kasvi on myrkyllinen, erityisesti sen lehdet ja siemenet. Hulluruohon myrkyllisyyspitoisuudet vaihtelevat sekä kasveittain, että saman kasvin eri osien välillä. Hulluruohot sisältävät myrkyllisiä antikolinergisia tropaanialkaloideja kuten skopolamiinia, hyoskyamiinia ja atropiinia. Lapsia on kuollut heidän syötyään 16-100 siementä. 100-125 siemenen syöminen johtaa lapsen kuolemaan kolmessa tunnissa, aikuisen 4-8 tunnissa. Lievempi annos aiheuttaa ihon ja limakalvojen kuivumista, janoa ja nielemisvaikeuksia. Suuremmat annokset aiheuttavat kasvojen punotusta, pulssin ja hengityksen kiihtymistä, verenpaineen nousua, silmäterien laajenemista, eivätkä ne reagoi valoon, näön hämärtymistä ja kahtena näkemistä. Levottomuutta, kiihtyneisyyttä ja tietysti hallusinaatioita. Riittävällä annostuksella seuraa verenkierron pysähtyminen. Oireet voivat miedollakin annostuksella jatkua useita päiviä. Hulluruoho on vanha rohdoskasvi, jonka lehtiä ja siemeniä on käytetty erilaisia valmisteina lääkkeinä. Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa sitä on aikanaan käytetty muun muassa kipulääkkeenä, astmaan ja kouristusten laukaisuun. Kasveista voidaan myös erotella kemiallisesti skopolamiini, jota käytetään esimerkiksi lääkelaastareissa. Hulluruoho on salaperäisyyttä ja jumalten mystiikkaa tihkuva kasvi, jonka läheisyydessä erilaisten luonnonhenkien kerrotaan viihtyvän. Kasviin onkin liitetty myös kyky kommunikoida eläinten kanssa. Vuonna 2013 Suomessa oli harvinainen joukkomyrkytys, kun ulkomailta peräisin olleiden pakastevihannesten joukossa oli hulluruohon siemenkotia.
• Oleanteri on Etelä-Euroopassa ja Lounais-Aasiassa luonnonvaraisena kasvava ainavihanta oleanterikasvi. Luonnonvaraisena se kasvaa yli 6 metriä korkeaksi pystykasvuiseksi pieneksi puuksi tai pajumaiseksi pensaaksi, mutta usein se leikataan matalammaksi pensaaksi. Suomessa se on ruukkukasvi, joka voi kasvaa ruukussa lähes parimetriseksi. Runko on ruskeahko, nuoret oksat ovat helakan vihreitä. Lehdet (n.20cm) ovat kolmen kiehkuroina, kapeansuikeita, nahkeita, keskisuoni selkeä, reunat alaspäin kääntyneitä. kukat kehittyvät edellisen vuoden versoihin. Kukinta-aika keskikesällä. Kukat ovat (n.4cm) viisiterälehtisiä, vaaleanpunaisia, valkoisia tai kellertäviä, ja muodostavat isoja näyttäviä kukintoryhmiä oksien kärkiin. Hedelmä (10–20cm) on palkomainen kota. Koko kasvi sisältää myrkyllisiä aineita. Kasvi sisältää mm. myrkyllistä sydänglykosideihin kuuluvaa oleandriinia. Myrkyt aiheuttavat vatsaoireita, tajunnan tason laskua ja sydämen rytmihäiriöitä. Vain yksi lehti voi jo aiheuttaa myrkytysoireita. Sen kuivatuista lehdistä on Välimerenmaissa valmistettu rotanmyrkkyä.
• Risiini on Intiasta lähtöisin, sieltä ympäri maailmaa levinnyt tyräkkikasvi. Luonnonvaraisena se kasvaa jopa 9 metriä korkeaksi puuksi tai pensaaksi. Suomessa se on 1-vuotinen koristekasvi, joka kasvaa n.150cm korkeksi. Sitä on kasvatettu jo 1700-luvulla Turun akatemian puutarhassa. Sieltä se levisi säätyläisten puutarhoihinja oli 1800-luvulla melko yleinen kartanoiden ja pappiloiden kesäkukkaistutuksissa. Sitä Käytetään ryhminä tai yksittäin puutarhoissa ja pihoilla. Risiinin koristearvo perustuu kasvin pensasmaiseen muotoon ja suuriin lehtiin. Sillä on palmumaiset lehdet, jotka ovat väriltään joko punertavat tai tummanvihreät. Sormiosaisten lehtien halkaisija on jopa 30cm. Risiinin kukat kasvavat 15–60cm pitkinä, pystyinä kukintoina. Kukat ovat pienet ja terälehdettömät. Koristeelliset siemenkodat ovat kypsinä punaruskeita ja ne ovat piikikkäät. Koko kasvi on myrkyllinen, mutta eniten myrkkyä on siemenissä. 5-20 siemenen nieleminen pureskelematta voi olla aikuiselle kohtalokasta. Pureskeltuna riittää 1-2 siementä. Oireina ilmenee mahan ärsytysoireita, maksan ja munuaisten toimintahäiriöitä sekä keskushermosto-oireita. Kasvin kaikkia osia käytetään kansanlääkinnässä mm. kuumeen, päänsäryn ja reumakipujen hoidossa. Siemenistä puristetulla öljyllä on paljon käyttötapoja mm. makeis- ja virvoitusjuomateollisuudessa, ummetuslääkkeenä sekä kosmetiikassa.
• Rohtosormustinkukka on kaksivuotinen 50-150cm korkea ratamokasvi. Kasvi on alkuperäinen Länsi-Norjassa, Britanniassa ja siitä etelään Marokkoon ja Sardiniaan asti. Sitä on vanhana viljelyjäänteenä lähes koko Euroopassa. Se on perinteinen koriste- ja lääkekasvi. Pääasiassa se on vanhojen kartanonpuistojen ja maatalojen pihapiirien viljelyjäänne. Meillä sitä kasvatetaan koristekasvina ja kukkapenkistä se on sitten levinnyt aidan toisellekin puolelle. Sormustinkukka suosii kosteaa meri-ilmastoa. Sitä kasvaa jokseenkin vakiintuneena Ahvenanmaalla, ja maamme eteläosissa sitä tavataan toisinaan luontoonkin villiytyneenä. Kasvupaikkana sillä on kiviset rinteet, metsänreunat, tienvarret, joutomaat ja puutarhat. Ensimmäisenä vuonna se kasvattaa lehtiruusukkeen, joka talvehtii maata vasten. Toisena vuonna nousee komea kukkavana, joka voi olla jopa 150cm korkea. Kukat ovat sormustimen muotoisia kelloja, yleensä purppuranpunaisia, joskus valkoisia. Rohtosormustinkukka leviää voimakkaasti siemenistä. Rohtosormustinkukan maanpäälliset osat ovat hyvin myrkyllisiä. Sen väitetään olevan sydämen toimintaan voimakkaimmin vaikuttava kasvi ja voi pieninäkin määrinä aiheuttaa pahan myrkytystilan, jopa kuolemaan johtavan kammiovärinän. Sormustinkukkaa, lähinnä sen lehtiä, on käytetty alunperin ulkoisesti erilaisten haavaumien ja paiseiden hoitoon, mm. Mustan Surman aikana, sekä sisäisesti vesipöhöön. Myöhemmin, 1700-luvulla, sormustinkukka tuli tutuksi sydänlääkkeenä (rohdosnimellä Digitalis), sen sisältämien myrkkyjen (glykosidit) vuoksi, joka tutkitusti mm. alentaa verenpainetta ja helpottaa rytmihäiriöitä. Digitalis on kuitenkin väärin käytettynä tappavaa, ja sormustinkukan tehoaineita valmistetaankin nykyään synteettisesti sillä kasviaines on myrkkyineen liian vaihtelevaa. Ahvenanmaalla kasvaa harvinaisena rohtosormustinkukan sukulaislaji keltasormustinkukka, joka myöskin rohtosormustinkukan tapaan myrkyllinen. Sormustinkukkamyrkytyksen oireet voivat alkaa vasta usean tunnin kuluttua myrkyille altistumisen jälkeen. Oireita ovat vatsaoireet, keskushermosto-oireina heikkous, päänsärky, värinäön häiriöt, tajunnan heikkeneminen, kouristukset, hallusinaatiot sekä sydämmen rytmihäiriöt, jotka lopulta saattavat johtaa sydänlihaksen halvaantumiseen ja kuolemaan.
• Syysmyrkkylilja eli alastonimpi on monivuotinen 5-40cm korkea myrkkyliljakasvi. Se on luonnonvarainen Keski-Euroopassa. Suomessa sitä kasvaa koristekasvina ja satunnaisena viljelykarkulaisena. Syysmyrkkylilja kasvaa luonnossa niityillä ja kosteilla laitumilla. Sen lehdet ovat parin sentin levyiset, 20-30cm pitkät, olemukseltaan nauhamaiset. Koko lehtiruusuke voi nousta noin neljänkymmenen sentin, harvemmin puolen metrin korkuiseksi. Syksyisin kukinta-aikaan (syyskuun puolella) syysmyrkkyliljan lehdet kuolevat pois ja jäljelle jää ainoastaan kukkavana. Sen pienehköt vaaleanvioletit ja pikarimaiset kukat muistuttavat krookusta. Kukat ovat hentoja ja pitkä- ja hoikkatorvisia ja kaatuvat helposti, mutta niitä on yleensä aika monta, ehkä noin neljästä kahdeksaan kappaletta per mukula. Ja koska mukulat jakaantuvat aika nopeasti, yhdestä syysmyrkkyliljapehkosta nousee helposti useamman kymmentä kukkaa. Mukula on suurehko, tyypillisesti ison tulppaanin sipulin kokoinen tai vähän isompi. Kasvi on kauttaaltaan erittäin myrkyllinen. Kasvin sisältämää myrkyllistä alkaloidia, kolkisiinia, on käytetty pitkään ja käytetään edelleen lääkkeissä. Varsin pieni annos (jopa vähemmän kuin yksi mukula) on syötynä useimmiten jo aikuisellekin tappava. Kolkisiini imeytyy myös ihon läpi aiheuttaen joillekkin jo kosketuksestakin ihoärsytystä.
• Ukonhattu eli aitoukonhattu on monivuotinen 80-120cm korkea leinikkikasvi. Komeita runsaskukkaisia ukonhattuja viljellään yleisesti puutarhoissa koristekasveina, ja niitä tavataan myös viljelykarkulaisena metsiköistä, kaatopaikoilta, joutomailta ja tienvarsilta. Nimensä kasvi on saanut suurien kukkien ylimpien terälehtien hattumaisesta muodosta. Aitoukonhattu on pystykasvuinen, varren yläosa karvainen ja sen versot ovat tummanruskeat. Lehdistö on kiiltävä, tummanvihreä (hieman "muovisen" oloinen). Aitoukonhattu kukkii Suomessa kesäkuusta syyskuuhun. Kukinnan jälkeen kukkiin muodostuu kolme noin 17mm pitkää tuppiloa. Siemenet ovat kooltaan noin 5mm pitkiä. Latvaterttukukinnossa on erikoisen muotoiset, kypärämäiset ja tummansiniset, joskus valkoiset, karvaiset kukat. Aitoukonhatun ohella meillä esiintyy myös risteymäsyntyinen tarhaukonhattu, jonka kukan väri vaihtelee lajikkeesta riippuen valkean ja sinisen kirjavasta sinipunaiseen. Luonnossamme kasvaa näiden lisäksi lisäksi harvinaisena lehtoukonhattu, jonka kukan ylin, kypärämäinen verholehti on selvästi korkeampi kuin sukulaisillaan ja lehdet vähemmän liuskoittuneita. Kaikki ukonhatun osat ovat erittäin myrkyllisiä. Kaikki kasvinosat sisältävät useita myrkyllisiä alkaloideja, kuten akotiinia ja napelliinia. Myrkkyä on eniten juurakossa. Se imeytyy ruoansulatuskanavasta, limakalvoilta ja iholta. Hengenvaarallinen määrä akonitiinia on 3–6mg (1g tuoretta kasvia sisältää 2–20mg akonitiinia). Oireet alkavat 10–20min kuluessa altistuksesta: polttava tunne, kihelmöinti ja tuntoharhat raajojen ääreisosissa sekä nielemisvaikeudet. Hikoilua, vilunväreitä, vatsaoireita, lihaslamaa ja sydämen rytmihäiriöitä voi kehittyä 1–6 tunnin kuluttua kasvin Syömisestä (vaihteluväli minuuteista neljään vuorokauteen). Vaikea myrkytys johtaa kuolemaan sydämen pysähtymisen tai hengityksen lamaantumisen takia. Ukonhattuun ei ole vastamyrkkyä. Ukonhattu on pahan makuinen. muinaisessa Roomassa ukonhattua kuivattiin ja ripoteltiin ruokaan mausteeksi. Sitten ruoka tarjottiin vihamiehelle sovinnon merkeissä. Siitä johtuen ukonhatun viljely kiellettiin vuonna 117 keisari Trajanuksen määräyksestä. Sitä on käytetty myös nuolimyrkkynä.

Kätkö löytyy koordinaateista:
The geocache can be found from the coordinates:

N 60° 22.nnn
E 021° 55.eee

nnn = f-d-c-773
eee = a+b+e+734

Tarkasta geocache.fi:n palvelussa onko ratkaisusi oikea: