Vappua vietetään pian videoyhteydellä – siirretäänkö ylioppilasjuhlat alkusyksyyn?

Juhlat: Keväiset massatapahtumat menivät Helsingissä uusiksi.

Helsingissä vietetään tänä vuonna tyystin toisenlaisia kevään suurjuhlia. Muutoksen kokevat niin Mantan lakitus ja Kaivarin vappupiknik, kuin äitienpäivän ravintolalounaatkin.

Suomen Lukiolaisten Liitto vaatii, että kevään ylioppilasjuhlapäivää ei peruta, vaan siirretään valtakunnallisesti yhdelle ja samalle päivälle esimerkiksi alkusyksyyn.

Perinteinen vasemmistojärjestöjen vappumarssi keskustasta Hakaniemeen peruttiin, kun tieto yli 500 hengen kokoontumisrajoituksista tuli.

– Teimme yhteisen päätöksen, että nyt emme voi marssia järjestää. Onhan tämä kyllä harvinainen vuosi, koska itselläni ei ainakaan ole tiedossa sitä, milloin vappumarssi on viimeksi jätetty pitämättä, kertoo Helsingin sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Laura Ylitalo.

Myös perinteinen Manta-patsaan lakitus jää tällä kertaa väliin.

Parhaimmillaan 80 000 henkeä kerännyt vappulakitus on pitkä perinne, jonka vetovastuu on tänä vuonna Taideyliopistolla.

Ollaan jo mietitty, että oltaisiin kavereiden kanssa videoyhteydessä vappuna.

Vielä ennen pääsiäistä ei lakituksen korvaamisesta ollut tarkkaa tietoa, mutta koko kansa toki pääsee juhliin mukaan.

– Todennäköistä on, että konkreettinen lakitus jää nyt väliin, mutta ainakin virtuaalisesti on mahdollista lakittaa Manta, kertoo Taideyliopiston ylioppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtaja Sini Kaartinen.

Ylioppilaskunta hioo vielä suunnitelmiaan vapun varalle.

Pitopalvelut ovat joutuneet koronatilanteen vuoksi laittamaan lappuja luukulle.

Eerikinkadulla toimivan Capital Cateringin tilauskanta on kutistunut merkittävästi koronaepidemian vuoksi.

– Käytännössä kaikki tilaisuudet on tältä keväältä peruttu, kertoo ravintoloitsija Erkki Lahti.

– Juuri ennen pääsiäistä peruttiin myös toukokuun tapahtumia ja esimerkiksi äitienpäivälounaat kuuluivat niiden joukkoon, Lahti mainitsee.

Kevään suurten juhlien peruminen on synnyttänyt Helsingissä uudenlaisia yhdessä olemisen muotoja.

Esimerkiksi Vuosaaressa asuva Timo Nieminen on suunnitellut ystäviensä kanssa pitävänsä vappujuhlat tänä vuonna virtuaalisesti.

– Ollaan jo mietitty, että oltaisiin neljän tai viiden kaverin kanssa videoyhteydessä vappuna. Voitaisiin siinä ottaa vähän simaa ja jutustella samalla tavalla kuin normaalisti oltaisiin meidän olohuoneessa, Nieminen kertoo.

– Näin on pakko toimia, koska ei voi tietää, kuka on koronan kantaja ja kuka ei.