Utsjoen synkkä päivä: ”Lukiomme kirkkain tähti on sammunut tänään”

16-vuotias poika surmattiin keskellä kirkasta päivää saamelaislukiossa Utsjoella. Puukottajaksi epäilty on noin kolmekymppinen aikuisopiskelija.

Utsjoen saamelaislukio oli pimeä ja hiljainen aamuhämärässä lauantaina 25. lokakuuta 2014.

Poliisi sai perjantaina puoliltapäivin tiedon saamelaislukion tiloissa sattuneesta puukotuksesta.

Puukotuksen uhri, utsjokelainen 16-vuotias lukiolaispoika ehti kuolla ennen norjalaisen pelastushelikopterin saapumista.

Puukotus tapahtui oppituntien välissä koulun aulan oleskelualueella. Rikoksesta epäilty, noin kolmekymppinen mies oli ilmeisesti uhkaillut aiemmin yhtä opettajista.

Epäilty on muuttanut paikkakunnalle hiljattain ja hän opiskeli 12 oppilaan pikkukoulussa aikuislukiolaisena.

Sekä epäilty että uhri olivat asuneet samassa lukion asuntolassa. Puukotuksesta epäilty oli häädetty koulun asuntolasta häiritsevän käytöksen vuoksi.

Poliisi vaatii vangittavaksi

Epäilty on tällä hetkellä pidätettynä ja poliisi vaatii hänen vagitsemistaan maanantaina Rovaniemen käräjäoikeudessa.

Rikoskomisario Jan Fordell ei tässä vaiheessa kommentoi teon motiivia, sillä teon rikosnimikekin – onko kyseessä tappo vai murha? - on vielä epäselvä.

- Keskustelemme siitä syyttäjän kanssa viikonlopun aikana, Fordell sanoo Ilta-Sanomille.

Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran maanantain aikana.

Lukiolta koskettava viesti

16-vuotiaan pojan väkivaltainen kuolema on järkyttänyt 1300 asukkaan Utsjokea.

Utsjoen saamelaislukio muisti uhria julkaisemalla koskettavan viestin Facebook-seinällään:

- Lukiomme kirkkain tähti on sammunut tänään. Me kaikki jäämme sinua kaipaamaan.

Lauantaina Utsjoen kirkossa järjestetään avoin suruhartaus kello 15 aikaan ja Utsjoen terveyskeskuksessa annetaan kriisiapua ympäri vuorokauden sekä suomeksi että saameksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?