Lestijärven sivistyslautakunnan kohuttu välipalapäätös sai uuden käänteen, kun sivistyslautakunnan puheenjohtaja Sirpa Parkkila (kesk) kommentoi asiaa Keskipohjanmaalle.

Lue myös
Kunta alkaa veloittaa koululaisilta näkkileivästä

Parkkilan mukaan kyse on väärinkäsityksestä. Hän sanoo, että kokouksen pöytäkirjatekstiin oli jäänyt ote laskelmasta, jossa näkkileipää käytettiin ainoastaan esimerkkinä.

– Koululaiset eivät saa pelkkää näkkileipää välipalaksi. Se voi olla vaikka sämpylää tai ihan mitä tahansa. Esimerkiksi jotain, mitä on jäänyt lounaalta yli, Parkkila kommentoi Keskipohjanmaalle.

Kokouksen pöytäkirjassa käytetty sanamuoto kuitenkin antaa ymmärtää, että yhden euron hintaiseen välipalaan sisältyisi nimenomaan näkkileipä, levite ja juoma.

– Kevätlukukauden alusta, 1.1.2024 lähtien, maksuttomasta välipalasta luovutaan kokonaan. Maksullinen välipala tarjotaan etukäteen ostettua välipalalipuketta vastaan. Maksullisen välipalan sisältö on näkkileipä, levite ja juoma, pöytäkirjatekstissä sanotaan.

Lue myös
Nyt repesi kiukku lasten näkkileipäkohussa – Lestijärven vanhemmat: Emme maksa

Suuri kohu

Keskipohjanmaan haastatteleman Parkkilan mukaan asiaan on ylireagoitu. Häntä harmittaa, että muutaman sanan takia asiasta on noussut suuri kohu.

– Meiltä oli tyhmästi se, että sanamuoto kirjattiin päätökseen. Se olisi voitu kirjata pelkästään niin, että Lestijärvi luopuu maksuttomasta välipalasta, hän kommentoi Keskipohjanmaalle.

Aiemmin Parkkila ei halunnut kommentoida asiaa Iltalehdelle millään tavalla.