Näyttelijä, laulaja ja Miss Suomi Pirkko Mannola täyttää 27. joulukuuta 85 vuotta.

Vuonna 1958 Suomen kauneimmaksi naiseksi kruunattu Pirkko jäi leskiksi vuonna 2009 ja oli jo tyytynyt ajatukseen siitä, ettei hän koskaan löytäisi kerään.

Sitten tuttava pitkän ajan takaa, jääkiekkovaikuttaja Göran Stubb, ilmestyi kuvioihin. Mies oli pyytänyt tätä treffeille ensimmäisen kerran jo vuonna 1959, vuosi sen jälkeen, kun Pirkko kruunattiin Miss Suomeksi. Ujo Pirkko ei kuitenkaan treffipyyntöön suostunut.

– Olin kuulemma vastannut, että mietin asiaa. Nyt Göran naljailee, että mietit sitten 60 vuotta! Pirkko nauroi Iltalehden haastattelussa vuonna 2019.

– Entinen mieheni oli jalkapalloilija, nyt minulla on jääkiekkohullu. Kaikki missit löytävät lopulta jääkiekkoilijan! Pirkko letkautti samaisessa haastattelussa.

Pirkko viittasi letkautuksellaan Åke Lindmaniin, joka oli paitsi näyttelijä ja ohjaaja, myös maajoukkuetason jalkapalloilija. Lindman osallistui muun muassa vuoden 1952 olympialaisiin.

Göran Stubb ja Pirkko Mannola löysivät toisensa vuosikymmenten tuttavuuden jälkeen. Mari Pudas

Kihlat

Pirkko kosi Görania vuonna 2016. Göran vastasi myöntyvästi ja pari kihlautui. Vuonna 2019 he muuttivat yhteen Pirkon Tapiolan asuntoon. Göran piti vielä oman asuntonsa varalta, mutta ”piilopaikalle” ei ollut lopulta tarvetta, sillä parin yhteyselo sujui niin hyvin.

Pirkko kertoi Iltalehdelle huhtikuussa 2023, että Göran myi oman asuntonsa myöhemmin.

– Me tulemme hyvin toimeen Göranin kanssa. Meillä on samanlainen ajattelutapa ja huumori. Kun Göran oli kolme päivää Raumalla, niin ensimmäisenä päivänä ihan ihmettelin kaiken olevan outoa, kun olin ihan yksin. Kiitän joka ilta, että minulla on Göran.

Pari päätti, etteivät he aio muuttaa yhteisestä kodistaan palvelutaloon.

– Me päätimme Göranin kanssa, että niin kauan kun jalat kantavat ja pää toimii, niin elämme päivän kerrallaan. Sitten jos toisella alkaa pää heittämään tai muisti ei toimi, niin sitten huomautetaan heti. Katsomme, mihin tämä elämä vie.

Pirkon tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Kuinka Rakkaus Alkoi ja Tee Kaikki Tuo Uudelleen. Pirkko on näytellyt muun muassa vuonna 1961 julkaistussa elokuvassa Tähtisumua.

Lähteet: Iltalehden arkisto

Pirkko Mannola käy videolla läpi itsestään kirjoitettuja kohuotsikoita.