Lahden kaupunki pääsi alkuvuodesta CNN:n laatimalle listalle vuoden parhaista kaupunkikohteista.

Lahden lisäksi myös sen lähiseudulta löytyy paljon nähtävää, kuten upeaa luontoa.

Näkymä Hollolan Pirunpesästä. Alamy/AOP

Onhan kuuden Päijät-Hämeen kunnan eli Lahden, Hollolan, Heinolan, Asikkalan, Sysmän ja Padasjoen alueesta koostuva Salpausselkä Geopark päässyt tänä vuonna YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon maailmanlaajuiseen geologisesti arvokkaiden alueiden verkostoon eli UNESCO Global Geopark -kohteeksi.

Nimitys osaksi tätä verkostoa julkistettiin huhtikuussa. Esittelemme neljä upeaa geoparkin alueella ja sen lähellä sijaitsevaa retkikohdetta, jotka ovat käymisen arvoisia.

Heinolan Pirunkirkko

Pirunkirkko muistuttaa valtavaa laavua. Alamy/AOP

Paistjärven suojelualueelta Heinolasta löytyy komea kalliomuodostelma, Pirunkirkko.

Se muistuttaa muodoltaan jättimäistä laavua, ja on yksi Salpausselkä Geoparkin merkittävimmistä kalliokohteista.

Tarinan mukaan Pirunkirkko toimi isonvihan aikaan turvapaikkana, jonne paettiin venäläisiä sotajoukkoja.

Retkipaikka-sivusto suosittelee tutustumaan Pirunkirkon lisäksi myös koko Paistjärven alueeseen.

– Siellä voi tavoittaa monipuolisen luonnon ja aidon erämaatunnelman ilman eteläisen Suomen kansallispuistojen ruuhkia, sivustolla kerrotaan.

Hollolan Pirunpesä

Tiirismaan Pirunpesä on ollut jo kauan tunnettu nähtävyys. Iida Hollmen/Visit Lahti -kuvapankki

Hollopan Pirunpesä on Tiirismaan kallioaluetta halkova rotko, jonka pystysuorat seinämät ovat jopa 20 metrin korkuiset.

Visit Hollolan mukaan tämä luonnonmuodostuma oli tunnettu nähtävyys jo 1800-luvulla. Alue on ollut rauhoitettuna aina 1950-luvulta asti.

Pirunpesän kautta kulkee 4,5 kilometrin pituinen Tiirismaan kierros -retkeilyreitti, jonka varrella on myös näköalapaikka, kotalaavu ja tulipaikka sekä alueen luonnosta kertovia kohdetauluja.

Iitin Hiidenvuori

Iitin Hiidenvuorta on verrattu jopa Koliin. Alamy/AOP

Iitin Pyhäjärvellä, Heinola-Voikkaa melontareitin varrella sijaitsevaa Hiidensaarta ja sillä kohoavaa Hiidenvuorta kuvaillaan merkittäväksi kansallismaisemakohteeksi.

Visit Lahden mukaan Hiidenvuori on luonnon muovaama linnavuori, jonka huippu kohoaa 60 metrin korkeuteen Kymijoen pinnasta. Iitin kunnan sivuilla sitä kuvaillaan jopa Kymenlaakson Koliksi.

Vuoren huipulle on helppo kivuta rappusia pitkin. Komeat maisemat palkitsevat kyllä kiipeämisen vaivan.

Hiidensaaressa on paljon polkuja sekä wc ja taukotila, josta löytyy tulisija. Sen itäinen osa on luonnonsuojelualuetta.

Iitti ei kuulu geoparkin alueeseen, mutta se ei vähennä Hiidenvuoren upeutta.

Asikkalan Aurinkovuori

Maisemia Asikkalan Aurinkovuorelta. Mika Markkanen/Visit Lahti -kuvapankki

Asikkalan Aurinkovuori on jyrkkärinteinen Toiseen Salpausselkään kuuluva selänne, joka kohoaa jopa 80 metriä Päijänteen pintaa korkeammalle. Sen päältä näkee kauas sekä Päijänteen että Vesijärven suuntaan.

Aurinkovuoren alueella on valaistut kolmen ja seitsemän kilometrin pituiset ulkoilureitit sekä metsäpolkuja ja talvisin hiihtoladut. Alueelta löytyy kaksi kotalaavua tulipaikkoineen sekä näköalatasanne, joka tarjoaa upeat järvinäkymät.

Visit Lahden sivuilla vinkataan, että alue on kätevästi saavutettavissa myös julkisilla liikennevälineillä.

Aurinkovuorelta alkaa noin 31 kilometrin mittainen Aurinko-Ilves vaellusreitti, joka päättyy Evon retkeilualueelle.

Lue myös
Ainutlaatuinen nähtävyys äimistyttää Askolassa – ja on syntynyt luonnon muovaamana
Lue myös
Hurmaava Kyläpuoti vie aikamatkalle menneeseen: tuhannet esineet tulvivat muistoja
Lue myös
Ylellisestä palatsista on jäljellä vaikuttavat rauniot – joko tunnet tämän kotimaisen retkikohteen?
Lue myös
Nämä ovat keväällä komeimmillaan: Nurmijärven kosket ovat upeita retkikohteita

Juttua on päivitetty 22.9.2022 kello 17.46: Lisätty tieto siitä, ettei Iitti kuulukaan geoparkin alueeseen sekä neljänteen kappaleeseen että jutun loppuun.