• 29-vuotias mies ja 54-vuotias nainen löytyivät kuolleina autosta Houtskarissa joulukuussa.
  • Miehen epäillään surmanneen molemmat.
  • Mies lähetti ennen tekoaan viestejä, joista läheiset huolestuivat ja alkoivat etsiä häntä.

Poliisin mukaan mies oli viitannut ennen tekoa läheisilleen lähettämissään viesteissä siihen, että hän voisi surmata itsensä. Miehen viesteistä ei kuitenkaan voinut päätellä, että hän surmaisi jonkun toisen.

- Viestien sisältö viittasi siihen, että hän tekisi mahdollisesti jotain tämän tyyppistä itselleen, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Helesvirta kertoo.

Poliisi epäilee, että 29-vuotias mies ampui 54-vuotiaan naisen ja itsensä joulukuun alkupuolella Houtskarin Saverkeitissä. Miehen viesteistä huolestuneet läheiset olivat etsimässä miestä, kun tämä ja nainen löydettiin miehen autosta hiekkakuopan läheisyydestä.

Poliisin tutkinnassa on nyt vahvistunut, että tekoväline oli miehen luvallinen metsästyshaulikko.

Poliisi on puhuttanut useita uhrien läheisiä.

- He ovat pystyneet kyllä tätä taustaa valottamaan, Helesvirta sanoo.

Hän ei tarkenna, millä tavalla uhrit tunsivat toisensa.

- Edelleen olemme tietoisia siitä, että he olivat tuttavia keskenään. Siten kuin Houtskarissa kaikki tuntevat toisensa, niin he myös tunsivat toinen toisensa. Tarkemmin en lähde asiaa avaamaan.

Tapauksen tekninen tutkinta on yhä kesken. Teknisen tutkinnan valmistumisen odotetaan tuovan lisätietoa tapahtumien kulusta.