”Vastaaja on 180 kilometrin tuntinopeudella törmännyt suoralla tieosuudella mopoauton takaosaan seurauksin, että mopoauto on repeytynyt pääasiassa kahteen miltei tunnistamattomaan osaan ja autossa matkustajana ollut [13-vuotias tyttö] on kuollut ja autoa kuljettanut [16-vuotias poika] on loukkaantunut.”

"Vastaajan menettely tilanteessa osoittaa hänen olleen täysin piittaamaton ja välinpitämätön muihin tienkäyttäjiin ja näitten turvallisuuteen nähden.”

Näin kirjoittaa Satakunnan käräjäoikeus ratkaisussaan, jossa se tuomitsi vastaajan, 25-vuotiaan Jesse Juhani Miikkael Niemisen yhdentoista vuoden vankeusrangaistukseen muun muassa taposta ja tapon yrityksestä.

Niemisen teko on äärimmäisen vastenmielinen. Sen seurauksena päättyi nuori elämä ja läheiset, ystävät sekä omaiset ovat saaneet elinikäiset henkiset arvet menetettyään rakkaansa.

Tällä kertaa se myös onneksi näkyy tuomioistuimen ratkaisussa, vaikka mikään ei tuokaan tyttöä takaisin.

Jesse Niemisen saama 11 vuoden vankilatuomio on suomalaisessa oikeuskäytännössä poikkeuksellisen ankara.

Monesti ihmisen hengen riistänyt rattijuoppo välttää vankilan kokonaan. Tapauksissa annetaan herkästi tuomio törkeänä tai perusmuotoisena kuolemantuottamuksena rattijuopumustuomioilla ryyditettynä. Niemisen kuitenkin katsottiin syyllistyneen tappoon.

Ja kun tuomioita jaetaan, ei rangaistus ole lähellekään aina asteikon yläpäästä. Tätä on kritisoinut esimerkiksi rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen.

– Olen pitkään ollut sitä mieltä, että kovemmallekin linjalle olisi perusteita, hän sanoi Iltalehden haastattelussa viime vuonna.

Eikä hän ole ainoa.

Vuonna 2012 Suomea puhututti 11-vuotiaan Matleena-tytön kohtalo. Hänen elämänsä päättyi, kun rattijuoppo ajoi päälle. Nainen selvisi tapauksesta vain reilun kahden vuoden tuomiolla.

Matleenan isä vaati kansalaisaloitteella rattijuopoille pidempiä tuomioita, mutta tarvetta tälle ei eduskunnassa nähty.

Satakunnan käräjäoikeus näytti nyt, että nykyiselläkin lainsäädännöllä rattijuoppojen teoilla voi olla painavat seuraukset.

Oikeuden päätös oli suoraviivaista ja tehokasta perustelua – suorastaan tylytystä, jos asiaa tarkastelisi rattijuopon näkökulmasta.

Syyttäjän vaatimukset toteutuvat käytännössä kokonaan. Oikeuden kolmen tuomarin kokoonpano katsoi, että Niemisen on mopoautoon törmätessään täytynyt ymmärtää, että sen matkustajat voivat kuolla. Ja kun näin tapahtui, rikos oli tappo.

Ja sanoo sen arkijärkikin.

Kun liikenteessä ajaa 180 kilometriä tunnissa 2,5 promillen kännissä ja samalla sytyttää tupakkaa, räplää puhelinta ja lähtee laittomaan ohitukseen, ei kyseessä ole vahinko. Yhtä lailla voisi suunnata aseen väkijoukkoon ja laukaista.

Tällä kertaa ”Euran kaahaajasta” tai ”Euran rattijuoposta” tuli ”Euran tappaja”.

Yhdentoista vuoden vankeustuomio rattijuopon aiheuttamasta liikennekuolemasta on Suomessa harvinaisen kova, mutta tässä tapauksessa siinä ei ole vuottakaan liikaa.

Toivotaan, että linja pitää myös jatkossa.