Tiede | Läheiset ihmissuhteet ja vapaaehtoistyö lisäävät elämän merkityksellisyyttä – "Tärkeintä on tulla nähdyksi ja kuulluksi", aihetta tutkinut Kaarina Mönkkönen sanoo

Mikä tekee elämästä merkityksellistä ja arvokasta? Tämä on kysymys, jota dosentti ja yliopistonlehtori Kaarina Mönkkönen kannustaa pohtimaan – ja ennen kaikkea kysymään muilta.

Mönkkönen johtaa tutkimusryhmää, joka selvitti vuosina 2018–2019 ihmisten merkityksellisyyden ja arvokkuuden kokemuksia. Aiheesta on tekeillä Gaudeamuksen kustantama Arvoa ja arvottomuutta -kirja.

Mönkkösen mukaan suorittaminen tai korkea palkkataso eivät näyttäisi lisäävän elämän merkityksellisyyttä. Sen sijaan merkityksellisyyden ja arvokkuuden kokemuksia syntyy, kun ihminen on osa yhteisöä.

– Tätä käsitystä tukevat myös aiemmat tutkimukset. Erityisen tärkeää on tulla nähdyksi ja kuulluksi. Oli kyse sitten työyhteisöstä tai kohtaamisesta sosiaali- ja terveyspalveluissa, Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksella työskentelevä Mönkkönen täsmentää.

Arvostus yhteisössä koetaan useimmiten merkityksellisemmäksi kuin henkilökohtainen menestys tai päämäärä. Tutkimusryhmän mukaan vastaukset kertovatkin tarinaa siitä, että ihmisenä olemisen ydin 2020-luvun Suomessa on kytköksissä toisiin ihmisiin.

Myös henkilökohtaiset unelmat ja tavoitteet muodostuvat yhteydessä muihin.

Erityisen tär­keää on tulla nähdyksi ja kuulluksi.

Kaarina Mönkkönen

– Tämä haastaa vallalla olevaa ihmiskuvaa. Viime vuosina myös julkisuuspuhe on ruokkinut ajatusta, jossa nykyihmiset ovat yksilökeskeisiä ja itsekkäitä, Mönkkönen sanoo.

Mönkkönen korostaa, että tyytyväisyys ja merkityksellisyyden kokeminen ovat kaksi eri asiaa. Vaikka ihminen olisi tyytymätön esimerkiksi pieneen palkkaansa tai asuntoonsa, se ei välttämättä vaikuta siihen, kuinka merkitykselliseksi tai arvokkaaksi hän elämänsä kokee.

Yksi tutkimuksen mielenkiintoisimmista havainnoista oli se, että yksinhuoltajat kokivat elämänsä keskimääräistä merkityksellisemmäksi. Keskeinen syy oli suhde lapseen tai lapsiin.

– Yksinhuoltajat voivat olla talou­dellisesti muita huonommassa asemassa. Monilla voi olla tyytymättömyyttä elämään, mutta silti he antoivat korkeita arvoja elämän merkityksellisyydelle, Mönkkönen avaa.

Myös vapaaehtoistyön tekeminen näyttäisi lisäävän elämän merkityksellisyyttä ja arvokkuutta.

Yksinhuoltajat voivat olla talou­dellisesti muita huonommassa asemassa. Monilla voi olla tyytymättömyyttä elämään, mutta silti he antoivat korkeita arvoja elämän merkityksellisyydelle.

Kaarina Mönkkönen

Mönkkönen muistuttaakin, ettei palkkatyön tekeminen ole ainut vaihtoehto arvokkaaseen elämään. Oleellista on löytää paikka, jossa saa mielekkäitä ja kiinnostavia haasteita.

– Usein ajatellaan, että ilman työtä elämä olisi jotenkin vähemmän arvokasta. Meillä on kuitenkin paljon työttömiä ja erilaisia ihmisryhmiä, jotka eivät ole aktiivisessa palkkatyössä. Silti heidän elämässään on merkityksellisiä asioita, ja se on ihan yhtä arvokasta kuin työssä käyvien ihmisten.

Mönkkönen toivoo, että mitattavien asioiden sijaan puhuttaisiin nykyistä enemmän merkityksellisyydestä. Suorittamisen ja tehokkuuden ilmapiirissä iso osa ihmisistä jää hänen mukaansa näkymättömäksi.

– On selvää, että työelämässä kasvavia vaatimuksia ei voi täyttää, jos maksimaalinen teho joko iän tai elämäntilanteen vuoksi laskee.

Mönkkösen mukaan tutkimusryhmä halusi välttää kuplautumista ainoastaan hyvin pärjäävien näkökulmaan. Siksi aineistoa kerättiin muun muassa Sirkkulanpuiston toimintayhdistyksen kohtaamispaikka Keltsusta Kuopiossa.

Keltsun tavoitteena on tarjota heikoimmassa asemassa oleville väestöryhmille turvallinen yhteisö.

– Tällaiset paikat vahvistavat ihmisen arvokkuutta vaikeasta elämäntilanteesta huolimatta. Esimerkiksi monet päihderiippuvaiset pysyvät kuivilla siksi, että he löytävät merkityksen yhteisöstä. Tämä porukka tulee harvoin esille valtavirtapuheessa.

Merkityksellisyyttä ei tule välttämättä pohdittua kovin tietoisesti.

Arvoa ja arvottomuutta -tutkimus tehtiin jo ennen korona-aikaa. Mönkkönen kuitenkin huomasi, että pandemia nosti elämän merkityksellisyyden kysymykset ihmisten silmien eteen uudella tavalla. Ne alkoivat myös kiinnostaa tutkijoita entistä enemmän.

Ihmiset ehtivät koronarajoitusten aikana pysähtyä merkityksellisten asioiden, kuten perheen tai muiden tärkeiden ihmissuhteiden, äärelle. Myös solidaarisuus ja auttamisen halu nousivat esiin etenkin pandemian alussa. Naapuriapu vahvistui, ja riskiryhmiä suojeltiin.

Toisaalta Mönkkönen koki itse ahdistusta koronan ensimmäisen aallon aikana, eikä hän suinkaan ollut ainut. Hän uskoo tämän johtuneen muun muassa siitä, että ”horisontti” peittyi pandemian alle.

– Kun tarpeeksi kauan katsoin koronauutisia aamusta iltaan, ahdistus lisääntyi. Ei ollut tietoa siitä, milloin voi tehdä seuraavan siirron tai suunnitelman.

Yhteisöllisyyden ja kannattelevien ihmissuhteiden lisäksi horisontti onkin Mönkkösen mukaan yksi elämän merkityksellisyyttä vahvistavista asioista.

– Se pitää meidät psykologisesti hengissä.

Tutkimuksessa selvitettiin myös arvokkuuden loukkauksia. Kaarina Mönkkösen mukaan vastauksissa korostuivat työelämään liittyvät arvottomuuden kokemukset. Tämä johtuu muun muassa siitä, että työtä ei arvosteta tai esihenkilöt eivät kuuntele ja anna tunnustusta osaamisesta.

– Moniko esihenkilö on kysynyt alaiseltaan, miten merkitykselliseksi ja tärkeäksi koet työsi, ja mikä sinulla on tässä se juttu? Näitä asioita pitäisi pohtia enemmän, Mönkkönen painottaa.

Myös tunnustuksen saaminen omasta osaamisesta on työn merkityksellisyyden kannalta oleellista. Mönkkösen mukaan osaamisella ei ole oikeastaan mitään merkitystä, jos kukaan ei sitä noteeraa.

– Moni tutkimuksen vastaaja kuvasi myös tilanteita, joissa resurssien puute tai jatkuvat muutokset estävät tekemästä hyvää työtä. Palkka ei sen sijaan ollut työn merkityksellisyyden kannalta tärkeä asia.

Hyvin harva tutkimuksen vastaajista pohti perhe- ja lähipiirissä tapahtuvia ikäviä kokemuksia. Perhe ja lähisuhteet olivatkin pääasiassa arvokkuutta ja merkityksellisyyttä lisääviä asioita.

Tutkimukseen osallistuneilla työttömillä ihmisillä arvottomuuden kokemuksia oli Mönkkösen mukaan erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden kohtaamisissa.

Mönkkönen on tehnyt pitkään vuorovaikutustutkimusta sekä kouluttanut sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita ja ammattilaisia. Hän toivoo, että ihmisten kohtaamista pystyttäisiin parantamaan kaikissa julkisissa palveluissa.

– Esimerkiksi vammaiset ihmiset olivat saaneet ikävää kohtelua tai heidät oli jopa ohitettu. Joillakin oli ikäviä kokemuksia oman lapsen neuvolasta tai muista peruspalveluista. Loukkaavat kohtaamiset painuvat valitettavasti hyvin mieleen.