Anna-Mari Kaskisella on monenlaisia joulumuistoja. Australian-vuosiin liittyy muun muassa kynttilöiden taipuminen lämpimässä säässä.
Jouluna he kaikki ovat täällä, he kaikki, joita rakastimme niin. Näen tutut valokuvat kaapin päällä, ja muistot laskeutuvat sydämiin...
Runoilija, kirjailija Anna-Mari Kaskisen, 63, sanoitus julkaistiin vuosi sitten Kauneimmat joululaulut -vihkossa. Sanoihin kiteytyy ajatus, että jouluna läsnä ovat hekin, jotka ovat jo tästä maailmasta lähteneet.
– Isäni oli oleellinen osa joulua, samoin mieheni isä ja tyttäremme kummisetä. Heidän läsnäolonsa tuntee yhä vahvasti.
Isä voi tulla mieleen tutusta laulusta. Joululaulujen laulaminen on Kaskiselle tärkeä perinne. Äiti oli lastentarhanopettaja ja isä kuoroharrastaja, joten lapsuudenkodissa laulettiin paljon.
Omassa perheessään Kaskinen on saanut nauttia lastensa soitosta eri instrumenteilla. Lapsista Elias Kaskisesta on tullut ammattilaulaja ja -lauluntekijä.
Kaskisilla on tapana kutsua joulupöytäänsä vieraita, joilla ei olisi muuta paikkaa. Joulun ei tarvitse olla vain ydinperheen juhla.
Juhla tulee uudella tavalla rikkaaksi, kun kutsuu yhteen erilaisia ihmisiä ja heitä, jotka viettäisivät joulun yksin.
Anna-Mari Kaskinen
– Juhla tulee uudella tavalla rikkaaksi, kun kutsuu yhteen erilaisia ihmisiä ja heitä, jotka viettäisivät joulun yksin.
Viime vuoden ensimmäistä koronajoulua Anna-Mari Kaskinen muistelee hiukan surullisin miettein. Perheen ulkopuolisia vieraita ei voinut kutsua. Oma perhe oli koolla turvavälein.
Yhteisöllisistä jouluista ja vieraanvaraisuudesta Anna-Mari Kaskinen sai kokemusta jo nuorena maailmalla. Hänet valittiin 16-vuotiaana Kanadaan kansainväliseen kouluun kahdeksi vuodeksi. Ensimmäisen joulun hän vietti huonetoverinsa perheen luona.
– Pakkasta oli 40 astetta, kylmä suomalaisellekin tytölle. Oli ihana päästä ystävän kotiin, eikä tarvinnut jäädä koululle.
Seuraavan joulun Kaskinen vietti toisen koulutoverinsa luona San Franciscon lämmössä.
Nuorena äitinä Kaskinen totutteli jouluihin Australiassa. Hänen miehensä työskenteli pappina aluksi Melbournessa neljä vuotta. Perheen toinen lapsi syntyi Australiassa.
– Joululämpötilat olivat sellaiset, että kynttilätkin taipuivat. Ensimmäisenä jouluna kuuntelin suomalaisia joululauluja verhot ikkunoiden edessä päästäkseni joulutunnelmaan. Tuntui hyvältä, kun eräät meitä vanhemmat seurakuntalaiset kutsuivat meidät jouluna luokseen.
Myöhemmin Kaskiset viettivät vuoden Sydneyssä. Australiassa kauneimpia joululauluja laulettiin puistopiknikillä kynttilät kädessä.
Ennen joulunpyhiä Kaskinen – jolla ei ole ajokorttia – on kulkenut Lohjan, Helsingin ja Turun väliä. Hän on ehtinyt viettää joulua jo monta kertaa ja monen ihmisen kanssa.
– Pappisperheessä on sellaista, Kaskinen toteaa.
Hänelle rakas perinne on Vivamon Raamattukylän jouluvaellus Lohjalla. Viime vuoden koronarajoituksissa se peruttiin. Tänä vuonna ulkoilmaesitykset, joita oli toistakymmentä, saatiin järjestettyä.
Kaskinen on näytelmän käsikirjoittaja. Hänellä on siinä rooli suurperheen äitinä.
– Nuorin tyttäreni oli mukana ensimmäistä kertaa kaksivuotiaana. Tänä vuonna hän esitti Mariaa.
Jouluaattona Kaskisen miehellä on usein vielä töitä Helsingissä. Kaskiset menevät aattoiltana mieluusti huokaisemaan valmiiseen joulupöytään Vivamossa. Oma joulupöytä valmistetaan joulupäiväksi, jolloin paikalla ovat myös lapset, äiti ja anoppi.
Aattoaamun perinteeksi on muodostunut ystäväperheen kahvittelu Kaskisen kotona. He tuovat lahjat koko perheelle koiraa myöten.
Kaskisella on riittänyt kirjoitustöitä, mutta draamaprojektit vähenivät toissa kesänä. Hän päätti silloin tehdä joka viikko laulun. Teksteistä on ilmestynyt kirja Voimalauluja pyhään ja arkeen.
Kuluvana vuonna Kaskiselta on ilmestynyt kaksi muutakin kirjaa. Kiitos kun olet -kirjan runoissa kiitetään ihmisiä eri tilanteissa. Kuin lapsesi olisi hän sisältää runoja ja mietteitä lapsuudesta ja vanhemmuudesta. Kaskinen lahjoittaa osuutensa kirjan tuotosta Suomen Lähetysseuran lapsi- ja nuorisotyöhön.
Lähetysseuralla on merkittävä rooli siinä, että Kaskinen ryhtyi kirjoittamaan lauluja. Kesällä 1981 Lähetysseura tilasi häneltä ja Pekka Simojoelta gospelmessun ja muutamaa vuotta myöhemmin musikaalin Finlandia-taloon.
– Olimme nuoria mutta saimme tehdä tosi isoja juttuja. Laulujen tekemistä oppii tekemällä.
Kun Kaskiselta pyydettiin uusia lasten ja nuorten virsiä vuoden 1986 virsikirjaan, hän sai neuvoja virsirunoilija Anna-Maria Raittilalta.
– Hän opasti käyttämään virsissä kirjakieltä ja sanoi, että virsirunoissa kannattaa jättää nokkelimmat riimit käyttämättä, jotta sisältö saa tärkeimmän painoarvon.
40 vuoden aikana Kaskinen on kirjoittanut paljon. Palautettakin on tullut runsaasti.
– On arvokasta, kun kuulee, että jokin teksti on vaikkapa lohduttanut ihmistä.
Joskus teksteillä voi auttaa muita konkreettisesti. Esimerkiksi Kaskisen runopalvelun tuotto meni World Visionille. Ihmiset tilasivat runoja ristiäisiin, häihin tai ystäville ja maksoivat järjestölle haluamansa summan.
– Eräs soittaja kertoi puolisonsa juuri kuolleen ja pyysi runoa perheen lohduksi. Ne ovat tilanteita, joissa toivoo löytävänsä oikeat sanat.
Miehensä Kaskinen tapasi aikoinaan Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa 19-vuotiaana.
– Meillä on ollut pitkä yhteinen matka. Olemme tunteneet toistemme elämästä ihmisiä, jotka ovat syntyneet kolmella eri vuosisadalla.
Yksi tällainen ihminen oli esimerkiksi runoilija Aaro Hellaakosken leski Lempi Hellaakoski, joka oli nuoren Anna-Mari Kaskisen vuokraemäntä Helsingissä.
– Hän oli syntynyt 1800-luvun puolella. Mieheni siunasi hänet hautaan.
Lapsiperheaikaa Kaskinen sanoo viettäneensä vuodesta 1984 tämän vuoden kevääseen, kun kuopus täytti 18 vuotta.
– Lasten ja nuorten kulttuuri muuttuu nopeasti. Olen pystynyt seuraamaan sitä pitkään, vaikka kuopus välillä hymähtää hellämielisesti ja kutsuu minua boomeriksi.
Kaskinen on huomannut, että korona-ajan yksinäisyyden kokemuksista ja rankkuudesta huolimatta ihmisissä on herännyt valtava auttamisenhalu.
– Uudenmaan sulun aikana emme päässeet äitini luo Turkuun. Samasta kerrostalosta kaksi ihmistä tarjoutui hakemaan äidin kauppaostokset. Lohjallakin ihmiset ovat auttaneet. Vapaaehtoiset ovat kuljettaneet kauppakasseja, ja diakoniatyö on ollut merkittävässä roolissa.
Moni on tänäkin jouluna tahtomattaan yksin. Kaskinen muistuttaa, että joulun aikaan esimerkiksi kirkolla on tarjolla keskusteluapua.
– Voi myös mennä joulukirkkoon tai kokea yhteisöllisyyttä osallistumalla joulunajan tilaisuuksiin radion tai television välityksellä. Ehkä voisi soittaa ihmiselle, johon ei ole ollut pitkään aikaan yhteydessä tai kutsua naapurin kylään.
Kaskiselle uskonnollinen vakaumus tuo turvallisuuden tunnetta. Hänestä joulun sanoma on itsessään maailmaa yhdistävä viesti. Yksinkin ollessaan voi kokea, että Jumala on läsnä.
– En kuitenkaan halua väheksyä yksinäisyyden kokemusta, se voi olla viiltävää. Arvostan tahoja, jotka pyrkivät lievittämään ihmisten yksinäisyyttä.