Keittiön naulassa roikkuu teflonpaistinpannu. Kiva sisustuksellinen yksityiskohta sinänsä, mutta likaiseksi pinttyneen pannun pohja ärsyttää.
Paistinpohjan pohja kaipaa pikaista puhdistamista. Se on tärkeää myös lieden kannalta. Kerroimme aiemmin, että laiminlyönti tiskaushommissa aiheuttaa pitkässä juoksussa vaurioita lieden pinnalle.
Fiskars Finlandin viestintäpäällikkö Mari Rouvi osaa auttaa.
– Jos ulkopinta on jäänyt puhdistamatta, siinä saattaa olla pinttynyttä rasvaa tai muuta vastaavaa. Näiden pinttymien puhdistamiseen kannattaa kokeilla liotusta kuumassa tiskiaineliuoksessa. Jos ulkopinta on teräksinen, voi puhdistukseen käyttää myös pehmeää hankaussientä, Rouvi kertoo.
Ennen tehokkaampien puhdistusaineiden käyttöä on tarkistettava paistinpannun käyttöohjeet.
Jos pannu on konepesun kestävä, voi sen nimittäin laittaa myös tiskikoneeseen.
– Tiskikoneaine on tehokkaampaa kuin käsitiskiaineet ja voi siksi puhdistaa paremmin pinttyneempää pannua. Yleisesti suosittelemme kuitenkin kaikille pinnoitetuille tuotteille käsin tiskausta, koska näin pinnoite kestää parempana pidempään, Rouvi sanoo.
Kokeile liuotusta
Puhdas pannu lämpiää kunnolla ja niin kuin valmistaja on tarkoittanut. Olennaista olisikin muistaa, että tahrat puhdistetaan heti käytön jälkeen.
”Jos ulkopinta on jäänyt puhdistamatta, siinä saattaa olla pinttynyttä rasvaa tai muuta vastaavaa. Näiden pinttymien puhdistamiseen kannattaa kokeilla liotusta kuumassa tiskiaineliuoksessa.
Kiireessä paistinpannu likaantuu kuitenkin helposti.
Pinttyneisiin teräksisen kattilan pohjiin voi kokeilla myös konetiskiaineella liotusta. Siivous.info-sivuston mukaan kattila laitetaan altaaseen likoamaan niin, että sen sisälle laitetaan paino. Näin kattila ei kellu vedessä.
Konetiskiaineen sijaan pinttymien putsaukseen voi siivous.infon mukaan kokeilla myös kidesoodaa, jos kyseessä on teräskattila. Herkkien pintojen käsittelyyn se ei sovi.
Kyseessä on pinttyneen lian poistoon tarkoitettu puhdistusaine, joka on emäksistä. Siksi sen käytössä, kuten myös konetiskiainetta käsitellessä, tulee muistaa suojakäsineet.
Pannun huolellinen pesu ja huuhtelu on tärkeää puhdistuksen jälkeen.