• Marunatuoksukki on voimakkaasti allergisoiva kasvi.
  • Se muistuttaa pujoa ja saattaa olla erityisen harmillinen pujoallergikoille.
  • Marunatuoksukki kasvaa usein lintujen ruokintapaikan läheisyydestä, puutarhassa rikkaruohojen seassa, joutomailla ja kaatopaikoilla.

Vahvasti allergisoiva marunatuoksukki (Ambrosia artemisiifolia) on kotoisin Pohjois-Amerikasta, mutta nyt se on levinnyt myös Suomeen.

Marunatuoksukki on pujon sukulainen, ja se myös muistuttaa pujoa ulkonäöltään. Monet pujoallergikot saavat marunatuoksukista allergiaoireita.

Marunatuoksukki viihtyy erityisesti lintujen ruokintapaikoilla, puutarhoissa ja joutomailla.

Helpoiten marunatuoksukki on tunnistettavissa heinä–lokakuussa.

– Yksivuotinen marunatuoksukki ei nykytiedon mukaan ehdi lisääntyä Suomen kesän aikana. Ilmastonmuutoksen myötä tilanne voi kuitenkin olla muuttumassa, toteaa projektitutkija Maria Louna-Korteniemi Turun yliopiston tiedotteessa.

Marunatuoksukin siitepölyä kantautui Suomeen runsaasti kaukokulkeumana Euroopasta syyskuussa 2018.

Marunatuoksukki on jo vakiintunut muun muassa Etelä-Ruotsiin.

Marunatuoksukki muistuttaa kovasti pujoa. Tältä kasvi näyttää keskikesällä. JUHA JANTUNEN

Puutarhassa rikkaruohona

Suomessa marunatuoksukin siemeniä joutuu luontoon erityisesti linnuille tarkoitettujen siemenseosten joukossa ja myös esimerkiksi puutarhakasvien siementen mukana.

– Kasvin löytääkin useimmiten lintujen ruokintapaikan läheisyydestä tai puutarhasta rikkaruohona. Muita tyypillisiä kasvupaikkoja ovat joutomaat ja kaatopaikat, erityisesti puutarhajätteen kaatopaikat, Louna-Korteniemi kertoo.

Kasvia ei tule hävittää, sillä tutkimuksella halutaan selvittää, ehtiikö laji tuottaa Suomessa kypsiä siemeniä.

Siitepölytutkijat toivovat yleisöltä havaintoja voimakkaasti allergisoivasta marunatuoksukista.

Jos marunatuoksukki alkaa meillä Suomessa lisääntyä, on aloitettava torjuntatoimet.

Ota myös kuva!

Turun yliopiston siitepölytiedotus kerää kesällä 2019 yleisön havaintojamarunatuoksukista Etelä-Suomessa.

Havainnot marunatuoksukista voi ilmoittaa Turun yliopiston siitepölytiedotukseen.

Ilmoituksessa tulee kertoa löytöpaikka (esimerkiksi katuosoite ja sanalliset tiedot tai GPS-koordinaatit), kasvien lukumäärä ja löytäjän yhteystiedot lisätietojen kysymiseksi. Lajinmäärityksen varmistamiseksi ilmoitukseen on hyvä liittää mukaan kuva, mikäli se vain on mahdollista.

Havainnot marunatuoksukista voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen siitepolytiedotus@utu.fi tai puhelimitse numeroon 050 345 2398.

Luonnossa on myrkyllisiä ja allergisoivia kasveja, mutta sieltä löytyy myös valtavasti sellaisia kasveja, joita voit käyttää vaikkapa ruuanlaittoon. Katso videolta, miten voit hyödyntää hierakkaa, piharatamoa ja peltokortetta!