1. Mukkula – järvimaisemaa kampusalueen kupeessa

Mukkulan Kartanonpuiston uimarannasta on mahtava pulahtaa Vesijärveen uimaan – niin kesällä kuin talvellakin. Kartanoalue itsessään on komea vanhoine tammipuineen, joiden alla viettää mielellään aurinkoista piknik-päivää. Harrastuspaikkoja löytyy monenlaisille liikkujille: esimerkiksi frisbeegolfrata, kuntosali ja palloilukentät tarjoavat kivaa tekemistä ihan koko perheelle.

Mukkula on opiskelijan unelma-aluetta, sillä Mukkula-Niemen kampusalue sijaitsee aivan Lahden Talojen opiskelijatalon vieressä! Mukkulasta Lahden keskustaan polkaisee näppärästi kymmenessä minuutissa tai hurauttaa bussilla, sillä kulkuyhteydet toimivat alueella hyvin.

Mukkulan kartanoalue kutsuu retkeilemään.

2. Asemantausta – työmatkailijan turvasatama

Asemantausta sijaitsee nimensä mukaisesti Lahden rautatieaseman takapihalla, joten esimerkiksi työmatkalaiselle alueen sijainti on ihanteellinen. Myös Lahden keskustan palvelut ovat kätevästi kävelymatkan päässä.

Asemantaustan vehreys valloittaa – etenkin keväisin, kun asukkaiden toiveesta istutetut 55 vaaleanpunakukkaista Kirsikkapuiston puuta puhkeavat valloittavaan loistoonsa! Viereisessä Launeen keskuspuistossa pääsevät harrastamaan niin isot kuin pienetkin touhuajat – lisäksi Asemantaustasta löytyy useampia päiväkoteja ja kouluja.

Asemantaustasta löytyy monia Lahden Talojen koteja. Lahden Taloilla on Asemantaustassa myös seniorikoteja, joiden asunnoissa on mukavat lasitetut parvekkeet ja pohjaratkaisut on suunniteltu senioriasujien tarpeisiin soveltuviksi.

Asemantausta valloittaa vehreydellään ja huippuluokan kulkuyhteyksillään.

3. Möysä – kaupungin paras uimaranta

Möysän uimaranta on äänestetty jo useampana vuonna Lahden parhaaksi uimarannaksi. Se ei yllätä, sillä ranta on hyvin hoidettu, perheystävällinen ja sieltä löytyy myös kentät lentopallopeleille ja rata melontaharjoituksiin.

Möysän sijainti alle kahden kilometrin päässä keskustasta houkuttelee helppoudellaan. Keskustan palveluiden ohella myös Möysästä löytyy lähikauppoja, apteekki, koulu ja nuorisotila vapaa-ajanviettoon.

Ruolankadulla sijaitsevilta Lahden Talojen kodeilta pääsee kävellen viidessä minuutissa niin uimarannalle, lähikauppaan kuin Möysän koulullekin.

Rauhallinen Möysä sijaitsee kävelymatkan päällä keskustan palveluista.

4. Kerinkallio, Liipola – luontoa ja leikkipuistoja

Liipolanmäen leikkialue on yksi Lahden parhaimmista leikkipuistoista! Monitoimitalo Onni on myös alueen helmi, josta löydät päiväkodin ja koulun lisäksi suun terveydenhuollon, liikuntasalin ja kirjaston. Launeen perhepuisto ja iso marketalue sijaitsevat myös aivan lähietäisyydellä.

Liipolanmäen päältä pääset sukeltamaan suoraan metsään, jonka luontopolut ovat helppokulkuisia. Keväisin Huovilanmäen metsästä voi myös bongata kauniin sinivuokkomeren.

Lahden Talojen koteja löytyy sekä Eteläisen että Pohjoisen Liipolankadun varrelta. Kadut muodostavat mukavan silmukan, jonka keskelle jää suojaisa piha-alue leikkipaikkoineen, koirapuistoineen, kouluineen ja lähikauppoineen.

Liipolasta löytyy monitoimitalo, monia leikkipuistoja ja mahtavia marjastus- ja retkeilymaastoja.

5. Ahtiala – erinomaisten kulkuyhteyksien ansiosta lähellä kaikkea

Julkinen liikenne kuljettaa asukkeja Ahtialaan jatkuvalla sykkeellä. Lisäksi Ahtialaan vievät hyvät kevyen liikenteen väylät ja vieressä kulkeva Valtatie 4, jota pitkin hurauttaa viidessä minuutissa Kauppakeskus Karismaan.

Ahtialan ehdoton valtti on kuitenkin lumoavan kaunis luonto – siitä pitävät huolta Herrasmannin luontopolut, Alasenjärven rantamaisemat ja Viuhan luonnonsuojelualueen marjastusmaastot.

Ahtialan Lahden Talojen kodit sijaitsevat Herrasmannin ulkoilualueen naapurissa, joten heti kotiovelta pääsee sukeltamaan luontoretkille.

Ahtialassa on monia mukavia leikkipuistoja ja luontopolkuja.

6. Jalkaranta – ulkoilureittien monipuolisuutta Vesijärven maisemissa

Jalkarannasta löytyy mahtavan monipuolisia ulkoilureittejä, joilla pääsee mutkittelemaan pitkin Salpausselän latuja tai Vesijärven rantaviivaa pitkin Messilän laskettelurinteiden ja golfväylien ohi Hollolaan saakka.

Tällä rauhallisella alueella viihtyvät taatusti niin lapsiperheet kuin pariskunnatkin, sillä Jalkaranta tarjoaa kivaa tekemisestä kaikenlaisille asujille. Keskustaankin kipaisee hetkessä tai kurvailee näppärästi bussin kyydissä.

Lahden Talojen kodit Ilveskadulla Jalkarannan tuntumassa sijaitsevat aivan Vesijärven rannassa – välissä on vain metsäkaistale, jossa voi tehdä mukavia luontoretkiä, oman kotitalon takapihalla!

Ihastuttavaan Myllysaareen pääsee pitkospuita pitkin Jalkarannasta.

7. Kärpänen – pullantuoksua lähileipomosta

Kärpäsen asuinalueen helmi on Fazerin leipomo, josta voi poimia matkaan uunituoreita herkkuja. Kärpäsenmäki sijaitsee Salpausselän harjun päällä ja sieltä pääseekin kätevästi niin lenkkipoluille kuin hiihtoladuillekin kuuluisiin Salpausselän maastoihin.

Läheinen Likolammen uimaranta, mukavat leikkipuistot ja urheilukenttä tekevät Kärpäsestä mukavan ja rauhallisen asuinalueen monenlaisille perheille. Kärpäsessä myös kulkuyhteydet toimivat – bussilla tai kevyenliikenteenväyliä pitkin pääsee keskustavilinään hetkessä.

Vehreän ja viehättävän Karlamonpuiston leikkialueen vieressä sijaitsee myös Lahden Talojen koteja.

Kärpäsessä viihtyvät monenlaiset perheet, sillä alueelta löytyy leikkialueita, lenkkimaastoja ja Fazerin leipomo.

8. Kiveriö – harrastuspaikkoja pallopelien ystäville

Kiveriöstä löytyy monipuolisesti tekemistä etenkin pelailijoille – Energiahallissa pääsee pelaamaan esimerkiksi salibandya, Gamezonen puolella biljardia ja palloa pääsee lätkimään viereisessä padelkeskuksessa.

Alueen kuuluisa maamerkki on Kiveriön vesitorni. Kiveriöstä löytyy myös Kivimaan uimahalli ja ulkokuntosali. Kiveriön keskusta-alueesta erottaa vain Mustankallion metsäalue, joten keskustan palvelut ovat helposti saavutettavissa.

Energiahallin ja Mansikkavuoren leikkialueen vieressä sijaitsee myös Lahden Talojen koteja. Jos reippailee Metsäpellontien toiselle puolelle, pääsee myös mukaville metsäpoluille kiertämään pientä ja suloista Palolampea.

Kiveriössä hemmotellaan harrastajia – alueelta löytyy muun muassa uimahalli, palloiluhalli, padelkeskus ja ulkokuntosali.

9. Pirttiharju – koirakavereiden temmellyskenttä

Läheiset koirapuistot ja kotiovelta lähtevät lenkkipolut tekevät Pirttiharjusta lemmikkiperheiden paratiisin. Pirttiharjusta pääsee kätevästi lenkkipolkujen verkostoa pitkin pidemmillekin koiralenkeille Salpausselän maastoihin ja Vesijärven maisemiin.

Pirttiharjussa eletään rauhaisassa ja turvallisessa ympäristössä erinomaisten kulkuyhteyksien varrella. Lahden keskustan lisäksi myös Hollolan palvelut ovat lähietäisyydellä helposti saavutettavissa ja vieressä kulkevaa Valtatie 12:ta pitkin avautuvat ajoväylät niin länteen kuin itäänkin.

Lahden Talojen Kumpukadun kodit sijaitsevat aivan Riihelän koirapuiston ja Erviänpuiston leikkialueen vieressä.

Pirttiharju on rauhallinen asuinalue, jossa viihtyvät etenkin lemmikkiperheet.

10. Laune – koko perheen touhuparatiisi

Launeen perhepuisto on lapsiperheiden paratiisi satulinnoineen ja liikennepuistoineen! Perhepuistossa vierähtää helposti koko päivä, sillä tutkailtavaa löytyy myös kauniilta arboretum-alueelta.

Launeen keskuspuisto on myös yksi Lahden parhaista harrastuspaikoista – keskuspuistosta löytyy muun muassa skeittiparkki, palloilu- ja padelkentät, keilahalli, minigolfrata sekä ulkokuntosali! Launeella elämä on helppoa, sillä isot marketit, suurkirppis, koulut, päiväkodit ja muut palvelut löytyvät kaikki läheltä.

Lahden Talojen koteja löytyy Launeella muun muassa Kivikadulta, vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä perhepuistolta.

Launeelta löytyy monipuolisia harrastuspaikkoja.

Tutustu Lahden Talojen koteihin ja hae asuntoa