Kuva
Imatrankoski
Kaunis kansallismaisemamme Imatrankoski sijaitsee Imatran keskustassa.

Imatrasta tuli nyt myös Naton ulkorajan kaupunki

Tiedote
4.4.2023 07:29
Kansainvälisen median kiinnostus on koko viimeisen vuoden ajan ollut vilkasta.

Suomen liittyminen Natoon tänään tiistaina 4.4. merkitsee sitä, että Imatra tuli Naton ulkorajan kaupunki.

− Meidän arkeemme tämä ei tuo mitään muutoksia. Olemme kautta historian olleet kansainvälisesti näköalapaikalla eri rauhansopimusten myötä. Olemme olleet jo vuosia myös EU:n ulkorajalla, kaupunginjohtaja Matias Hilden sanoo

Raja on aina ollut osa imatralaista arkea

Imatra on kansainvälinen kaupunki, joka erityisesti kesällä on vilkas kansainvälinen kohtaamispaikka. Kaupungissa elää tätä nykyä myös kielivähemmistöjä, esimerkiksi ukrainan- ja venäjänkielisiä.

−Olemme oppineet elämään yhdessä sopuisasti. Erityisesti kesällä meillä vierailee turisteja eri puolelta Eurooppaa. Rajan läheisyys on imatralaisilla geeneissä. Raja on ollut aina osa elämäämme eikä ole täällä niin ihmeellinen tai eksoottinen asia kuin mitä kauempaa asiaa katsottaessa saattaa tuntua, Hilden toteaa.

Rajan läheisyys on imatralaisilla geeneissä

Esteaidan pilotti rakentuu Imatralle. Havainnekuva: Rajavartiolaitos.

Kuva: Rajavartiolaitos

Esteaidan pilotti Imatralle

Mielenkiintoa kaupunkia kohtaan on ollut poikkeuksellisen paljon kuluneen vuoden aikana. Viikoittain kaupunki saa yhteydenottoja ja haastattelupyyntöjä kansainväliseltä medialta.

Mielenkiintoa on lisännyt osaltaan se, että  Rajavartiolaitos rakennuttaa esteaidan pilottia Imatralle. Puiden kaato on pilotin alta jo tehty ja rakentaminen on alkuvaiheessa.

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Matias Hilden, p. +358 20 617 2200matias.hilden @imatra.fi

Viestintäjohtaja Liisa Hupli-Oinonen, p. +358 20 617 2400, liisa.hupli-oinonen @imatra.fi

Imatra

  • Imatra on vieraanvarainen, eläväinen karjalainen kaupunki. Kaupungin keskustasta on noin kuusi kilometriä raja-asemalle. Välittömästi rajan toisella puolella on Svetogorskin kaupunki, joka oli aiemmin suomalainen Enso.
  • Imatralla asuu noin 25 180 ihmistä.
  • Kaupunkia halkoo luonnonkaunis Vuoksi, joka laskee vedet Saimaan vesistöstä Laatokkaan Venäjän puolelle. Vuoksesta 13 kilometriä on Suomen puolella Imatran alueella.
  • Vuoksessa on myös Imatrankoski, joka on yksi Suomen kansallismaisemista.
  • Imatra on suomalaisen matkailun alkukehto. Perinteinen turismi sai alkunsa vuonna vuonna 1772, kun Imatrankoskelle saapui ensimmäisen kerran vieraita ihailemaan koskea. Imatra kiinnostaa matkailijoita edelleen Kaupunkiin on tulossa valtakunnallinen erä- ja luontokulttuurimuseo.
  • Imatran kaupungin suurimmat työllistäjät ovat Stora Enson, Ovako, kaupunki ja Rajavartiolaitos