Muistatko vielä koronavaput?

Kaksi vuotta sitten vapunpäivää vietettiin Helsingin Tähtitorninmäellä asianmukaisilla turvaväleillä, poliisin vuonna 2021 julkaisemasta kuvasta näkyy.

Vappua ei vietetty kotona etäillen kuten vuonna 2020, mutta seurueet pitivät yhä vissin etäisyyden toisiinsa.

– Tänä vappuna juhlijoita on enemmän kuin ensimmäisenä koronavappuna. Turvavälit pysyvät silti kunnossa, Iltalehti kuvaili.

Turvavälit olivat kunnossa vapunpäivänä vuonna 2021. POLIISI

– Koronattomaan aikaan Ullanlinnanmäki olisi täynnä. Valkolakkipäinen kansanjoukko olisi ehkä kuunnellut Ylioppilaskunnan laulajien vapputervehdyksen. Kaivopuistosta olisi vaikeuksia löytää vapaata vihreää istumista varten, Iltalehti kirjoitti.

Maskeja ei kuitenkaan näkynyt vapunjuhlijoiden kasvoilla.

Vuoden 2021 vapunpäivä oli Helsingissä tavanomaisen kolea. Elohopea nousi mittarissa juuri yli kymmenen asteen rajan. Vettä ei kuitenkaan satanut.

Tunnelin päässä näkyi jo valoa, Iltalehden haastattelemat vapunviettäjät kertoivat.

Vappukansa poseerasi Iltalehdelle vuonna 2021. ATTE KAJOVA