Lestijärven sivistyslautakunnan välipalapäätös kuohuttaa.

Lestijärven kunnanvaltuutettu Heidi Koskenmäki (kesk) allekirjoittaa täysin kunnanvaltuutettu Pentti Untisen (vas) valtuustoaloitteen, jossa Untinen esittää muun muassa, että myös kunnan toimielinten kokousten tarjoilut muutettaisiin maksullisiksi vuoden alusta lähtien.

Koskenmäen lapset käyvät Lestin koulua, eikä hän näe välipalan maksullisuutta järkeväksi säästötoimeksi. Lapsiperheitä koskevia säästöjä on tehty kunnassa Koskenmäen mukaan lyhyessä ajassa paljon.

Hän ei usko, että päätös tulee valtuuston käsiteltäväksi. Koskenmäki muotoilee, että keskeisissä päättäjissä on paljon henkilöitä, joilla ei ole pieniä lapsia.

Lue myös
Nyt repesi kiukku lasten näkkileipäkohussa – Lestijärven vanhemmat: Emme maksa

Koskee noin 20 oppilasta

Lestin koulussa on noin 70 oppilasta, joista Koskenmäen mukaan vain noin 20 on koulussa vielä kolme tuntia lounaan jälkeen. Maksullinen välipala koskisi siis vain paria kymmentä oppilasta.

– Reilut 6 000 euron kustannukset on varmaan laskettu kaikkien oppilaiden lukumäärällä, Koskenmäki sanoo sivistyslautakunnan laskelmista.

Koskenmäki perheineen muutti Helsingistä Lestijärvelle nelisen vuotta sitten. Vaikka Koskenmäki ei ole katunut päivääkään valintaa, viimeaikaiset päätökset ovat horjuttaneet uskoa kunnan lapsiperheystävällisyyteen.

– Lapsiperheisiin on kohdistunut kohtuuttomasti säästöjä, vaikka kunta haluaisi houkutella lapsiperheitä asukkaiksi. Päättäjät eivät ymmärrä, että he ajavat perheitä muualle, kun pian täällä ei ole kannattavaa asua. Mielessämme on käynyt, pitäisikö muuttaa takaisin.

Iltalehti tavoitti puhelimitse Lestijärven sivistyslautakunnan puheenjohtajan Sirpa Parkkilan (kesk). Parkkila ei halunnut kommentoida asiaa millään tavalla.

Iltalehti olisi halunnut kysyä, millaisiin säästöihin maksullisilla välipaloilla pyritään. Lisäksi Iltalehteä kiinnosti, onko säästötoimenpide yhteydessä ”vauvarahan” lakkauttamiseen. Vielä viime vuonna Lestijärvellä maksettiin kuntalaisille syntyvistä vauvoista 1000 euron raha vuosittain 10 vuoden ajan.