Windows 10 on kirjoitushetkellä täysin ylivoimaisesti suosituin Windows-käyttöjärjestelmä, joten Microsoftin päätös jatkaa sen tukemista ei välttämättä tule kaikille yllätyksenä.

Sen sijaan yllättävää on, että tukiaikaa päätettiin saman tien jatkaa peräti kolmella vuodella. Käytännössä siis Windows 10:lle tullaan julkaisemaan tietoturvakorjauksia aina vuoteen 2028 asti.

Microsoft tarjosi maksullista tukiajan jatkoa Windows 7 -käyttöjärjestelmälle. Tarkoituksena oli, että ne yritykset jotka eivät voineet vielä siirtyä eteenpäin, saivat ostettua lisää elinaikaa laitteilleen.

Tällä kertaa Microsoft laajentaa tarjousta koskemaan myös tavallisia kuluttaja-asiakkaita. Asian huono puoli on kuitenkin se, että myös kuluttajat joutuvat pulittamaan Windows 10 -päivityksistä rahaa. Jatkoaikaa ei siis ole näillä näkymin luvassa maksutta. Myöskään hinta ei ole toistaiseksi tiedossa.

Aivan kaikkia tietoturva-aukkoja Microsoft ei ole edes maksua vastaan valmis tukkimaan, vaan maksullinen tukiajan jatko kattaa vain yhtiön kriittisiksi ja tärkeiksi luokittelemat tietoturvakorjaukset, GHacks kirjoittaa.

Monet laitteet eivät täytä Windows 11:n tiukkoja laitevaatimuksia, mistä syystä monet yritykset ja käyttäjät ovat päättäneet pysytellä toistaiseksi Windows 10:n käytössä. Aika oli kuitenkin tulossa täyteen, mutta Microsoftin viimeisimmän päätöksen myötä sitä on nyt tarjolla lisää – kunhan on valmis siitä maksamaan.