Koe syksyn väriloisto - lähde suositulle ruskamatkalle

Page author

kirjoittanut Hertz - 17 September 2018

Kesä on jäänyt taakse, illat pimenevät ja ilmat kylmenevät - nämä tekijät yhdessä saavat Suomessa aikaan syksyisen ruskan väriloiston. Mitä kylmempi ja kuivempi ilma, sitä loisteliaampi on ruska. Ruska käynnistyy varpukasvien maaruskana, josta ruskan väriloisto siirtyy hiljalleen lehtipuihin.

Kaunis ruska on monien suosikkiasia syksyssä, ja viime vuosina suosiotaan ovat kasvattaneet ruskamatkat. Ruskasta voi nauttia vaikka omalla takapihalla tai puistossa kaupungin keskellä, mutta varsinaiset ruskamatkat sijoittuvat yleensä kansallis- ja luonnonpuistoihin. Kaikista kaunein ruska löytyy Suomesta perinteisesti Lapista.

Autonvuokraus sopii hyvin vapaa-ajalle, lomille ja vaikka ruskamatkan kulkuneuvoksi. Auton voi vuokrata kätevästi viikonlopun ajaksi tai vaikka koko syysloman ajalle. Syksyinen automatka on elämys itsessään ja ruskaa voi ihailla jo matkalla autosta.

Autolla liikuttaessa on myös itselle mieluisan reitin suunnittelu helpompaa ja jos näet kesken reissun kiinnostavan kohteen, on suunnitelmia helppo muuttaa. Auto tarjoaa vapautta ja rentoutta omaan arvokkaaseen vapaa-aikaan. Suomen kansallispuistot myös tarjoavat pääsääntöisesti helpon pääsyn autolla ja tilavat parkkipaikat, joista on helppoa lähteä patikoimaan.

Lapin ruska-aika alkaa syyskuun alusta ja jatkuu säistä riippuen jopa lokakuun alkuun. Kuusamon alueella paras ruska-aika alkaa myöhemmin, syyskuun puolivälin jälkeen. Oulun ja Kajaanin korkeudella ruskahuippu koetaan syyskuun lopussa, kun taas Suomen lounais- ja etelärannikolla ruskaretkistä voi nauttia vielä lokakuun puolivälin jälkeenkin.

1. Ruskavaellus

tarjoaa iloa niin henkisesti kuin fyysisesti: reipas vaellus, raikas ulkoilma ja kaunis luonto ympärillä. Kunto kohoaa kuin huomaamatta, kun vaeltaa kauniissa ympäristössä. Ruskamatkaan voi yhdistää myös muita syksyisiä aktiviteetteja kuten sienestys ja marjastus.

Syksyinen lappi tarjoaa myös toisenlaista väriloistoa. Monet yhdistävät revontulet talveen, mutta todellisuudessa revontulia nähdään paljon juuri alkusyksyn pimeinä öinä, jopa enemmän mitä talvikuukausien aikana. Syksy on talvea parempaa revontuliaikaa myös siinä mielessä, että maa on vielä musta ja lumesta aiheutuva hajavalo on vähimmillään.

Tässä viisi kohdetta Suomesta, joihin voi suunnata rentouttavalle ruskamatkalle.

1. Saariselkä

Saariselkä on Inarin, Savukosken ja Sodankylän kuntien alueella sijaitseva tunturijono ja erämaa-alue. Sieltä löytyvät Urho Kekkosen kansallispuisto sekä Lemmenjoen kansallispuisto tarjoavat erinomaiset puitteet ruskaretkille ja -vaelluksille. Saariselän alueella on merkittyjä reittejä yhteensä noin 200 kilometriä ja sopiva reitti löytyy varmasti jokaiselle. Saariselkä sijaitsee syvällä Lapissa kaukana asutuksesta, ja monien mielestä parhaan ja autenttisimman Lappi-kokemuksen saa juuri Saariselällä.

Saariselän alueelle pääsee autolla valtatietä 4 (E 75) pitkin etelästä ja pohjoisesta. Ivalosta Saariselän matkailukeskuksen keskustaan on matkaa nopin 30 km ja etelän suunnasta tultaessa Rovaniemeltä matkaa Saariselälle on n. 260 km. Hertzin autonvuokrauspisteet löydät niin Ivalon kuin Rovaniemenkin lentokentiltä, tai Hertzin kahdesta muusta Rovaniemen toimipisteestä rautatieasemalta tai Koskikadulta.

2. Pyhätunturi

Pyhätunturin Pyhä-Luoston kansallispuiston reitit soveltuvat hienosti päiväretkeilyyn. Pyhän alueella järjestetään ruska-aikaan myös paljon erilaisia tapahtumia kuten suosittu pyöräilyä, patikointia ja melontaa sisältävä Ruska Race.

Pyhä-Luoston kansallispuistosta löytyy myös Suomen syvin kuru, 220 metriä syvä Isokuru. Korkein huippu vastaavasti on 540 metriä korkea Noitatunturi, jonne johdattelee vaativa mutta antoisa reitti. Noitatunturin päältä on upeat maisemat lähiympäristöön.

Pyhä sijaitsee keskellä Lappia Pelkosenniemen kunnassa, lähellä Rovaniemen ja Kemijärven kaupunkeja. Jos paikalle saapuu pohjoisen suunnasta, kannattaa tieksi valita tunturitie, joka on tunturihuippujen vierellä kulkeva maisemareitti.

3. Tammisaari

Raaseporissa, lähellä Tammisaaren keskustaa sijaitsee Suomen oloissa ainutlaatuinen puistoalue, Ramsholmen. Se käsittää 55 hehtaaria jalopuuvyöhykettä, joka on niin kasvistoltaan kuin eläimistöltään Suomessa uniikki. Vastaavia alueita varten tulee yleensä lähteä Suomen rajojen ulkopuolelle, esimerkiksi Etelä-Ruotsiin.

Ruskavaeltajan näkökulmasta Ramsholmenin alue on suoranainen paratiisi. Muutaman kilometrin mittaisella luontopolulla voi nähdä Suomessa harvinaisia puulajeja kuten saarnin, kynäjalavan, lehmuken ja pinjan upeassa väriloistossa. Alueella liikkuminen onnistuu hyvin myös rattaiden tai pyörätuolin kanssa. 

Raasepori sijaitsee noin Helsingin ja Turun puolivälissä, ja ajomatka kummastakin kaupungista kestää noin tunnin. Ramsholmenin puistoalueen osoite on Ramsholmen, 10600 Tammisaari.

4. Ruka-Kuusamo

Ruka on perinteinen ruskamatkakohde, ja sieltä löytyvä Karhunkierros on Suomen kirkkaasti kuuluisin vaellusreitti. Karhunkierroksen kokonaispituus on 80 kilometriä ja koko reitin vaeltaminen kestää 3-7 päivää vaeltajan kunnosta riippuen.

Alueelle voi toki tehdä myös lyhyempiä vaellusretkiä. Rukan tunturialueelta löytyy erimittaisia, vaikeusasteeltaan erilaisia vaellusreittejä niin perheille kuin kokeneillekin retkeilijöille. 

Suorin tie Rukalle Etelä-Suomesta alkaen läpi Suomen on viitostie, ja esimerkiksi Helsingistä lähdettäessä ajettavaa kertyy reilu 800 km. Parkkitilaa löytyy ympäri Rukatunturia, tosin ehdottomasti helpoin pysäköintipaikka on Rukan maanalainen parkkihalli. Jos matkustat Kuusamoon lentäen, auton voi vuokrata kätevästi Kuusamon lentokentältä.

5. Nuuksio, Espoo

Vihdin, Espoon ja Kirkkonummen alueelle levittäytyvä Nuuksion kansallispuisto on pääkaupunkiseutulaisille helppo retkikohde. Kahdesta kahdeksaan kilometriin pitkät luontopolut ovat ihanteellisia valintoja lyhyelle päiväretkelle.

Nuuksiossa voi kuitenkin viihtyä pitempäänkin, pisin merkitty reitti on reilut 110 kilometriä. Yksi suosituimpia reittejä on 17 kilometrin mittainen Siikajärvi-Salmen reitti, jonka varrella ehtii ihastella kaunista ruskan kyllästämää metsämaisemaa yllin kyllin.

Nuuksion kansallispuisto sijaitsee vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, ja perillä voi pysäköidä useampaankin eri paikkaan. Ennen matkaan lähtöä kannattaakin hieman tutustua alueen karttaan ja päättää mahdollisesti jo etukäteen minkä reitin valitsee kuljettavakseen.

Lue myös:

Auto alle ja vaeltamaan: https://www.hertz.fi/p/hertzin-matkassa/auto-alle-ja-vaeltamaan

Vauvan kanssa nuuksion kansallispuistossa: https://www.hertz.fi/p/hertzin-matkassa/vauvan-kanssa-nuuksion-kansallispuistossa