Janakkalan kunta on ilmoittanut tahtotilastaan purkaa palvelusopimuksensa ateria- ja puhtauspalveluiden tuottajan Compass Groupin kanssa ennenaikaisesti.

Nyt joukko Turengin koulukeskus Välkyn henkilökunnasta on asettunut puolustamaan yhtiötä. Henkilöstön vetoomus sopimuksen jatkamisesta julkaistiin tiistaina.

Vetoomus on kokonaisuudessaan julkaistu Janakkalan Sanomissa.

Alkuvuodesta julkisuudessa käsiteltiin paljon kouluruoan tasoa. Useat oppilaat ja opettajat kertoivat, ettei ruoka täytä laatuvaatimuksia. Ruokaa on kuvailtu mauttomaksi, raa'aksi ja erikoiseksi.

Kasvishampurilaisen on kerrottu maistuvan pahvilta. Lukijan kuva

– Kastikkeet näyttävät kuvottavilta. Eikä sitä maustamistakaan osata ollenkaan, opettaja kertoi Iltalehdelle.

Toinen opettaja kertoi, ettei kastike- ja keittopäivinä mene ruokalaan.

– Kasvishampurilainen maistuu käytännössä pahvilta, eräs oppilas kertoi.

Compass Group kommentoi kunnan päätöstä sopimuksen purkamisesta tiedotteessaan. Syyksi sopimuksen purkuun kerrottiin luottamuspula.

– Yhteistyön päättyminen ennenaikaisesti on meille iso pettymys mutta myös oppi tulevaisuutta varten.

Nyt ruokajättiä puolustamaan käyneet henkilöt ovat huolissaan mahdollisesta uudesta kilpailutuksesta ja mahdollisista muutoksista.

– Olemme erittäin huolissamme sopimuksen purkamista seuraavasta uudesta kilpailutuksesta ja sitä kautta lasten ja nuorten altistamisesta jälleen uuden toimijan mukanaan tuomille muutoksille ja laatuvaihteluille, vetoomuksessa kirjoitetaan.

”Ei ole ollut syömäkelvotonta”

Vetoomuksen on allekirjoittanut 32 henkilöä, jotka ovat kertovat olevansa Välkyn sivistystoimen henkilöstöä. Iltalehti ei ole pystynyt tarkastamaan allekirjoittaneita. Lehtitietojen mukaan vetoomuksen allekirjoittajat ovat koulun opettajia, ohjaajia, esikouluopetuksen työntekijöitä sekä koulun rehtori.

– Keväällä, ateriapalvelutuottajan vaihtuessa, koululounaiden maku, koostumus ja ulkonäkö hakivat reseptiikan muuttuessa paikkaansa. Compass Group teki kuitenkin jatkuvaa, asiakaslähtöistä kehitystyötä ja tilanne korjaantui selvästi loppukevään ja alkusyksyn aikana. Toteamme tässä yhteydessä, että syömäkelvotonta ruokaa emme ole saaneet missään vaiheessa, vetoomuksessa kerrotaan.

Vetoomuksessa kerrotaan, että allekirjoittaneet ovat syöneet koululounaita alusta alkaen.

– Olemme Turengin koulukeskuksen henkilöstönä seuranneet hämmentyneenä ja surullisena julkista keskustelua, jota kouluruoan ympärillä on viime aikoina käyty.

Vetoomuksen mukaan vajaan vuoden Janakkalassa toimineen yhtiön luottamuksen menettäminen oli hämmentävää.

Iltalehden haastattelema koulun opettaja kertoi, ettei mene ruokalaan kastike- ja keittopäivinä. Lukijan kuva

Allekirjoittaneet puolustavat ruokayhtiötä ja ymmärtävät ”inhimilliset virheet”. Vetoomuksessa viitataan myös Iltalehden julkaisemiin kuviin ”vetisestä makaronilaatikosta”. Allekirjoittaneet kuitenkin kertovat, että heille tarjoiltu makaronilaatikko oli laadukasta ja sitä meni kyseisenä päivänä 115 kiloa.

– Ymmärrämme hyvin, että inhimillisiä virheitäkin sattuu. Näin tapahtui makaronilaatikkoerän kanssa 17.1.2024. Mainittakoon, että kyseistä epäonnistunutta erää ei tarjoiltu Turengin koulukeskus Välkyssä.

Vetoomuksen mukaan Compass Group on toimillaan osoittanut, että on kuunnellut lasten ja nuorten toiveita ruokailujen suhteen. Ruoasta on käyty myös keskustelua ja siitä on tehty kaksi kyselyä. Keskustelua tai kyselyn sisältöä ei erikseen avata.

– Tällä hetkellä voimme rehellisesti todeta, että kouluruoka Janakkalassa on laitosruoaksi erittäin syömäkelpoista sekä ulkonäöltään, ja koostumukseltaan sopusuhtaista ja miellyttävää. Mausteita ja lisukkeita on runsaasti tarjolla ja salaatit on aseteltu kauniisti esille.

Osa oppilaista on nostanut esiin kouluruoan ravintoarvot ja energiapitoisuuden. Vetoomuksen allekirjoittavat näkevät, että ruoassa on ollut riittävästi energiaa. He huomauttavat, että kouluruoan tulisi olla vain viidesosa päivän ravinnontarpeesta. Päävastuu lasten ja nuorten ravinnontarpeesta tulisi täyttyä kotona.

– Pyydämme tässä kiinnittämään huomiota, että koululounaan tarkoitus on auttaa lapsia ja nuoria jaksamaan koulussa muutamat iltapäivän tunnit, jonka jälkeen heidän tulee saada kotona vielä toinen lämmin ateria ja välipaloja.

Allekirjoittaneet myös huomauttavat, että arvostava suhtautuminen kouluruokaan tulisi opettaa kotona. Toisin sanoen, ruokaa ei tulisi arvostella. Myöskin aterioita kritisoineita opettajia ja aikuisia osoitetaan sormella, sillä aikuisten tulisi osoittaa ”arvostusta koululounasta kohtaan, vaikka ateria ei aina aivan oman maun mukaista olisikaan.”

– Rohkea maistelu sekä ruokapöytätapojen opettaminen kuuluvat kodin vastuulle, jota me ammattikasvattajat tuemme.

Vetoomuksen lopussa vedotaan kunnan johtohenkilöihin ja päättäjiin, että sopimuksen purkaminen peruttaisiin.