Mikä mahtaa olla in?
Toimittajat rakastavat toisinajattelijoita ja vastavirtaan kulkijoita. Ja sellaisiahan on Suomi täynnä, jos kaupunkilaistoimittaja vain uskaltautuu kurkkaamaan omasta kuplastaan ulkomaailmaan.
Olavi Seppäsen Trendikästä, ei kiitos! on kömpelöstä nimestään huolimatta pieteetillä tehty kymmenosainen sarja nuorista aikuisista, jotka ovat tehneet elämässään epätavallisia, usein arvoperustaisia valintoja.
Sarjassa kuullaan esimerkiksi totaalikieltäytyjää, konservatiivikristittyä, palkkatöistä kieltäytyvää sekä venäjän kielen ja kulttuurin ystävää. Osa haastateltavista on pyydetty mukaan epätrendikkään tai kaupunkilaisesta vinkkelistä suorastaan eksoottisen ammattinsa takia, kuten kalastaja Karoliina Lehtimäki ja lihakarjan kasvattajaksi ryhtynyt Susanna Valtonen.
Osa nuorista kokee itsekin olevansa marginaalissa, osa ei. Esimerkiksi herätyskristillinen Karoliina Rauhio-Pokka huomauttaa osuvasti, että vaikka konservatiivikristityt edustavat nykyisin varsinkin eteläisessä Suomessa vähemmistöä, niin globaalissa katsannossa selvä enemmistö kristityistä on hyvinkin vanhoillisia.
Venäjän kieltä ja kirjallisuutta opiskeleva Santeri Leinonen puolestaan uskoo, että Venäjän kielen taidolla ja kulttuurin ymmärtämisellä on nykytilanteessa uudenlaista, turvallisuuspolitiikkaan kytkeytyvää kysyntää, vaikka yhteydet itärajan yli ovat lähes täysin katkenneet.
Kiinnostavia ajatuksia on myös totaalikieltäytyjä ja antimilitaristi Mitja Jakosella, joka kokee taistelevansa suomalaisten nuorten itsemääräämisoikeuden puolesta. Jakonen ihmettelee puheita siitä, että aseistakieltäytyjät pelaisivat jotenkin Venäjän pussiin, koska ainakin Jakonen itse vastustaa ankarasti Venäjän militarismia ja aggressiivista ulkopolitiikkaa.
Podcastin viimeisessä osassa selviää, miksi Seppänen on sarjansa tehnyt. Itsensä haastatteleminen on vaikea laji, jossa Seppänen ei ihan yllä samalle tasolle kuin Paavo Väyrynen taannoisessa tv-sarjassa Me, Myself and I.
Seppänen osaa äänittää erinomaisen hyvin, mutta jostain syystä hän käyttää tilanneäänityksiä hyvin niukasti. Näytä, älä kerro, on vanha käsikirjoittajien ja ohjaajien viisaus. Se pätee myös audiotuotannoissa.
Trendikästä, ei kiitos! Yle Areena.
Suuria kertomuksia uusiksi
Elokuva- ja musiikkiteollisuus ovat aina osanneet kierrättää ja versioida vanhoja teoksia, olipa kierrätykseen sitten taiteellisia perusteita tai ei. Mutta on sitä kirjallisuudessakin osattu.
Silvia Hosseini
Silvia Hosseinin valaiseva Kirjallisuuden myytinmurtajat -sarja keskittyy uudelleenkirjoituksiin, jotka ovat olleet tarpeellisia ja joskus suorastaan välttämättömiä. Hyvänä esimerkkinä Daniel Defoen vuonna 1719 julkaisema Robinson Crusoe, jonka maailmankuva on nykyistä muotitermiä käyttääkseni ongelmallinen. Alkuteoksen kolonialismin läpitunkemassa maailmassa niin luonto kuin paikalliset ihmisetkin kuuluvat itsestäänselvästi valkoiselle miehelle. Niinpä myös Robinsonin autiolla saarella tapaama Perjantai mukautuu nöyrästi länsimaisiin arvoihin ja opettelee jopa englannin kielen.
Hosseini keskustelee Robinson Crusoen pohjalta tehdyistä onnistuneista uudelleenkirjoituksista tietokirjailija Veikka Lahtisen kanssa.
Ainakin länsimaissa eniten versioitu kirjaklassikko on kuitenkin Uusi testamentti, jonka pohjalta on tehty varovaisestikin arvioiden satoja uudelleenkirjoituksia. Kirjallisuuden väitöskirjatutkija Ville Hämäläinen sanoo, että Uuden testamentin evankeliumit on kirjoitettu niin tiiviisti, että ne suorastaan kutsuvat kaunokirjallisuutta täyttämään tarinan aukkoja. Ja onhan Jeesuksen tarina kerrottu jo alun perinkin neljänä eri versiona, joissa on erilaisia painotuksia ja osittain myös erilaisia tapahtumia.
Suomalainen kirjallisuus ei ole tässä podcastissa kovin suuressa roolissa, mutta yksi jakso on sentään omistettu Aleksis Kiven Seitsemälle veljekselle, josta on myös tehty omat uudelleenkirjoituksensa, kuten Riina Katajavuoren satiirinen Wenla Männistö.
Nuoren Voiman julkaisema Kirjallisuuden myytinmurtajat on saanut apurahoitusta useammastakin lähteestä, mikä on ilahduttavaa. Ilman apurahoitusta kun on kovin vaikeaa tehdä tällaista sivistävää laatutuotantoa pienessä maassamme.
Kirjallisuuden myytinmurtajat. Kuunneltavissa eri podcastpalveluissa.
Pallo pyörii taas
Janne Oivio
Kotimainen jalkapallokausi on taas pyörähtänyt käyntiin, mutta ongelmat ovat samat kuin aina ennenkin: Sarjat ovat heikkotasoisia, yleisöä käy vähänlaisesti, ja seurojen talous perustuu liiaksi toiveajatteluun. Eikä maajoukkueillakaan kovin hyvin suju.
Olosuhteisiin on sentään vähitellen saatu parannusta. Tästä viimeisenä esimerkkinä upouusi Tammelan jalkapallostadion Tampereella.
Pallokerho-podcast on tarjonnut asiallisen analyyttistä jalkapallokeskustelua jo vuodesta 2015 lähtien. Tätä kirjoitettaessa uusimmassa jaksossa pohdiskellaan juontaja Janne Oivion johdolla Huuhkajien päävalmentajakysymystä. Jo seitsemän vuotta miesten maajoukkuetta valmentaneen Markku Kanervan tilanne on mielenkiintoinen. Mies itse ilmeisesti haluaisi jatkaa päävalmentajana, mutta asiantuntijoiden piirissä vallitsee konsensus siitä, että uutta verta kaivattaisiin kipeästi. Kukaan ei vain tunnu keksivän, kuka olisi sellainen Kanervaa parempi vaihtoehto, johon Palloliitolla olisi varaa.
Pallokerho keskittyy kotimaiseen jalkapalloon, lähinnä miesten Veikkausliigaan ja miesten maajoukkueeseen. Naisten jalkapallosta ei kovin usein puhuta, joskin naismaajoukkueen eli Helmareiden asiat nousevat silloin tällöin keskustelunaiheiksi.
Ennen koronavuosia Pallokerho nauhoitettiin yleensä studio-olosuhteissa, mutta sittemmin etäyhteydet ovat valitettavasti jääneet tämän podcastin pysyväksi paheeksi.
Pallokerho. Supla.
Aidon polveilevaa keskustelua
Tuomas Enbuske on hämmästyttävän tuottelias podcastaaja, häneltä kun tuntuu tulevan uusi podcast muutaman kuukauden välein.
Viimeisin Enbusken hengentuote on maaliskuun alussa alkanut Suomen nostatus. Tällä kertaa Enbusken keskustelukumppanina on Otto Juote.
Herrojen pöydällä on suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten abortti, eutanasia, kuolemanrangaistus tai Suomen väestökato.
Keskustelu on aitoa ja polveilevaa, ei mitään läpeensä käsikirjoitettua keskusteluperformanssia.
Enbuske on henkisesti ja mitä ilmeisimmin myös taloudellisesti riittävän riippumaton, jotta hän uskaltaa lausua epäsuosittuja ja epäkorrektejakin mielipiteitä.
Enbusken tapaan myös Juote pitää konservatismia suuressa arvossa, vaikka molemmilla miehillä on yksittäisissä asioissa hyvinkin liberaaleja näkemyksiä.
”On suuri siunaus, että muut ihmiset eivät ole sellaisia kuin minä olen”, Juote kiteyttää.
Suomen nostatus. Kuunneltavissa eri podcastpalveluissa.
Valokuvista pintaa syvemmältä
Kuva ois kiva on harvakseltaan julkaistava Suomen Valokuvataiteen museon podcast, joka pyrkii tarkastelemaan valokuvia yhteiskunnallisessa ja historiallisessa katsannossa.
Ääneen pääsevät niin valokuvataiteilijat, tutkijat kuin muutkin alan ammattilaiset.
Anna-Kaisa Rastenberger
Tuoreimmassa jaksossa juontaja Erja Salon vieraina ovat museonjohtaja Anna-Kaisa Rastenberger sekä kustantaja ja valokuvataiteilija Iina Esko.
Keskustelunaiheena on muun muassa Yrjö Kokon klassikkoteos Pessi ja Illusia vuodelta 1944. Kokon omaperäinen idea oli kuvittaa satukirja luontovalokuvilla.
On kerrassaan mainiota, että Valokuvataiteen museon kaltaiset instituutiot ovat innostuneet julkaisemaan podcasteja. Kuten sanottua, podcastien rahoitus on kovin huteralla pohjalla, koska kuuntelijat eivät toistaiseksi ole olleet innostuneita maksamaan podcastien kuuntelusta. Ilmaisilla palveluilla on toki kysyntää.
Kuva ois kiva -podcastin teknisestä tuotannosta vastaa podcasteihin erikoistunut Jaksomedia, jolla on tapana tehdä erinomaista jälkeä.
Kuva ois kiva. Kuunneltavissa eri podcastpalveluissa.
Helsingin Sanomat ja Supla kuuluvat Sanoma-konserniin.