Frederikin väitetään olevan maailman seksikkäin hevonen – majesteettiset kuvat
Musta, kiitäväharjainen Frederik Suuri kerää kehuja sosiaalisessa mediassa. Hevosta ylistetään esimerkiksi uljaaksi, majesteettiseksi, upeaksi ja jopa seksikkääksi. 19-vuotias hevonen on nauttinut kasvavaa somesuosiosta vuodesta 2016.
Frederikillä on Facebookissa jopa 97 000 aktiivista seuraajaa. Hevosesta on tehty myös maalauksia ja muita fanitöitä. Frederik, viralliselta nimeltään Frederick the Great, on saanut nimensä Fredrik II Suuren mukaan.
Hevosen omistaja Stacy Nazario iloitsee itsekin upeasta hevosesta. Hänen mielestään hevosen lempeä ja ystävällinen luonne on kuitenkin huomattavasti komeaa ulkonäköä tärkeämpää.
Frederik asuu Arkansasin vuoristoalueella Pinnacle Friesians -nimisellä maatilalla.
Hevosella on tietysti myös oma Youtube-kanava.