Heljä Liukko-Sundströmin kodissa Helsingissä on taidetta ja satumainen tunnelma, kuten myös hänen ateljeessaan Humppilassa. Kesäkuun puolivälissä 85 vuotta täyttävä taiteilija toteaa tilaa olevan liikaakin – ja myös siivottavaa.
– Mutta ateljeessani keskityn työhön, ei silloin siivota, Heljä naureskelee.
Heljä Liukko-Sundström ajaa jatkuvasti Humppilaan ateljeehensa. Hän sai juuri uusittua ajokorttinsa, jonka hän hankki 57-vuotiaana, salaa aviomieheltään. Sen jälkeen häntä ei ole pidätellyt auton ratista mikään.
Edelleen Heljä tunnetaan parhaiten Arabian taiteilijana – ja juuri Arabian vuosista onkin tarkoitus puhua. Mutta voi Heljän taidetta nähdä julkisissakin tiloissa. Humppilan kirkossa paljastettiin helmikuussa taiteilijan kaksi taideteosta. Lampetitkin hän teki kirkkotilaan.
– Hämeenlinnan kaupunginmuseoon on tulossa retrospektiivinen näyttelyni, jota nyt valmistan, Heljä kertoo.
Se Heljää vähän askarruttaa, miten hänen massiivinen Luontokoulu-teoksensa saadaan siirrettyä Lappeenrannassa turvallisesti Sammonlahden koulun muutossa.
Heljä Liukko-Sundströmillä on kotonaan paljon omia töitään, mutta paljon on myös kollegoiden töitä.
Kotonaan Heljällä on esillä omia töitään, mutta ennen kaikkea kollegoidensa, muun muassa Birger Kaipiaisen ja Toini Muonan. He työskentelivät samaan aikaan Arabiassa.
– Tässä kodissa on paljon muistoja, Arabian porukka kerääntyi tänne usein juhlimaan. Juuri puhdistin kollegoideni töitä, tuli niin ikävä heitä, Heljä kertoo.
1994 professorin arvon saanut Heljä Liukko-Sundström työskenteli Arabian palveluksessa 1962–2016. Yksikään toinen ei ole ollut yhtä pitkään Arabian taiteilijana.
– Työhuone minulla oli siellä viime vuoteen asti, Heljä kertoo.
Heljä Liukko-Sundström työskenteli Arabian palveluksessa 1962–2016.
Heljän vanhemmat olivat aluksi sitä mieltä, että tyttö joutui tehtaalle töihin, mutta pian heille kirkastui, että tyttöhän sai hienon mahdollisuuden.
Voi sitä onnea, kun Heljä valittiin 1967 Arabian taideosastolle. Kollegoina hänellä olivat Birger Kaipiainen, Rut Bryk ja Toini Muona. Taiteellisena johtajana oli Kaj Franck.
Heljä Liukko-Sundströmiä pidettiin rohkeana kokeilijana. Ei hän ollut hiljainen hissukka muutenkaan. Designosastolla työskennelleen Olli Vasan kanssa Heljä piti huolta, että arki ei ole tylsää. He olivat sydänystäviä Vasan kuolemaan asti.
Merkittävä hetki Heljälle oli, kun hän oivalsi keramiikan ikuisuuden. Keramiikan avulla voi tutkia menneisyyttä ja luonnosta kotoisin oleva materiaali myös palaa luontoon.
”Olin iso tähti Tukholmassa, sillä siihen asti keramiikkaa oli pidetty vain paksuna, ruskeana ja painavana.
Seuraavaksi Heljä hoksasi yhdistää keramiikan ja grafiikan. Hänen ensimmäinen keramiikkagrafiikkasarja oli nimeltään Aurinkosade. Uuden tekniikan läpimurto tapahtui 1974 Tukholmassa NK:n tavaratalon taideosaston näyttelyssä.
– Olin iso tähti Tukholmassa, sillä siihen asti keramiikkaa oli pidetty vain paksuna, ruskeana ja painavana, Heljä muistelee.
Heljän käsissä keramiikkaan tuli keveyttä ja henkevyyttä, mikä oli jotakin ihan uutta.
Heljä Liukko-Sundströmin taiteessa on iloa ja leikillisyyttä. Hänen sisarensa kuvanveistäjä Rauni Liukko halusi tuoda taiteellaan esille yhteiskunnan epäkohtia toisin kuin Heljä, joka on halunnut vaikuttaa kauneudella. Eikä hän välitä, jos se jonkun mielestä on pinnallista, olkoon.
Hänen luontoaiheisissa töissään on myös ihmisläheisyyttä. Ja tuntuu kuin hänen keraamisten taulujen kukatkin osaisivat puhua.
– Arabian kollegani eivät syyttäneet minua kaupallisuudesta. Arabiahan eli myynnilläni, Heljä hymähtää.
Mutta, millaista siellä Arabian taideosastolla oli? Ennen kaikkea siellä tehtiin töitä, mutta olihan niitä juhliakin.
– Birger (Kaipiainen) kutsui usein Kaivopuiston kotiinsa vastaanottamaan aamuaurinkoa, Heljä naurahtaa.
Heljän muistikuvan mukaan alkoholia käytettiin kohtuullisesti, vasta 70-luvun lopulla juhliminen oli väkevämpää. Itse hän on juonut lähinnä vain valkoviiniä vedellä lantrattuna.
Arabian Heljä -elämäkerrassaan (Art House) Heljä totesi pienikokoisesta Birger Kaipiaisesta, että hän oli kuin Arabian kuningas kävellessään käytävällä kävelykeppinsä kanssa. Aamuisin musta auto kuljetti taiteilijan työpaikalle ja iltapäivisin kotiin Kaivopuistoon.
”Oikeat taiteilijat ovat isoja lapsia.
Kaipiaisen tragedia oli polio, joka oli vaurioittanut hänen toisen jalkansa. Ehkä isoin tragedia hänelle oli Maggi-vaimon äkillinen kuolema 1966.
Toini Muonan kanssa Kaipiaisella oli viharakkaus-suhde. Heillä oli usein sanasotaa, mutta seuraavassa hetkessä jo juhlittiin yhdessä.
– Oikeat taiteilijat ovat isoja lapsia, Heljä naurahtaa.
Toini Muona oli jo kuusikymppinen, kun Heljä tutustui häneen. Muonalla oli tapana kulkea kesäisin paljain jaloin töissäkin. Jos oli helle, hän jätti alusvaatteetkin kotiin.
Kaipiaisen työtä kävi usein seuraamassa Sylvi Kekkonen, joka istui hiljaa paikallaan häiritsemättä taiteilijaa.
Rut Brykin värisilmä oli Heljän mielestä täydellinen. Heistäkin tuli ystävät, vaikka Bryk pysytteli kollegoilleen melko etäisenä.
Designosaston taiteilija Esteri Tomula oli taitava posliinimaalaaja. Hän oli alle 150 senttiä, joten vaivatonta elämä ei hänelle ollut. Nuorena hän toivoi ihmeen tuovan lisää senttejä, kunnes hän sitten hyväksyi lyhytkasvuisuutensa.
Kun Arabia supisti toimintaansa öljykriisin aikaan, taideosastolle jäivät vain Birger Kaipiainen, Heljä Liukko-Sundström ja Rut Bryk.
– Taideosastoyhdistys on edelleen, mutta tehdasta ei enää ole, Heljä toteaa haikeus äänessään, sillä parhaimmillaan Arabian tehtaalla oli yli 2 300 työntekijää.
Arabian taiteilijaosasto kuvattuna tehtaan katolla. Kuvaaja on todennäköisesti Wärtsilän kuvaamon kuvaaja.
Taiteellista seuraa Heljällä oli perheessäänkin. Hänen nuorin siskonsa Marke oli kuvaamataidon opettaja ja rehtori. Rauni Liukko oli kuvanveistäjä.
Iso isku Heljälle oli, kun hänen kaksosveljensä Ilkka kuoli kuusikymppisenä. Heidän suhteensa oli vielä tiiviimpi kuin yleensä sisarusten.
”Palkoissa näkyi siihen aikaan naisten väheksyminen. Aluksi sain saman kuin meidän lapsia hoitava apulainen.
Heljä tietää olleensa monessa mielessä onnekas. Hänen äitinsäkin sanoi, että hän on aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
– Ja on maksettu palkkaakin harrastuksesta, Heljä naurahtaa.
Mutta hän ei koskaan pyytänyt palkankorotusta, kuten ei Birger Kaipiainenkaan. Se ehkä ei ollut niitä parhaita ratkaisuja.
– Palkoissa näkyi siihen aikaan naisten väheksyminen. Aluksi sain saman kuin meidän lapsia hoitava apulainen, Heljä kertoo.
Heljä Liukko-Sundströmin keramiikkagrafiikkatyöt ovat olleet myös kaupallinen menestys, mutta taideyhteisössä häntä ei aina arvostettu. Jotkut olivat sitä mieltä, että oikea taiteilija ei sarjatuotteista töitään.
– Johtoajatus oli, että saadaan hinta halvemmaksi, kun teen grafiikan tapaan. Ja minähän halusin taiteen tavalliseen kotiin. Taide ei saa olla rahasta kiinni.
– Mutta Arabian kollegani eivät syyttäneet minua kaupallisuudesta. Arabiahan eli myynnilläni, Heljä hymähtää.
– Se on kaikissa taiteissa sama: jos tulet suosituksi, jotakin vikaa siinä täytyy olla. Mutta menin vain omaa tietäni, enkä kuunnellut kaikkea.
Ei hän lähtenyt mukaan 70-luvun vasemmistopolitiikkaankaan.
– Se oli painostavaa aikaa, kun kaikki kriitikotkin olivat kommunisteja.
1977 julkaistiin Heljän Lempeitä satuja -satukirja. Sen jälkeen hän on tehnyt 11 kirjaa. Häntä työllistivät myös liikelahjat ja näyttelymatkat ympäri maailmaa.
Monista suomalaiskodeista löytyy Heljä Liukko-Sundströmin suunnittelemia esineitä.
Vaikuttaa siltä kuin Heljällä olisi pidempi vuorokausi kuin muilla. Tavallaan niin onkin, sillä hän ei tarvitse pitkiä yöunia.
– Mutta se vanhenemisessa on vikana, että on ollut pakko opetella hidastelemaan. Keramiikan tekeminen on raskasta. Sitä on kuin vanha auto, jota pitää koko ajan korjata, Heljä naurahtaa.
Heljä uskoo, että hänellä on ollut jokin erityinen suojelus rinnallaan. Hän selvisi ehjänä silloinkin, kun auto meni romuksi hirvikolarissa.
1980 Heljä Liukko-Sundström löysi jänikset – tai ehkä puput löysivät hänet. Ensin syntyi Jäniksenpoika-kirja, joka kertoo siitä, miten luonto korvaa puuttuvan taidon. Jäniksestä tehtiin myös keraamisia laattoja pistekirjoituksella.
Puput tulivat sitten laajemminkin Heljän tuotantoon. Tänä päivänä hänen pupumukit ovat kysyttyjä ja keräilijöiden suosiossa.
– Tein juuri Japaniin kaksi uutta pupumukia, Heljä kertoo.
Japanissa hänellä on oma fanikerhokin. Heljä on suosittu myös Kiinassa. 2019 hänellä oli näyttely Shanghaissa ja hän sai Elämäntyö-palkinnon.
– Japanilaiset ja kiinalaiset ovat hulluina pupuihin, Heljä kertoo.
Heljän tekemistä astioista kuuluisin lienee Tuuli-astiasto vuodelta 1983.
– Mutta tärkein työ on se, mikä on seuraavaksi uunissa, Heljä huomauttaa.
Heljä Liukko-Sundström valmistelee näyttelyä Hämeenlinnaan.
Faneja Heljällä on ympäri maailmaa, mutta eniten ihailua hän sai aviomieheltään Kauko Sundströmiltä, joka arvosti vaimoaan näkyvästi ja kuuluvasti.
– Avioliittomme oli täynnä ristiriitoja, mutta me kuuluimme yhteen, Heljä sanoo.
Rakkaus syttyi Mynämäessä, kun Heljä oli 17-vuotias. Kaukolla oli moottoripyörä ja hän soitti bändissä, mutta ennen kaikkea oli keskinäinen vetovoima, joka ei koskaan palanut loppuun.
Kun aviopuoliso täytti 50 vuotta, Heljä antoi räväkän lahjan: vuosi Amerikassa. Arabian toimitusjohtajan pyynnöstä vuosi tosin typistettiin neljään kuukauteen.
– Mutta hän antoi American Expressin, jolla sain pitää perheestä huolta. En ollut edes tajunnut, että pidän ylhäällä koko Arabiaa, Heljä naureskelee.
Kauko-puolison ura päättyi Lassila&Tikanojalla tekstiiliteollisuuden jouduttua ongelmiin. Sen jälkeen hän huolehti Heljän Ateljeesta Humppilassa. Heillä oli myös myymälä Helsingissä.
Kun Kauko Sundström kuoli 2016, Heljä oli ateljeessaan opettajaryhmän kanssa. Suru tuli, mutta työ auttoi. Työ auttoi silloinkin, kun Marko-poika kuoli haimasyöpään 2007. Mutta aluksi Heljä epäili, ettei suru taitu koskaan.
Siitä Heljä on onnellinen, että naapuritalossa asuu tytär Sannakaisa perheineen. Lastenlapsiakin on.
– Olen sanonut, että jos alkavat tapella sitten, kun minua ei täällä enää ole, niin tulen pilvenraosta ja potkaisen, Heljä kuvaa perheen huumoria.
Hän on myös todennut tyttärelleen, että jos hänen elämänsä muuttuu pelkäksi kärsimykseksi, tuokaa pitsipuku ja arsenikkia.
Nyt ollaan tässä hetkessä, joka ei ole Heljälle joutilasta aikaa. On aika valmistella Hämeenlinnan kaupunginmuseon näyttelyä – ja paljon muutakin.
– Sinne tulee myös uusia töitä, jotka ovat vielä aivoissa. On minulla myös sellainen tunne, että vielä on tulossa uuden julkisen työn tilaus, Heljä sanoo, eivätkä hänen aavistukset ole yleensä menneet pieleen.
Kuka?
Heljä Liukko-Sundström
Ikä: 85 vuotta
Perhe: Tytär Sannakaisa perheineen.
Uraa: Keramiikkataiteilija. Tehnyt uniikkireliefejä, veistoksia, laattoja, julkisia teoksia, mukeja, lautasia, kirjoja. Iso reliefiteos Onnellisten saari on Peijaksen sairaalassa. Professoriksi 1994, Arabian palveluksessa 1962–2016. Humppilassa Ateljé Heljä. Saanut muun muassa lastenkulttuurin valtionpalkinnon 1982 ja Pro Finlandia -palkinnon 2001.
Kotisi aarteet 4 -erikoislehden sekä sarjan aiemmat julkaisut löydät osoitteesta www.is.fi/lehti.
