11-vuotias Jalmari rakensi kotinsa eteen jotain niin hämmästyttävää, että uteliaat ihmiset tukkivat pihatien

Oululaisen Jalmari Sorosen, 11, jouluvalopihalla loistaa 40 000 lediä.

Jalmarin suunnittelema valopiha tarjoaa iloa monelle.

Jouluvaloista innostuneen oululaisen Jalmari Sorosen, 11, Janne-isä tuumasi kolme vuotta sitten, että yläkerran vallanneita valojahan voisi viritellä sisätilojen lisäksi myös ulos.

Nyt Sorosten isolla pihamaalla Puu-Toppilan Tuulentiellä on jouluvalomeri. Jalmarin valoistaan pitämän Excel-taulukon mukaan pihamaalla loimottaa tätä nykyä yli 40 000 lediä, eli himpun verran alle kolme kilometriä valopiuhaa.

– Tuo valopuu on tämän hetken lempijuttu, Jalmari osoittaa jouluvalopihan keskellä olevaa, välkehtivää valokuusta, jonka latvassa on komea tähti.

Valoin koristeltu polkupyörä on yksi valopihan erikoisuuksista.

Hän on suunnitellut valopihan itse, välillä kokeilemalla, välillä netistä ideoita etsimällä. Isä-Janne on saanut olla apupoikana, erityisesti korkeimmissa viritelmissä.

– Tänä syksynä meillä oli hetken aikaa nosturikin, että saatiin valoja korkeammalle, Janne Soronen kertoo.

Vanhemmat eivät ole asettaneet tässä asiassa poikansa luovuudelle rajoja:

– Jalmarilla on selvästi more is more -ajattelu, isä naurahtaa.

Oululainen Jalmari Soronen innostui jouluvaloista niin, että perheen omakotitalon yläkerta kävi harrastukselle pieneksi. Nyt harrastus on kaiken kansan nähtävillä Puu-Toppilan Tuulentiellä jo kolmatta vuotta.

Runsas valopiha on kerännyt kiitosta ohikulkijoilta. Osa on käynyt rimpauttamassa ovikelloakin, osa on kysellyt valopihan avajaisista jo varhain syksyllä, ja osalle uteliaista poika on käynyt vetämässä pihalla esittelykierroksen.

– Ikkunasta on katsottu, että jahas, taas on kierros menossa, äiti, Leena Tuisku, hymyilee.

Korkeuksiin kurottava tähtikoriste kruunaa pihan komeuden.

Jalmarin mieleen on jäänyt erityisesti henkilö, joka kertoi valokauneuden pimeyden keskellä koskettaneen hänen sydäntään.

– Koulussakin käydään välillä sanomassa, että valopiha on hieno juttu. Ensi viikoksi teen opettajan pyynnöstä valoista power point -esityksen, Jalmari kertoo.

Isä arvelee, että hyvä palaute ja ihmisten kiinnostus ruokkivat myös pojan innostusta. Ilahtuneet ovat vinkanneet valopihasta myös mediaan.

– Viime jouluna, kun valopiha oli televisiossa aatonaattona, tie oli ihan täynnä autoja. Kun tulimme joulunvietosta kotiin, piti odottaa vuoroa, että pääsi ajamaan pihaan, isää naurattaa.

Kauempaa Jalmari Sorosen jouluvalopiha muistuttaa jouluista huvipuistoa.Jouluvalopihalla on kaikkiaan 138 laitetta, 40679 lediä ja valopiuhoilla on pituutta yhteensä 2962 metriä.

Valopiha on Jalmari Sorosen taidonnäyte. Isä on ollut suunnittelijan apupoikana ja korkeimpiin paikkoihin kurkottajana. Jalmarin 8-vuotiaan siskon, Justiina Sorosen mielestä piha on ”ihan ok”.

Suurimman osan valoista Jalmari on hankkinut vuosien varrella itse, esimerkiksi viikkorahoilla. Hintatietoisen valoharrastajan parhaat apajat löytyvät joulun jälkeisistä alennusmyynneistä.

Kuinka paljon tähän valo-omaisuuteen on nyt sijoitettu viikkorahoja?

– 500–700 euroa, Jalmari arvelee.

Valopiha on Jalmari Sorosen taidonnäyte. Isä on ollut suunnittelijan apupoikana ja korkeimpiin paikkoihin kurkottajana. Jalmarin 8-vuotiaan siskon, Justiina Sorosen mielestä piha on ”ihan ok”.

Ensimmäisenä talvena pihan jouluvalot paloivat yötä päivää. Nyt, aiemmasta sähkölaskusta viisastuneena, valot on ajastettu palamaan 16–22.

– Sähkön hinta on noussut moninkertaiseksi, mutta olemme saaneet laskettua kokonaiskulutusta muilla keinoin niin, että jouluvaloajan sähkölasku ei ole niin paljon kuin se voisi olla, toinen valopihan sähkön pääsponsoreista, isä Janne Soronen, muotoilee.

– Onhan se toki väkisinkin vähän korkeampi, toinen sponsori, äiti Leena Tuisku myöntää.

Jalmarin valopihalta löytyy myös yksityiskohtia, kuten kaksikin joulupukkia, poroja, oravia ja pingviineitä.

Vaan siitäkin voi sitten jutustella ohikulkijoiden kanssa.

Valaistusajat päivitetään Jalmarin jouluvalopihan nettisivuille.

Alennusmyynnit ovat jouluvaloharrastajan aarreaitta:– Tässä oli vasta viikonloppuna -70 prosentin jouluvalo-ale, jonka Jalmari huomasi heti aamulla. Ei siinä auttanut kuin mennä kauppaan heti, kun se aukesi, isä Janne Soronen.

Pihalle pystytetyssä taulussa näkyy lisätietoa Jalmarin valopihasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?