Oletko nähnyt tätä nunnaa? Heinäveden suuretsinnät jatkuvat – poliisi julkaisi kuvan

Heinävedellä iltalenkillä kadonneen nunnan suuretsinnät alkoivat keskiviikkona illalla.

Irmeli Vuolle katosi Heinävedellä.

Kadonneen nunnan suuretsinnät jatkuvat. Kadonnutta ei ole löytynyt ja torstaina poliisin koirapartiot ja VAPEPA jatkavat etsintöjä.

Lintulan luostarin 73-vuotias Irmeli Vuolle lähti tiistai-iltana iltalenkille luostarin lähialueelle Heinävedellä Etelä-Savossa. Hän lähti liikkeelle noin 19–20 aikoihin.

– Naapurissa oli tulipalo ja hän sanoi, että lähtee katsomaan paloa, etsintöjä johtava ylikonstaapeli Kalle Oksman sanoi IS:lle keskiviikkona.

73-vuotias Irmeli Vuolle on kadonnut.

Nunnalla oli yllään siniharmaa vanhanaikainen popliinitakki ja pään peittävä huivi. Hän kulkee hieman kumarassa. Hänet ilmoitettiin kadonneeksi keskiviikkona aamulla kello yhdeksän.

Naista etsittiin rajavartiolaitoksen helikopterin, poliisikoirien, pelastuslaitoksen veneyksikön ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun avulla.

– Ei ole löytynyt. Etsinnät jatkuvat. Haalimme lisää porukkaa esimerkiksi vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta, rikoskomisario Harri Pöysti sanoo Etelä-Savon poliisilaitokselta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?