Syksy etenee hiljalleen talvea kohti. Päivät lyhenevät ja ruskan värit hiipuvat soilla. Viimeisenä luonnonmarjoistamme karpalo kypsyy poimittavaksi syyskuun lopulla tai lokakuussa. Nyt on se aika.
Jo hilla-aikaan nähtiin lupaavia merkkejä hyvästä karpalosadosta ja olettaa sopi marjaa löytyvän. Viikonloppuna kävin asian toteamassa Asmuntin soilla. Sato oli hyvä. Poimurilla poimien sankkoon kertyi ensimmäisellä reissulla kahdeksan litraa.
Mutta millainen kasvi ja marja karpalo sitten on? Ja miten sitä poimitaan? Poimiminen ei ole vaikeaa, kokeilkaapa vaikka! Katsotaanpa kuitenkin ensin hiukan karpalon biologiaa.
Karpalo kuuluu puolukoiden (Vaccinium) laajaan sukuun. Siihen kuuluvat myös tutut puolukka, mustikka ja juolukka. Suomessa on kaksi karpalolajia: Vaccinium oxycoccus eli isokarpalo ja V. microcarpum eli pikkukarpalo.
Poimijaa kiinnostaa lähinnä isokarpalo, jonka marjat ovat suuremmat, noin 10-15 millimetriä. Pikkukarpalon marja on noin 5-8 mm ja usein pitkulainen. Myös sen lehdet ja kukat ovat pienemmät. Kukinta-aikaan suolla voi katsoa kumpi laji on kyseessä.
Karpalon varsi on rihmamainen, se suikertelee sammaleen pinnalla. Vanhempi varsi on osin jo sammalen välissä. Karpalot kukkivat hillan jälkeen kesä-heinäkuussa. Kukat ovat vaaleanpunaisia. Hyönteisistä kimalaiset ovat tärkeä pölyttäjä.
Sato vaihtelee paljon. Raakileet näkyvät jo hilla-ajan loppupuolella. Ne voivat vioittua, jos tulee kova halla liian varhain. Vialliset kyllä erottaa terveistä marjoista. Sato kypsyy syys-lokakuussa.
Lokakuussa marja on punainen, kiinteä ja kirpeähkö. Silloin se on jo täysin syötävä. Jatkossa yöpakkaset pehmittävät marjoja ja ne tulevat vähän makeammiksi. Poimia voi niin pitkään kun lunta ei ole, eivätkä marjat ole sammaliin kiinnijäätyneinä.
Toinen karpalon poiminta-aika on keväällä, kun lumi on sulanut. Marjat ovat pehmeämpiä ja mehuisia. Niitä löytää pitkälle kesään.
Parhailla paikoilla sato voi olla satoja kiloja hehtaarilla. Soita tutkiessani näin Keski-Suomessa tosi hienoja karpalopaikkoja. Marjoja oli parhaimmillaan lähes mattona. Myös Iijokiseudun levikkialueella karpalosoita riittää. Tosin suonreunojen ojitukset ovat pilanneet paljon karpalopaikkoja.
Karpalo kasvaa monenlaisilla soilla ja kasvupaikoilla. Yleensä karuhkoilla paikoilla, joissa kasvaa jonkin verran saroja. Paljas hillasuon rahkamättäikkö on jo liiankin karu. Toisaalta tiheä ja korkea sarakasvusto on liikaa. Tähän aikaan kuihtuva sara saa karpalosuon näyttämään harmaalta.
Avosuon reuna, jossa sarakasvusto ja mättäiköt vaihtelevat on usein hyvä. Suolampien ympäriltä voi löytyä tosi hyviä paikkoja. Ne ovat usein kaistaleina sopivassa kohdassa.
Vetisimmillä kohdilla ja rimmikoissa karpalo ei niinkään menesty. Niin sanottu suon välipinta, ei rimpeä eikä mätästä on usein paras. Pienet mättääntapaiset kosteassa sarakossa ovat hyviä. Niissä marjoja voi olla lähes kasana.
Monen mielikuva karpalon poiminnasta on, että kahlataan upottavassa suossa ja märillä palelevilla käsillä koetetaan poimia. Näin asiat eivät enää ole. Itse olen jo kauan poiminut karpaloni poimurilla. Se onnistuu hyvin, kun poimuri on sopiva ja opettelee tekniikan.
Poimuriksi sopii paremmin pienehkö malli. Siinä on joko jalasmaiset muovipiikit tai silmukkamaiset, v-muotoiset piikit. Suorat metallipiikit takertelevat ja toimivat heikommin. Poiminta onnistuu melko hyvin sarakasvustossakin. Poimuri menee siitä läpi, mutta tiheä varvikko on työläämpää.
Poimuria liu’utetaan sammalmaton pintaa myöten, niin että karpalot tarttuvat poimuriin. Vetoliikkeen jälkeen käännetään poimuri pystyasentoon ja ravistetaan kevyesti. Marjat putoavat poimurin pohjalle.
Näin jatketaan ja tarpeen mukaan poimuri pystyasennossa poistetaan enimmät roskat. Poiminta muuttuu pian rytmikkääksi liikesarjaksi. Liuku, koukkaus ja ravistus...
Poimuria voi siirrellä kädestä toiseen suuntia vaihdellen. Itse kokeillen tekniikan oppii pian 1-2 retken aikana. Poimurilla voi kerätä karpaloita 5-10 kertaa enemmän kuin käsin. Huippupaikasta voi saada 10-30 litraa päivässä ja heikommastakin 3-6 litraa. Eikä tarvitse olla edes poimijana nopea.
Roskaa tulee, mutta ei niin paljoa kuin luulisi. Suurin osa roskista lähtee jo, kun poimiessa poistaa poimuriin kertyvät roskatukot. Poimurin tyhjennyksen jälkeen voit sankosta poimia suurimmat roskat.
Marjoihin jää vähemmän rihmamaisia varsia kuin käsin poimien. Siten marjojen perkaus ritilällä sujuu melko nopeasti. Lopuksi marjoista voi huuhdella pikkuroskan pois vedellä. Karpalon perkaus on nopeampaa kuin mustikan.
Karpalosta on moneksi. Se säilyy pakastettuna erittäin hyvin ainakin 2-3 vuotta. Olen syönyt myös 4-5 vuotta sitten pakastettuja, aivan kelvollisia olivat nekin.
Eniten käytän karpaloa sellaisenaan. Sulatan 1-3 desiä ja ripottelen sekaan jonkin verran sokeria. Se pehmentää makua syödessä. Erityisellä hillo-marmeladisokerilla tehty hyytelö säilyy jääkaapissa kuukausia.
Karpalohyytelö ja mehu ovat erinomaisia. Karpaloa voi sekoittaa myös muihin marjoihin esim. mehustaessa. Sitä voi yleensäkin käyttää kuten puolukkaa.
Oma kokemus on, että karpalo helpottaa mahan ja suoliston ongelmia. Se käy myös suun ja kurkun hoitoon flunssan iskiessä. Sillä on paljon suotuisia terveysvaikutuksia.
Pohjois-Amerikassa kasvaa karpalon lähilaji amerikankarpalo (Vaccinium macrocarpon). Siitä on jalostettu monia viljelylajikkeita.
Karpalonviljely on Amerikassa suuri bisnes. Kauppojen karpalotuotteista suuren osan raaka-aine on viljeltyä. Viljelmät voivat olla kymmeniä hehtaareja laajat ja viljely on koneistettu.
Kuivassa korjuutekniikassa karpalot kerätään koneilla. Toinen tekniikka on peittää karpalopellot veteen. Veden pinnalla kelluvat marjat irrotetaan mekaanisesti. Pelto on kuin karpalojärvi, punainen vedenpinta ja sininen taivas ovat aikamoinen näky.
Hyvänlaatuiset karpalot ovat kimmoisia. Koostumuseroa käytetään hyväksi koneellisessa lajittelussa. Parhaat menevät irtomyyntiin ja muut teolliseen käyttöön. Amerikassa kaikki on suurta tässäkin asiassa. Suomessa karpalonviljelyä ei paljoa ole, erilaisia kokeiluja kyllä tehdään. Olosuhteet eivät ole suotuisat amerikankarpalolle.
Tälläinen on siis karpalo. Kuvat kertovat siitä lisää.
Osmo Lämsä
Lisätietoa aiheesta:
Sitra 2012: Yhteenveto tieteellisestä näytöstä koskien mustikan, karpalon ja puolukan ravitsemus- ja terveysvaikutuksia. ISBN 978-951-563-626-3