Ajoin kotteroni valtavan risukasan kylkeen. Kasa on tehty puusavotan yli jääneistä risuista ja oksista. Sammutin auton ja jäin kameran kanssa odottamaan kasan liepeillä pyrähteleviä pikkulintuja. Loppukesä on otollista aikaa tälle puuhalle.
Mitään ei tapahtunut pitkään aikaan, joten taisin tahtomattani torkahtaa, mikä on tällä ikää ymmärrettävää. Havahduin siihen, että kiusallinen hyönteinen kutitti nenää. Samalla huomasin, että pari nappisilmää tuijotti minua oksien lomasta. Kärppä vaikutti itsekin jotenkin uneliaalta, mikä on täysin sen tapojen vastaista.
Muistelin lämmöllä episodia muutaman vuoden takaa. Kärppä oli napannut ojan pohjalta hirmuisen rotan ja nousi tielle retuuttamaan sitä puolelta toiselle. Rotta vikisi aikansa, mutta pian kärppä raahasi elotonta saalistaan turvaan. Vilkaisin taas risukasaan, mutta kärppä olikin kadonnut. Olisikohan taas aika ottaa spontaanit torkut.
Kirjoittaja tarkkailee lintuja ja muuta luontoa, joskus pieni pilke silmäkulmassa.